ääni hermostuttaa

Meillä on Rosenlew-merkkinen jääkaappi. Minua herrrrmostuttaa, kun siitä kuuluu koko ajan niin kova ääni. No onhan se joskus hiljaakin, mutta liian harvoin. Sulatan sen säännöllisesti, kylmyys säädetty ykkösen ja kakkosen välille.

Joskus kun hermot menevät (ääni käy korvilleni) käännän lämmönsäätönappulan kiinni sekunniksi, ja laitan sitten takaisin esim. ykkösen ja kakkosen väliin. Silloin on kaappi pitkän ajan hiljaa ja minun korvani saavat lepohetken. Meillä on tupakeittiö, joten sen ääntä joutuu kuuntelemaan jatkuvasti. Ja öisin haluaisin joskus käydä kuristamassa sen!

Se näyttää olevan ihan tasaisesti omassa kolossaan. Tietääkö kukaan mistä voisi olla kyse? Se on melko uusikin, nelisen vuotta vanha.
51327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin,yleinen ongelma nuo äänet nykyisissä kylmälaitteissa!(Kurlutus,vinkuminen jne..)johtuu nykyisistä kylmäaineista!Vanha kunnon Freoni ei pitänyt ääntä!Jotain pientä voi tehdä äänille mutta ei mitään radikaalia joten sun on nyt vain kestettävä!Tuo mainitsemasi termostaatin kääntöjuttu ei tee pitemmän päälle hyvää laitteelle!Ja sen verran voin lohduttaa ettei ääni hiljene vaikka vaihtaisit merkkiä!En usko että kaapistasi olisi kompura menossa näin lyhyen käyttöiän jälkeen!Eikös jääkaappisi muuten sulata itsensä automaattisesti???

Äänestä
  • Kaksi ja puoli vuotta ollaan asuttu uudessa laatuasunnossa ja talossa oli vakioasennuksena joka asunnossa myös Rosenlewin "eko systeemi". Äänet ovat todella mielikuvituksellisia: lentokoneen nousuja, kulputusta, korinaa ja välillä tuntuu kuin se tekisi kuolemaa viimeisillä voimillaan. Huoltoliikkeen miehet kävivät asunnoissa tutkimassa kylmälaitteita, joistain löytyi vikaakin (värähtelyeristeitä puuttui) tms pientä. Huoltofirman mukaan kuitenkin tämä elämöinti kuuluu tämän mallin ominaisuuksiin joten emme voi auttaa... -No toisaalta ei sitä enää ajattele, eletään inhimillisen koneen kanssa ja toisaalta taas ei viitsi vielä vaihtaa kun "kotimaisesta" ei kuitenkaan saa vaihdossa paljoa hyvitystä. Että kiitos laitevalinnoista ja laadusta "ruotsalainen laaturakentaja"

    Äänestä

  • Joo, kyllähän se sulattaa itsensä siten, ettei pakasteeseen tule jäätä. Mutta kyllä käyttöohjeissa kehotetaan sulattamaan silloin tällöin: virta pois, tavarat ulos ja puhdistus ja kuivaus.

    Nämä vastaukset helpottivat. Kiva kuulla, että toisillakin on noita ääniä. Joskus öisin haluaisin kuristaa koko laitteen.

    En ole enää käyttänyt sitä termostaatin kääntöjuttua. Tein sen vain kaksi kertaa, koska käämini paloivat täysin. Tilanne oli, että joko minä tai jääkaappi.

    Silloin kun muutin tähän kämppään, pelkäsin koko jääkaappia sen äänien vuoksi. Ajattelin, että se räjähtää...

    Äänestä

  • "Ehkä" oy kirjoitti:

    Kaksi ja puoli vuotta ollaan asuttu uudessa laatuasunnossa ja talossa oli vakioasennuksena joka asunnossa myös Rosenlewin "eko systeemi". Äänet ovat todella mielikuvituksellisia: lentokoneen nousuja, kulputusta, korinaa ja välillä tuntuu kuin se tekisi kuolemaa viimeisillä voimillaan. Huoltoliikkeen miehet kävivät asunnoissa tutkimassa kylmälaitteita, joistain löytyi vikaakin (värähtelyeristeitä puuttui) tms pientä. Huoltofirman mukaan kuitenkin tämä elämöinti kuuluu tämän mallin ominaisuuksiin joten emme voi auttaa... -No toisaalta ei sitä enää ajattele, eletään inhimillisen koneen kanssa ja toisaalta taas ei viitsi vielä vaihtaa kun "kotimaisesta" ei kuitenkaan saa vaihdossa paljoa hyvitystä. Että kiitos laitevalinnoista ja laadusta "ruotsalainen laaturakentaja"

    kuten jo joku aiemmin totesi, ääni johtuu uudesta kylmäaineesta R600.
    muut valmistajat käyttävät samaa kylmäainetta ja kärsivät samoista ääniongelmista.
    Samasta tehtaasta tulee muuten myös husqvarnan, zanussin, electroluxin, aeg:n ja elektro-helioksen kaapit.
    mutta ihan yhtälailla sama ongelma on muillakin tehtailla, myös niillä jotka tekevät siemens-bosch tai vaikkapa whirlpool -kaapit.

    Äänestä

Jos se on jäähdytysritilän räminää, niin ota ritilä esiin ja tutkaile, missä räminän alku ja juuri. Ja sitten VAROVASTI löysille osille värinänvaimentimia. Kuten vessapaperirullia, kumilenkkejä, pieniä superlonpaloja. Ei saa haitata lämmön haihtumista eikä vääntää liikaa paikkoja.

Ei noista hermoja raastavaa melua oikein muusta synny. Paitsi meillä Miele-pakastin muistuttaa öisistä sähkökatkoista piippaamalla sähkön palauduttua jos on vähän pakastin lämmennyt. Saksalainen on idiootti. Pilaa hyvän pakastimen tuollaisella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jääkaapin kirjoitti:

Meillä on Rosenlew-merkkinen jääkaappi. Minua herrrrmostuttaa, kun siitä kuuluu koko ajan niin kova ääni. No onhan se joskus hiljaakin, mutta liian harvoin. Sulatan sen säännöllisesti, kylmyys säädetty ykkösen ja kakkosen välille.

Joskus kun hermot menevät (ääni käy korvilleni) käännän lämmönsäätönappulan kiinni sekunniksi, ja laitan sitten takaisin esim. ykkösen ja kakkosen väliin. Silloin on kaappi pitkän ajan hiljaa ja minun korvani saavat lepohetken. Meillä on tupakeittiö, joten sen ääntä joutuu kuuntelemaan jatkuvasti. Ja öisin haluaisin joskus käydä kuristamassa sen!

Se näyttää olevan ihan tasaisesti omassa kolossaan. Tietääkö kukaan mistä voisi olla kyse? Se on melko uusikin, nelisen vuotta vanha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu