Gambiaan!!!

Mother Teresa

Heippa kaikki Gambiasta pitävät!
Menin siellä naimisiin viime lokakuussa ja tässä on nyt odoteltu pitemmän kaavan mukaan oleskelulupien saantia, mikä kiitos Suomen rasistisen virkamieskoneiston ei tule ihan heti tapahtumaan. Minä kun olin jo elätellyt toiveita saada mieheni tänne jo tänä keväänä.Mutta kun ei niin piti ottaa äkkilähtö ja lähteä sinne käymään, eli huhtikuun alussa viimeisillä lähdöillä käväisemään "kotona", ihanaa ihanaa ihanaa.Ikävä on kova ja Manseaan menen, tietty, se on minun toinen kotini kun omaa ei siellä vielä ole. Tosin työnantaja sanoi ettei anna lomaa mutta lähden sitten vaikka ilman lomaa. Hieman huolettaa kun siellä ei oikeasti ole töitä eivätkä turistit kuluta mitään. Olen tässä katsellut kommentteja ja tuntuu kovin kummalta että ihmiset viitsivät kaikesta pienestä valittaa niinkuin hotellihuoneista. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ja varmasti täytyy käydä tsekkaamassa tämä uusi ravintelikin. Onko jollain kokemuksia näistä oleskelulupa-asioista, hirvittää ajatuskin että miehen täytyy taas lähteä Nigeriaan 7v. tytön kanssa, viimeksi sai malarian sillä reissulla ja siitä diabeteksen. Että mikä vain voi mennä pieleen, se menee. Mutta tämä onkin vuosisadan rakkaustarina...
Ihanaa kuitenkin lähteä ja nähdä rakkaani, vaikka sitten menisi työpaikka. Niitä tulee ja menee, miestäni on vain yksi koko maailmassa!
En muuten päässyt kirjautumaan sisälle, onko muilla ollut (tässäkin) ongelmia?

26

4840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • odotellaan......

      Sama tilanne meilläkin, ei voi muuta kuin odotella ja ihmetellä. Sinä onnekas sentään pääset sinne pian,minulta ei nyt onnistu. Hyvää matkaa ja pitkää pinnaa odotteluun, kyllä se lupa sieltä lopulta irtoaa!

    • on jonkun urhon

      provo, vai onko suomessa tän tason ihmisiä todellakin olemassa?

      Jossain korvessa, paikallisen syvän joen rannalla?

      • noh..

        Sinä ainakin tiedät "tasosi",joten miksi tuollaiset jutut sinua häiritsee?!

      • sen takia,, että
        noh.. kirjoitti:

        Sinä ainakin tiedät "tasosi",joten miksi tuollaiset jutut sinua häiritsee?!

        asun vielä jonkin aikaa tässä whitetrash-maassa ja maksan siitä aivan liikaa...

      • heh...
        sen takia,, että kirjoitti:

        asun vielä jonkin aikaa tässä whitetrash-maassa ja maksan siitä aivan liikaa...

        vai ihan white trash -maa! Hyvä,että olet kuitenkin löytänyt tasoisesi paikan olla ja "elää".

      • olen syntynyt
        heh... kirjoitti:

        vai ihan white trash -maa! Hyvä,että olet kuitenkin löytänyt tasoisesi paikan olla ja "elää".

        Suommlaiseksi ja joudun sietämään kaltaisiasi suo-maalaisia vielä jonkun aikaa. Ajattelitko rahdata enemmänkin mustia miehiä Suomeen? Ei siitä niin kauan ole kun horot saivat vankeustuomioita laitettuaan hieman liikaa nimiään alle papereihin joilla Nigerian pojat kutsuivat "kavereitaan" lihapatojen ääreen.

        Kyllä Afrikkalaisten suo-maalaiset "laatunaiset" tunnetaan...

      • aivan...
        olen syntynyt kirjoitti:

        loistava esimerkki siitä, miten masentuneita ja masentavia ihmisiä Suomessa riittää ihan liikaa, ei ihme, että monet lähtevät maailmalle elämään täysillä, pois teidän ilmapiiristä.

      • minäkin olen lähdössä
        aivan... kirjoitti:

        loistava esimerkki siitä, miten masentuneita ja masentavia ihmisiä Suomessa riittää ihan liikaa, ei ihme, että monet lähtevät maailmalle elämään täysillä, pois teidän ilmapiiristä.

        vitun idiootti. Oletko niin perinteisen saatanan tyhmä suomikanttura ettet osaa lukea. Tosin minua masentaa kaltaisesi roskasakki ja lähdenkin sinne päin maailmaa, missä roskaväki ei juhli. Ei toisten rahoilla siis, omiahan ei koskaan ollutkaan...

      • vitsi..
        minäkin olen lähdössä kirjoitti:

        vitun idiootti. Oletko niin perinteisen saatanan tyhmä suomikanttura ettet osaa lukea. Tosin minua masentaa kaltaisesi roskasakki ja lähdenkin sinne päin maailmaa, missä roskaväki ei juhli. Ei toisten rahoilla siis, omiahan ei koskaan ollutkaan...

        Luulitko tosiaan,etten "ymmärtänyt" viestiäsi! Toivottavasti lähdet maailman valloituksellesi vaikkapa Kanarian saarille, voisi olla aivan oikea paikka tuollaiselle juntille!

    • kesä 09

      hei teresa
      olet menossa huhtikuussa gambiaan ja osoite on mansea. olisin tiedustellut sinulta voisitko ystävällisesti ehkä viedä minulta kirjeen juuri tähän osoitteeseen ja asia on kutsu suomeen ja näin kutsupaperit varmASTI MENISIVÄT PERILLE JA AJOISSA. KUN SINNE NIGERIAANKIN TARVII VIELÄ MENNÄ. MUUTEN TIEDÄTKÖ TARVITSEEKO OLLA MUUTA PAPERIA kuin invate kirje. korvaisin tämän sinulle ja olisin todella kiitollinen tästä palvelusta. kevät terveisin

      • MotherTeresa

        Hei.Tosi kiire tulee mutta tietty vien kirjeesi kunhan se on turvallisesti auki,en lue sitä mutta ymmärrät varmaan.Lähden ensi torstaina eli 2.4 ja saan ilmoituksen kun olet vastannut, laitatko yhteystietosi niin otan pikaisesti yhteyden.Kutsukirjeen lisäksi on hyvä olla virkatodistus, palkkatodistus yms. joka todentaa sinun kykenevän toimittamaan ystäväsi myös takaisin kotimaahan ja huolehtivan hänestä täällä ollessa. Kenet olet kutsumassa?

      • huihti09
        MotherTeresa kirjoitti:

        hei gambiaan menijaä 2.4
        sain kirjeelle viejän, tämä ok. mutta kysyisin paljonko maksaa lennot nigeriaan edestakas ja mistä liput olisi hyvä hankkia. paljonko aikaa siellä päässsä syytä varata matkaan? tiedosta kiitollinen

    • ???

      Juuri Manseasta palanneena voin sanoa, että ei ole pikkujuttu jos vessasta ei tule tippaakaan vettä, monena tuntina päivässä. Suihkussa olo arpapeliä, että loppuuko vesi keskenkaiken. Aamiainen myös ala-arvoinen, samaa paskaa joka aamu. A- rakennuksen huoneet oli kyllä siistejä.

      • Mother Teresa

        sitten siitä miten itse olen käyttäytynyt ja että mieheni on arvostettu sekä hotellissa että ulkopuolella, minulla on ollut aina ensiluokkainen palvelu.
        Jopa huoneen vaihto on onnistunut välittömästi. Ja kun lavuaari ei vetänyt, putkimies tuli paikalle alta puolen tunnin. Katsos jos haluaa suomalaista tasoa reissultaan, ei kannata lähteä mihinkään.
        Mitenkähän olisit pärjännyt paikassa johon olen nyt lähdössä mieheni kanssa, ei sähköä, kylmää vettä suihkusta ei pesuallasta vaan vati ja kannu. Illallinen tunnelmallisesti öljyvalossa, ötököitten kopsahdellessa päähän, rintsikoihin ja lautaselle. Se on sitä eksotiikkaa.
        Ja aamiainen, kokeilepa seuraavalla kerralla Kairaba Beachia. Hyvä ystäväni on siellä vastaamassa huonejärjestelyistä. Kerropa ja muutkin tämän lukevat, mikä olisi riittävän hyvä hotellitaso, olen nimittäin ajatellut perustaa sinne jossain vaiheessa oman hotellin.Ajatus on jo millainen.

      • ???
        Mother Teresa kirjoitti:

        Käy katsastamassa Sun beach hotellin aamiaisen taso ja pyri siihen, niin et valituksia kuule.

    • petetty

      gambiassa ollessani niin ihana mies, suomessa meni vieraisiin 5kk päästä, valheita ja salailua kaikissa asioissa. Uskokaa nyt hyvät naiset, he ovat eläneet siellä hyvin alkeellisissa oloissa ja kun pääsevät suomeen kaikkea täytyy kokeilla,mies muuttuu teini-ikäiseksi pojaksi jolle kaikki on mahdollista täällä. Mökötystä joka päivä, raha-asioita ei hoideta, vaik kuinka yrittäisi neuvoa ja opastaa, ja vaik on työpaikka.Tätä jatkunut yli vuoden. Ero tulossa kun en halua menettää omaa mielenterveyttäni. Harkitkaa hirveän tarkkaan ennen kuin menette naimisiin. Gambia on ihana maa lomailla, mutta älä jätä sydäntäsi sinne. Valitettavasti minun täytyy sanoa, että olisi pitänyt luottaa nigerian suomen lähetystön virkailijoiden varoituksiin.

      • .....

        ..mutta eiköhän siihen vaikuta aika moni asia. Millainen suhde on, kauan pari on tuntenut, miten hyvin tunnette ja ymmärrätte toisianne, mistä mies on kotoisin, millaisista oloista, mikä mies on koulutukseltaan ja ammatiltaan, millaisia arvoja oppinut perheeltään, mitä itse arvostaa ja haluaa elämältä, hänen tavoitteet elämässä, ymmärrys näiden kahden maailman erojen välillä jne. Niin paljon asioita, eihän voi yleistää,että "kaikki gambialaiset muuttuvat avuttomiksi pummeiksi täällä". Myös se vaikuttaa hyvin paljon, miten hyvin itse tunsit hänet ennen Suomeen asettumista ja miten hyvin "tunsit Gambian" (siis pätee kaikkiin), sekä mitä mies tiesi siitä, mihin on tulossa.

        Niin monilla on melkoiset harhaluulot elämästä Euroopassa ja jos vielä tuore vaimokin kuvittelee,että lomafiilis jatkuu täälläkin kohtelee miestä kuin pikkupoikaa,joka ei tiedä eikä osaa mitään, ongelmia varmasti tiedossa.

        Sanoit,että sinun olisi pitänyt luottaa virkalijoiden varoituksiin...Siis tuntemattomien ihmisten varoituksiin? Et tainnut tuntea miestäsi kovinkaan hyvin ennen tänne muuttoa jos vieraiden ihmisten arvailu vaikuttaa enemmän kuin oma arviointikykysi miehesi suhteen?!

      • Same OLD story...

        ...morning glory.

      • luottavainen
        ..... kirjoitti:

        yleensä tutustun maahan ja tapoihin, uskontoihin ym.hyvin jo ennen matkoja, en kuulu siihen ryhmään joka odottaa että ulkomailla pitäisi olla kaikki samanlaista kuin suomessa. Gambiassa olen ollut monta kk, mutta mies vaan muuttui täysin tultuaan suomeen, se on totuus. Kaikkiin asioihin otetaan uskonto mukaan, eikä vaikuttavana tekijänä ole niinkään tuo koulutus ym sivistykseen liittyvät asiat, en olisi ketään toopea tänne roudannut. Täällä on ollut pakko auttaa virastoissa ym. koska kaikki eivät puhu englantia, en olisi mennyt naimisiin jos olisin pitänyt häntä jonain pikku-poikana. He kuvittelevat vaan, että kaikki asiat hoidetaan täällä samalla tavalla kuin gambiassa ja ei auta vaikka kuin yrität selittää, ettei näin toimita täällä, vaan uskotaan siihen gambialaiseen miespuoliseen ystävään ja hänen neuvoihinsa. Puhuvat mandinkaa aina keskenään, vaikka naiset ovat paikalla ja keskustelu sujuisi myös englanniksi. Naisen sanaa ei arvosteta, vaikka itsellä ei olisi kyseessä olevasta asiasta mitään tietoa, joten kaikki tehdään niin sanotusti "kantapään kautta". Tarkoitin lähetystön virkailijoiden varoituksilla heidän kokemuksiaan suomeen tulleista gambialaisista miehistä, heidän kauttaanhan nämä kaikki viisumit ja oleskelulupa-asiat ja myös kaikkien tulijoiden haastattelut menee. Ovat nähneet varmaan monenlaista "yrittäjää". Olet oikeassa siinä huolen pidossa, koti oli valmiina hänen tulla =)Suomessa näillä miehillä on vankka ystäväjoukko ja vierailut toisille paikkakunnille alkoi heti suomeen tulon jälkeen ja tuntui, ettei ollut mitään mielenkiintoa tutustua suomen kulttuuriin ja kieleen, brother is number one. Vaimo tulee sillä jossain kaukana perässä. Joo en yllytä enkä kiellä ketään kokeilemasta, itselleni nyt vaan sattui tällainen tapaus, ja monelle muulle myös. Oma moka, ero tulossa. Huolehtikaa että kirjoitatte avioehdon ennen naimisiin menoa!!!! Siinä sovelletaan suomen lakia.

      • edellinen,
        luottavainen kirjoitti:

        Asiat,joita tuossa mainitsit, ovat just niitä,mitä jokaisen parin pitäisi käydä läpi ennen kuin edes harkitsee Suomeen tuloa. Minä olin varmasti jankuttamiseen asti kertonut,miten asiat hoidetaan täällä, kuinka gambialaiset itsekin täällä sanovat,että Euroopassa pahin vihollinen on toinen musta mies, ei se valkoinen jne. Kateus kukoistaa jos joku toinen haluaakin enemmän elämältään eikä vain paneskella ympäriinsä.
        Meillä onneksi puhuminen asioista lievensi "shokkia" tänne muuttaessa ja miehellä on aivot siellä yläpäässä, en muuten olisi tuota huolinutkaan! Meillä myös vaimo, äiti ja perhe on numba 1, ei ne veljet,joihin harvemmin voi luottaa. Tottahan se kuitenkin on,että moni esittää ja vietit täällä ottaa vallan..

        Toivottavasti moni huomioi nämä asiat ihan, säästyy varmasti monilta murheilta.

      • pöäål
        edellinen, kirjoitti:

        totta, ihana kuulla järjen ääntä tällä palstalla.

    • €$@

      "mikä kiitos Suomen rasistisen virkamieskoneiston ei tule ihan heti tapahtumaan" Ymmärrät varmaan, että maahanmuuttoviranomaisetkin ovat lopulta suomalaisten edunvalvojia. Se EI ole suomalaisten etu, jos maahan saapuu kielitaidoton afrikkalainen, jonka todennäköisyys työllistyä on 0% ja siten jää kaikkien suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi. Varsinkin, kun ottaa huomioon, mikä todennäköisyys toimettomilla afrikkalaisilla miehillä on päätyä rikollisiksi, usein vieläpä seksuaalirikollisiksi. Vihaamasi "virkamieskoneisto" ajattelee vain sinun ja kaikkien muiden suomalaisten parasta, koska sinä ja useimmat muut rastatukka-whitetrash-hippitytöt olette liian tyhmiä tätä tajuamaan.

      • todellinen,,

        "herrasmies", ajattelee suomalaisnaisten parasta. Hyi yäk, pysy siellä kolossasi, tuskin kukaan kaipaa mielipiteitäsi. Jos vaihtoehto on kaltaisesi "mies", kuka tietää, jos vaikka olet yksi monista suomalaisista netti-pedoista, ei ihme kun naiset etsivät rakkautta maailmalta!

      • ?????????
        todellinen,, kirjoitti:

        "herrasmies", ajattelee suomalaisnaisten parasta. Hyi yäk, pysy siellä kolossasi, tuskin kukaan kaipaa mielipiteitäsi. Jos vaihtoehto on kaltaisesi "mies", kuka tietää, jos vaikka olet yksi monista suomalaisista netti-pedoista, ei ihme kun naiset etsivät rakkautta maailmalta!

        Hyvää loppuelämää, sinne gampian ihanuuteen, tasa-arvon luvattuun maahan.
        Byääääh.
        Ota rahtikone, että saat ruhosi mahtumaan.

      • Ebeth
        ????????? kirjoitti:

        Hyvää loppuelämää, sinne gampian ihanuuteen, tasa-arvon luvattuun maahan.
        Byääääh.
        Ota rahtikone, että saat ruhosi mahtumaan.

        Mikä laittaa teidät haukkumaan tuntemattomia ihmisiä heidän mielipiteittensä takia??? Siis hirveetä tekstiä täällä saa lukea... Pakko kommentoida näitä "vaan läskit ja rumat hakee miehen Gambiasta" juttuja, itse olen hoikka ja ihan oknäköinen nuori nainen, seurustelen Gambialaisen miehen kanssa, tavattiin täällä Suomessa jossa hän työskentelee ja kappas, vielä opiskeleekin :) minkäänlaisia tukiaisia ei tarvitse... olimme ensin vuoden päivät ainoastaan ystäviä ja tutustuimme rauhassa! En todellakaan usko kaikkia hänen leperryksiään ja olenkin pyytänyt häntä niistä luopumaan, suomalaisena kun olen tottunut miesten harvemmin naistaan esim. kauniiksi kutsuvan! Juttuhan on juuri siinä,ettei pidäkkään naiivina uskoa kaikkea ja uskotella itselleen asioiden olevan toisin kun oikeasti ovat... On oma valintani olla hänen kanssaan ja ainakaan toistaiseksi ongelmat eivät ole olleet sen kummempia kuin suomalaistenkaan kanssa. Sehän kun on sanomattakin selvä,että kulttuurierot ovat valtavat, sen tiesin ja sillä mennään... kaikkeen täytyy osata suhtautua ja hyväksyä se tosiasia,että jotkut suhteet epäonnistuvat!! Naimisiin en ajatellut mennä lainkaan, se kun on ainoastaan paperi ( ymmärrän,että jotkut haluavat naimisiin) ja lasten hankkiminenkin on molemmille vielä haavekuva :)
        Ainoita ongelmia meille tällä hetkellä aiheuttaa juuri suomalaiset, niin naiset kuin miehetkin... minua katsotaan pahalla kun olen mustan miehen kanssa... jopa lähipiirissä on ihmisiä, jotka mieluummin katkaisevat välit, hah, sanon minä... ei viitsittäisi olla niin ahdasmielisiä tai ainakin annettaisiin ihmisten olla :)

      • Huijattu
        Ebeth kirjoitti:

        Älkää nyt jumaliste menkö näiden gambiinojen kanssa naimisiin, ne ei todellakaan halua muuta kuin rahaa ja nussivat jokaista joka antaa, raha kelpaa kyllä, mutta muistakaa, islam on aivan erilainen uskonto, naisella ei ole mitään arvoa ja sen tulette huomaamaan!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      111
      7686
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      121
      5327
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      121
      3554
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3547
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2584
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      357
      1544
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      97
      1530
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe