Mitä

Unreg.

eläkkeellä voisi tehdä?

Olen vast'ikään vanhuuseläkkeelle jäänyt. Käytin hyväkseni taannoista eläkeuudistusta, joka mahdollistaa valinnan eläkkeelle jäämiseksi 63 - 68 vuoden ikien välillä.

Yli neljänkymmenen työvuoden ja muutamien terveydellisten remppojen jälkeen valitsin ensimmäisen mahdollisen vaihtoehdon. Se ei aivan niin toteutunut kuin itse halusin. Työnantaja toivoi, että jatkaisin vielä, jos jaksan. Jatkoin muutaman kuukauden, jonka jälkeen tulin siihen tulokseen, että voisin jo yrittää nauttia eläkkeestä, jonka olen mielestäni jo ansainnut.

Olen vielä, ainakin omasta mielestäni, sen verran voimissani ja järjissäni, että voin jatkossakin tehdä silloin tällöin alani hommia viemättä ainuttakan mahdollisuutta nuorilta. Olen valmis milloin tahansa kannustamaan heitä tielle, jonka itse olen tallannut.

11

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntiopettajaksi, tai

      spr kaipaa koulukummeja ja muita ystäviä.
      Ja jos sulla on kerran vaivoja, mene vertaistukikurssille kertomaan kuntoutuksesta.
      Tai jos asut pääkaupunkiseudulla, on noita sijaisfirmoja pilvin pimein....päivä silloin toinen tällöin, yks tuttu tekee silleen ja tykkää!
      AI niin ja noita kouluavustajia, jos kuntos kestää!

    • mieti mikä kiinnostaa, - liikuntako, musiikkiko, käsillä tekeminenkö, ilmaisutaiteen tekeminenkö, -itsensä kuuntelun aika siis..

    • -==.,-____

      Vaikkakin ite oon näköjään erikoistunut riitelemään eläkeiästä kaikkien kanssa, kerrankin jokin mielestäni "järkevä" kannanotto myös joltain muulta.

      Kysehän nimenomaan on siitä, että kaikilla olisi mahdollisuus tehdä töitä. Niin vanhaksi kuin jaksaa, pystyy ja haluja piisaa.

      Iäkkäämpi ihminen ei saa muuttua rasitteeksi yhteiskunnalle, vaan se on valtava voimavara. On kokemusta, näkemystä jne. Miksi se pitäisi paiskata espanjan aurinkorannoille kymmeniksi vuosiksi reserviin???

      Noin nopeasti, jos on ruutia vielä. Kolmas sektori. On olemassa valtavasti kaikenlaista hommaa, mikä ei varsinaisesti ole työtä. Mutta millä on hyötynsä. No vaikkapa punainen risti tai vapaapalokunta tai jokin kriisiapu.

      Nekin on oikeita töitä, mutta yhteiskunnalla ei ole rahaa sellaisen maksamiseen. Saa niistäkin korvauksia, ei isoja, muttei mene maksun puolelle.

      Riippuu ammatista, mutta usein on mahdollista tehdä ihan oikeita töitäkin eläketöidyttyään. Tuntilaisena tai pätkissä. Ei ne oo keltään poissa, jos kerran tekee niitä. Muuten ne pahimmillaan jäis tekemättä.

      Naapurin "eläkeläis mummo" on nykyään elämänsä vedossa. Vanhuuseläkkeellä juu. Mutta paahtaa kaikenmaailman kirpputoreilla, hoitelee lapsia, käy tuntilaisena töissä jne. Ja pirun paljon tyytyväisempi elämäänsä kuin normaalissa töissä ollessaan.

      Tätä oon koittanut jauhaa, ihmisen pitää mukautua tilanteeseensa. Ja jos mahdollista, työnantajan on mukauduttava duunarin tilanteeseen. Ei kukaan voi tehdä koko ikäänsä sitä yhtä ja samaa duunia. Jos johonkin ei pysty, pystyy melko varmasti johonkin toiseen.


      Itse olin tosiaan valtavasti rummuttamassa eläkeiän nostamisen puolesta, moni kai suuttui. Mutta tulipahan nostettiakissn häntä pöydälle. Talous kunei kestä tulevia aikoja millään. Puhuin tavallaan omaa etuani vastaan, siis omien eläkkeitteni viivästyttämisen puolesta.

      Meni miten meni, eläkeikäää ei nosteta, paine vaan siirrettiin nuoremmille polville. Mutta asia on nyt tiedossa.

      Miten se muuten menikään. "suomeen ei ikinä rakenneta ydinvoimaloita". jaajaa, suhdanteet on muuttuneet ja nyt niitä rakennetaan urakalla. Yleinen mielipide on yleinen mielipide, mutta se voi muuttua.

      Onnea eläkepäiville vaan, perässä rämmitään



      =DW=

      • vapaus elää

        yhdelle ihmiselle on jo ihan tarpeeksi,kun on lapsenlapset ja iäkkäät vanhemmat,myös oma elämä.
        Ei tule aika pitkäksi,ja välillä pitää elää niin ettei tunne olevansa vaan muiden tarpeita varten.


      • _===..::::-
        vapaus elää kirjoitti:

        yhdelle ihmiselle on jo ihan tarpeeksi,kun on lapsenlapset ja iäkkäät vanhemmat,myös oma elämä.
        Ei tule aika pitkäksi,ja välillä pitää elää niin ettei tunne olevansa vaan muiden tarpeita varten.

        Lapset ja lapsenlapset. Ja iäkkäät vanhemmat.

        Voinko tuoda vaikkapa jäätelön. Olet nimittäin reaalielossa, miksi kenenkään pitäisi Sua jeesata???

        Ihan tavanomaista elämää näyttäis olevan.



        =DW=


      • vapaus elää
        _===..::::- kirjoitti:

        Lapset ja lapsenlapset. Ja iäkkäät vanhemmat.

        Voinko tuoda vaikkapa jäätelön. Olet nimittäin reaalielossa, miksi kenenkään pitäisi Sua jeesata???

        Ihan tavanomaista elämää näyttäis olevan.



        =DW=

        autan mielelläni omaisia jos he tarvii apuani.
        Tarkoitin,että minullakin välillä sairaudet vaivaa ja siksi en ole itsekäs jos en aina jaksa.

        Haluan välillä elää ihan itselleni,enkä ajattele silloin kun itseäni,kun välittää itsestä,välittää myös muista.
        En valita vaan totean ettei saa itseään unohtaa.


      • ..===..:00==
        vapaus elää kirjoitti:

        autan mielelläni omaisia jos he tarvii apuani.
        Tarkoitin,että minullakin välillä sairaudet vaivaa ja siksi en ole itsekäs jos en aina jaksa.

        Haluan välillä elää ihan itselleni,enkä ajattele silloin kun itseäni,kun välittää itsestä,välittää myös muista.
        En valita vaan totean ettei saa itseään unohtaa.

        Ehkä olen provosoiva, tarkoituksella tai tahattomasti. Ajatelkoon kukin miten haluaa.

        Mutta asia on juuri kuin kerroit, voi auttaa jotakin tai joitakin, tai käydä töissä. Mutta jaksuunsa mukaan.

        Tässä on tavallaan kyse vähän yleisemminkin mietitävästä asiasta. "jään eläkkeelle ja makaan rannalla 20 vuotta" / "elelen elämääni miten elelen 20 vuotta"

        Jokaisella ihmisellä on jokin tarve tai halu elää elämäänsä. Eläkkeelle jääminen ei ole mikään tarve tai tarkoitus itsessään. Se vain on erilainen elämäntilanne kuin aikaisemmat. Iässä on reunaehtonsa, ei pysty samaan kuin nuiorempana, mutta se pitäisi nähdä myös voimavarana. Nuorilla ei ole samaa elämänkokemusta kuin vähän vanhemmilla.

        Ja tämän elämänkokemuksen romukoppaan laittaminen on suurinta typeryyttä, mitä voi tehdä.

        Se on eräs syy, miksi kannatan eläkeiän nostamista. Kuka tolvana haluaa kaataa loistavaa tietotaitoa viemäriin????



        =DW=


    • Täydellinen tietämättömyys antaa hirveän hyvän pohjan tuntemattoman ohjeistukseen. Yritän välttää sen.

      Harrastukset ja ylipäätään mielenkiinnon kohteet ohjannevat, terveydentilan puitteissa, eläkeläisaktiviteetteja.

      Lieneköhän onnekas kun 53-v jälkeen minulle on tarjottu vaihetevan mittaiset työrupeamat joutoaikojen välissä.

      Työttömyyseläkeaikana oli ahtaat tulorajat mutta nyt tuoreena vanhuuseläkeläisenä ei tarvitse siitäkään piitata.

      Tänä aamuna viimeeksi askaroin yhden toimeksiannon kanssa.
      Jatkan selvityksen tekoa ja teen kyselijälle tarjouksen huomenna.

      Kyse on todellakin siitä teenkö minä vai jääkö tekemättä.
      Normaali konsulttityö valmisteluineen ja laskutusperusteineen tullee niin kalliiksi ettei ehdottelija hevin sitä maksa.
      Halpuuteni perustuu aikaisempaan asian tuntemukseeni joka säästää reilusti aikaa ja antaa varmuuden tuloksen laadun suhteen.

      Jos sinulla on tuo tuntuman pitämisen mahdollisuus niin älä ihmeessä pidä kovin pitkää väliä!
      Ainakin minulla laiskuus on iskenyt ja ajatus paria viikkoa pitemmästä sitoutumisesta hirvittää.

      • eläkelääsukoolla pitääs olla hevoonen. Tai sitten akka, piippuu ja pyssy niin oliis jotaan krassaamista siinä joutootuntien ilooksi.
        Kyllä mä hevoosen niin mielelläni ottaasiin, pitää täs kevätkorvas jostaan sellaanen ettiä, vaikka en vielä eläkeukkoo ookkaan.
        terv. hevoosen lumois elävä seppä ja Tiitu pikkuunen pohojanmaalta.


      • seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        eläkelääsukoolla pitääs olla hevoonen. Tai sitten akka, piippuu ja pyssy niin oliis jotaan krassaamista siinä joutootuntien ilooksi.
        Kyllä mä hevoosen niin mielelläni ottaasiin, pitää täs kevätkorvas jostaan sellaanen ettiä, vaikka en vielä eläkeukkoo ookkaan.
        terv. hevoosen lumois elävä seppä ja Tiitu pikkuunen pohojanmaalta.

        anteeksi mutta se oli, piippu, pyssy, ja akka, - ei siinä lorussa hevosesta puhuta mittää..

        k.Pirremummo


    • 60+ palstalaisilta

      Siellä ne eläkeläiset ovat.

      Me olemme vielä mukana työelämässä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2481
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1845
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1423
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1413
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1114
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      908
    Aihe