Eläinkunta

Ihmiskunta lisääntyy huimaa vauhtia, pian meitä on 7 miljardia. Joitakin metsästettäviä eläimiä on nykyään vain satoja tuhansia. Uhanalaisimpia eläimiä joitakin satoja. Teurastuotantokin vaatii peltohehtaareita, niitä ei riitä. Lisääntyvä ihmispopulaatio vaatii alueensa.

Lihansyöjänä ihminen voisi alkaa hyödyntämään tätä ihmiskuntaa. Miksi haudata maahan tai polttaa kuolleet ihmiset, kun nykyinen elintarviketeollisuus saisi tästä ruumismäärästä erinomaista ruokatarvetta lisääntyvälle ihmiskunnalle. Lihahan ei siitä miksikään muutu, tehdään se grillimakkaraksi ihmisestä tai siasta, yhtä hyvää se on. Kukaan ei eroa huomaisi. Nykyaikainen elintarviketuotanto takaa laadun, ja tässä tapauksessa lihaa säästämättä. Afrikasta mustaa makkaraa ja vaikkapa täältä Suomesta vaaleampaa herkkua.
15293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

täyttä sontaa tehdään se mistä hyvänsä.
Onhan kannibalismia esiintynyt kautta historia vähän sun täällä. Leningarin piirityksen aikaan sieltä sai lihapiirakkaa johon oli käytetty ihmislihaa. Kuuleman mukaan jollakin homma meni herkutteluksi, eli ei kelvannut kuolleiden liha, vaan piti saada oikein teurastettuna. Tokihan sillälailla saadaan priimalihaa.
No vaikka lihansyöjä olenkin, ei tuo ajatus oikein uppoa.

Äänestä
  • Materiahan on täysin sama. Mikä on syynä, ettei voi syödä. Tämähän on uusi innovaatio, tällä saadaan elintarviketeollisuuden osakkeet nousuun ja koko pörssi. Heippa vaan lama.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Materiahan on täysin sama. Mikä on syynä, ettei voi syödä. Tämähän on uusi innovaatio, tällä saadaan elintarviketeollisuuden osakkeet nousuun ja koko pörssi. Heippa vaan lama.

    Kun ei ole muuta syötävää.
    Tällä hetkellä meillä on.En tiedä teistä,mutta minulla tällähetkellä riisipuuro ja siankäristys,jälkiruuaksi mansikkasoppa

    Äänestä

  • Silloin kirjoitti:

    Kun ei ole muuta syötävää.
    Tällä hetkellä meillä on.En tiedä teistä,mutta minulla tällähetkellä riisipuuro ja siankäristys,jälkiruuaksi mansikkasoppa

    Onko se sian käristäminen joku perimäjuttu jostain menneisyydestä, että sitäkin pitää tehdä, muuten ei elä. Kyllä riisipuurolla ja mansikkasopalla hyvin pärjää. "Mieskin".

    Äänestä

siellä etelässä oma eläinkunta,nimittäin kanit...hehheh...
Eipä ole sinuakaan suurella järjenpainolla rasitettu.

Äänestä
  • Luehan teksti oikein hitaasti ja monta kertaa. Ehkäpä sen sitten ymmärtäisit.

    Siinähän kehotetaan lihan syöntiin, sitähän itsekin kannatat. Liha kuin liha, ei sillä ole laatu- tai merkityseroja. Liha on samaa materiaalia, oli se ihmisestä tai eläimestä. Turha tällaisella asialla on kiistellä. Ellei halua pöljäksi heittäytyä.

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    Luehan teksti oikein hitaasti ja monta kertaa. Ehkäpä sen sitten ymmärtäisit.

    Siinähän kehotetaan lihan syöntiin, sitähän itsekin kannatat. Liha kuin liha, ei sillä ole laatu- tai merkityseroja. Liha on samaa materiaalia, oli se ihmisestä tai eläimestä. Turha tällaisella asialla on kiistellä. Ellei halua pöljäksi heittäytyä.

    http://www.inewsit.com/video/gallery/Five-people-suspected-to-be-witchcrafts-were-bruterly-murded-in-kisii-Nyamataro-Village

    Äänestä


  • ihminen on kirjoitti:

    Video näyttää realistisesti millainen ihminen on.
    Tuollaisten pöljien keskuudessa eläinten pitäisi selviytyä tällä maapallolla.
    Eiköhän tälläkin hetkellä joku tampio selaile metsästys ja kalastus lehteä tai asekatalookia.

    Ja ruuti on kuivumassa uuninpankolla.

    Ja siitä lähtee metsähän mesomahan ja paukuttelemaan. Pum pum

    Äänestä

  • epäilystäkään kirjoitti:

    Ja ruuti on kuivumassa uuninpankolla.

    Ja siitä lähtee metsähän mesomahan ja paukuttelemaan. Pum pum

    Jos annetaan lupa tappaa, niin halukkaita kyllä löytyy.

    Äänestä

Vain ihon ja nahan pigmentti on erilaista..

Äänestä
  • näköjään yrittävät puuttua jo toisten syömisiinkin.
    naurettavaa vouhotusta.

    Äänestä

  • viherfasistit kirjoitti:

    näköjään yrittävät puuttua jo toisten syömisiinkin.
    naurettavaa vouhotusta.

    Menehän viisas ihminen ylempänä olevan nimimerkin dahgadhahah osoittamalle sivulle, niin näet oikeaa vouhotusta.
    Tuollaisille kun vielä annetaan ase...

    Äänestä

  • Mutta pakatahan sen voi niin, että tietää mistä maanosasta se on.
    Erotetaanhan maitokin punaiseen, siniseen, vaaleansiniseen jne.

    Äänestä

  • sivuille kirjoitti:

    Menehän viisas ihminen ylempänä olevan nimimerkin dahgadhahah osoittamalle sivulle, niin näet oikeaa vouhotusta.
    Tuollaisille kun vielä annetaan ase...

    Noin se ihminen mesoo omiensa joukossa. Voi hyvä jumala, mitä se perkeleellisyys on, mitä mesoo eläinten joukossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hupenee kirjoitti:

Ihmiskunta lisääntyy huimaa vauhtia, pian meitä on 7 miljardia. Joitakin metsästettäviä eläimiä on nykyään vain satoja tuhansia. Uhanalaisimpia eläimiä joitakin satoja. Teurastuotantokin vaatii peltohehtaareita, niitä ei riitä. Lisääntyvä ihmispopulaatio vaatii alueensa.

Lihansyöjänä ihminen voisi alkaa hyödyntämään tätä ihmiskuntaa. Miksi haudata maahan tai polttaa kuolleet ihmiset, kun nykyinen elintarviketeollisuus saisi tästä ruumismäärästä erinomaista ruokatarvetta lisääntyvälle ihmiskunnalle. Lihahan ei siitä miksikään muutu, tehdään se grillimakkaraksi ihmisestä tai siasta, yhtä hyvää se on. Kukaan ei eroa huomaisi. Nykyaikainen elintarviketuotanto takaa laadun, ja tässä tapauksessa lihaa säästämättä. Afrikasta mustaa makkaraa ja vaikkapa täältä Suomesta vaaleampaa herkkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu