Miksi tällä palstalla sallitaan kommentteja toistuvasti eräästä henkilöstä oikella nimellä?
Meneekö jo yli? Kiinostaa onko tämä sallittua.
Kysymys sheriffille?
1
473
Vastaukset
- v-virkamies
Kiitos tiedustelustasi.
Kenestä tahansa henkilöstä ei sallita nimin varustettuja kommentteja. Kyseessä täytyy olla joko julkisuuden henkilö tai sitten muu, jonka tekemisillä on ollut tavalla tai toisella huomattava yhteiskunnallinen vaikutus. Teko voi olla poliittinen, se voi olla yhteiskuntaa vakavasti järkyttänyt rikos tai (harvemmin) joku poikkeuksellisen hyvä teko.
Virkamiehet eivät yleensä pääse tähän joukkoon pelkästään sillä perusteella, että hoitavat julkista tehtävää. Sitten, kun tehtävällä on tosiasiallisesti näkyvyys koko valtakunnassa, nimen julkaisemista ei oikein voi enää estää, koska eräisiin tehtäviin julkisuus kuuluu "luontoisetuna". Esimerkki tällaisesta on vaikkapa Rikosseuraamusviraston pääjohtaja. Ihminen on tehtävää vastaanottaessaan jo joutunut ottamaan huomioon siihen liittyvän julkisuusarvon. Käytännössä olen vetänyt Vankeinhoitolaitoksessa juuri pääjohtajan kohdalle.
Rikollisista tunnetuimmat murhaajat ja eniten vahinkoa aiheuttaneet talousrikolliset ovat mielestäni perustellusti julkisuudessa. He ovat tekoaan tehdessään kyllä tienneet sen vahingollisuuden ja julkisuusarvon. Sanomalehdillä on käytännössä rajana se, että jos "tavallinen ihminen" tekee rikoksen, josta seuraa vähintään kahden vuoden ehdoton vapausrangaistus, nimi julkaistaan, ellei ole erityistä syytä nimen salaamiseen (esimerkiksi insestitapauksissa aiheuttaa kohtuutonta lisäkärsimystä uhreille). Julkisuuden henkilöstä kirjoitetaan, vaikka olisi saanut vain sakkojakin. Tällaisessa nettijulkaisussa, jossa kirjoittajat lähtökohtaisesti ovat anonyymeja, pidän kahden vuoden rajaa liian alhaisena.
Asioita joutuu ratkaisemaan tapauskohtaisesti eikä aina ole mitään itsestään selvää oikeata ratkaisua. Minua saa melko vapaasti moittia ja haukkua tekemistäni linjanvedoista. Otan saamani palautteen kyllä huomioon, mutta en hirttäydy siihen vaan noudatan omaa linjaani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376