Plejadilaisten viesti

aquarius

Älä vähättele sitä mitä olet luonut...

Kanavointi:Gillian MacBeth-Louthan


Tervetuloa. Me olemme Plejadilaisia energioita. Tulemme tänä iltana pyytämään teitä, viettelemään teitä, herättämään teitä oman valonne korkeampiin oktaaveihin. Seisotte omien tekojenne ja tekemättömyyksienne varjoissa. Seisotte sen varjoissa mitä olisi voinut olla, mitä olisi ollut jos vain olisitte tehneet sitä tai tätä. Rankaisette itseänne niiden energioiden vitsoilla jotka menneisyydessä viettelivät teitä rajoittuneeseen ajatteluun, rajoittuneeseen tekemiseen, rajoittuneeseen uskomiseen.

Älkää tuhlatko aikaanne, energioitanne, ajatuksianne tai hengitystänne mihinkään sellaiseen mikä olisi ollut, olisi voinut olla tai jonka olisi pitänyt olla missä tahansa olemassa olleessa ajassa tai tilassa, tai on koskaan ajatellut olemassa olemista. Seisotte kaiken sen keskuksessa mitä kaipaatte olla. Teidät on asetettu juuri sen tulevaisuuden pöytään, joka sallii maailman muotoutua ympärillenne, valon syttyä, rakkauden syntyä ja tulevaisuuden toteutua kaikissa väreissään.

Valon työntekijöinä, jotka luontaisesti ja synnynnäisesti kannatte valoa kaikessa mitä luotte, pyydämme ettette välittömästi synkisty ellette heti näe tarpeeksi etsimäänne valoa maailmassa. Pyydämme teitä ymmärtämään että ette matkusta auton tai lentokoneen katolla, vaan kuljette luomisen eturintamassa, lähellä maata, vain muutaman vaivaisen millimetrin sen yläpuolella. Älkää olko onnettomia, jos maailmanne on kaoottinen, jos kaikki valonne ja kaikki rukouksenne ja kaikki halunne ja kaikki tarpeenne ja kaikki itkunne näyttävät jäävät vastaamattomiksi, sillä se ei koskaan voi olla totuus. Jokainen energiataajuus jolla puhutte, ajattelette tai luotte, tulee kuulluksi, vastatuksi ja
ymmärretyksi. Ette ehkä näe sitä maailmassanne, kotikadullanne, mutta saatatte olla tuomassa elämää lapselle, joka etsii ihmettä. Voitte olla puhdistamassa saastunutta jokea. Olette saattaneet auttaa sotilaan sydäntä siirtymään pykälän verran enemmän rakkauteen, niin ettei hän surmaa lasta, joka juoksee hänen eteensä.

Ette ehkä näe hyviä tekojanne loistavan maailmassanne, kadullanne tai ilmoitustaululla, mutta tietäkää ilman epäilyksen häivääkään, että hyvät tekonne, hyvät ajatuksenne, hyvät tarkoituksenne, rukouksenne, rakkautenne ja valonne ovat vastanneet jonkun rukoukseen ja avunpyyntöön täällä maan päällä. Teidän on uskottava se, koska ilman tuota uskoa kaikki lamautuu. On maan ihmisten asia olla epäilemättä, ylläpitää voimaa vastusten edessä, tuoda esiin rakkautta sielläkin missä vain viha tahtoo esiin, ja kantaa totuutta sielläkin missä kaikki ympärillä puhuvat epätotuuksia. Teidän on uskottava se. Elämä riippuu teistä!

Monet teistä jotka lukevat näitä sanoja, istuvat mahtavissa Valon neuvostoissa, tähtien, planeettojen ja kuiden manifestoinnin ja luomisen komiteoissa paikallisen universuminne tuolla puolen olevissa ulottuvuuksissa. Jokainen teistä on INKARNOITUNUT MESTARI fyysisessä maan kehossa. Katsokaa ylistäen, ihaillen ja rakkaudella tuota maallista kehoanne. Koska milloin tahansa väheksytte mitään mikä on teitä, tai mitään mitä ajattelette tai mitään mitä puhutte, väheksytte elämää, väheksytte maailmankaikkeutta, ja väheksytte rakkautta. Ette voi puhua pahaa kehostanne vahingoittamatta samalla jotakuta jossakin tällä planeetalla. Ette voi puhua pahaa ainoastakaan ajatuksestanne lisäämättä yhtä jyvää kielteisyyden viljasiiloon, joka jo nyt pursuaa yli.

Teitä pyydetään, rakkaat, rakastamaan täyteydellä kaikkea itsessänne, jokaista pientä väärään kohtaan asettunutta hiusta, jokaista pientä harmaata hiusta, jokaista pientä ylimääräistä rasvakerrosta, jokaista pikku epäonnistumista, jokaista pikku tekoa. Te määritätte sellaisten maailman osien tuloksen, joihin ette uskaltaudu kulkemaan. Te määräätte siitä saako joku ruokaa, tahtooko joku elää, paraneeko joku – tavalla jolla kohtelette itseänne. Tämä näyttää kaukaa haetulta ajattelullenne, mutta olette kaikki yhteydessä toisiinne. Te olette yhteydessä. Te uudelleen ohjaatte, te puratte, te johdatte kaikkea. Ette ehkä näe runsautta elämässänne, mutta ehkä perulainen perhe saa laaman, lampaan tai uuden lehmän. Ette ehkä näe toisten elämässä sitä runsautta, jota rukoilitte, mutta ehkä tapahtui ihme äidin rukoillessa lapsensa puolesta. Te muutatte kaiken.

Siksi teitä yhä uudelleen ja uudelleen pyydetään kunnioittamaan elämää, kunnioittamaan kaikkia niitä päiviä jolloin hiuksenne ovat kunnossa ja niitä päiviä jolloin ne eivät ole. Kunnioittamaan kaikkea itsessänne ja kaikkia luomisianne, vaikka ette näkisikään Runsauden sarvea elämässänne. Teidän on uskottava että niin on, koska ennen kuin joulupukki kolkuttaa ovellenne, hän vieraili toisen perheen luona, joka tarvitsi uuden katon päänsä päälle. Ennen kuin Runsauden jumala tulee luoksenne, hän pysähtyy matkallaan antaakseen viljasäkin perheelle, joka saa siitä kuukauden ravinnon. Älkää vähätelkö luomisianne KOSKAAN! Älkää vähätelkö sitä mitä olette saattaneet alkuun rakkaudessa ja valossa ja ajatuksissa ja rukouksissa vain siksi ettei se ole kolkuttanut ovellenne. Juuri siksi koska se on matkallaan suorittanut monia sydämen, parantamisen, terveyden, ravitsemisen tekoja matkallaan sinun kotiisi.

Tämä on se minkä olette unohtaneet. Te ette luo vain itsellenne. Te olette Valon pilareita, te olette Ylösnousemuksen pilareita, te olette Pyörteitä. Te luotte miljoonille ihmisille joita ette edes kosketa, joita ette tunne. Te hoidatte heidän Valopakettipostiaan. Te ylläpidätte heille toivoa heidän kiivetessään vuorilla etsiessään vettä, etsiessään ruokaa, etsiessään parantumista, etsiessään rakasta joka on kadonnut lumivyöryssä. Ja totta on, että on päiviä jolloin tunnette tuon surun. Ja on asioita jotka syöksyvät läpi elämänne ilman että ymmärrätte niitä. Mutta tietäkää että se on ok. Kun tunnette surua, syleilkää sitä kunnioittaen. Lähettäkää sille rakkautta, sillä saatatte lähettää lämpimän peiton jollekin jotka värisee kylmästä koska ei ole polttopuuta, ei ole puita ja kallio on kylmennyt hänen vierellään. Jumala ei valitse erityistä tapahtumaa siunatakseen. Kaikki rukoukset, kaikki maailmankaikkeuden luomukset koskettuvat mahtavilla rakkauden annoksilla. Rukoillessanne ette koskaan rukoile vain omasta puolestanne, vaikka niin ajattelisittekin. Se on rajoittunutta ajattelua, joka tarvitsee kohotusta ja muutosta luomisen taivaallisilta prinsiipeiltä.

Muistakaa tämä, vaikka ette muistaisi mitään muuta. Kun rukoilette runsautta maksaaksenne laskunne tai ostaaksenne uuden auton, tuo erityinen runsauden rukous kiertää ympäri maailman useita kertoja ennen kuin se palaa takaisin luoksesi. Siitä johtuu että kun saat rukoilemasi, jännitys on mennyt. Niin paljon on tapahtunut sen matkalla luoksesi, että se näyttää merkityksettömältä palatessaan takaisin kotiin. Mutta miksi tunnet kaiken kohonneeksi rukouksen hetkestä, luomisen hetkestä lähtien ennen kuin vastaanotat sen? On kuin koko maailma olisi lukenut rakkauskirjeesi, ja kun se palaa luoksesi, sen on erilainen. Kaikki mitä pyydät, kaikki mitä ajattelet, kaikki mitä virtaa ajatustesi kautta, vaikuttaa koko maailmaan. Olkaa tästä tietoisia, lapset.

Me olemme... Plejadilainen neuvosto, ja se kuvaa tarkalleen miten näemme teidät. Kun teillä on toivoa, jaatte sitä toinen toisillenne. Se leviää kuin pehmennyt voi. Kun olette surullisia, se leviää. Kun uskotte ihmeisiin, se leviää. Kaikki koskettaa kaikkea muuta. Katsokaa mihin uskotte. Katsokaa mitä rukoilette. Emme neuvo teitä rukoilemaan hyvää satoa tai sateita Intiaan, sillä teillä ei ole tarpeeksi tietoa siitä mitä siellä paikallisesti tarvitaan. Tietäkää että kaikki mitä manifestoitte itsellenne, koskettaa lukuisia muita. Tuon tietäen rukoilkaa tietäen, rukoilkaa 'kuin jo olisi'. Jos haluatte sadetta, nähkää itsenne sateesta märkinä rukoillessanne. Rukoilkaa 'aivan kuin', ei jonkin 'puolesta'. Rukoilkaa tietäen.

Jätämme nyt teidät näiden totuuksien pariin. Tarttukaa niihin, pureskelkaa niitä, vapauttakaa ne ja heittäkää pois. Tehkää mitä teidän on tehtävä kunnes olette valmiita ymmärtämään. Teitä rakastetaan yli käsityskykynne. Me poistumme.


Suomennos Matti Kuusela

14

936

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dr Pepper

      Eikö tämä vieraiden galaksien hapsenkakkiasten tilityttyy-viestien spammaaminen tänne ala olla jo aika vanhaa. Laittakaa vaikka linkki ja sitten oma mielipiteenne asiasta. Tämä äitelän sokerinen amerikkalainen huijaus halihalipusipusi pursuaa jo korvista.

      • x-c

        ...Miksi kommentoit?


    • Jaska

      Miksi ihmiset uskovat tällaista. Pidät tätä enkä hulluna, mutta on ihmisiä, jotka todella uskovat tämän? Vastaus kysymykseen löytyy helposti. Muutama kommentti tekstin keskeisistä kohdista lienee paikallaan:



      Tätä ihmiset mielellään lukevat, olevansa jotain suurta, olevansa valon kantaja (kun ei sanota, että se tarkoittaa: Lusifer) ja vielä enemmänkin, he tahtovat, olla Luojia, Kaikkivaltiaita.



      Emme niin, vaan näemme ihmisen ylpeyden, itsekkyyden ja itseriittoisuuden loistavan maailmassa. Ehkä siksi, että ihminen on tosiasiassa sydämeltään paha.



      Monet tahtovat uskoa olevansa hyviä, rakkaudellisia, ym. Valitettavasti niin ei ole.



      Myös tekstin kirjoittaja? Ehkäpä juuri hän.



      Kukapa ei haluaisi uskoa olevansa mestari ja suuriarvoinen, mutta tämäkin on vain imartelua, jolla itsestään suuria luulevat ihmiset saadaan uskomaan nämä viestit.



      Niin juuri, ylistäkää itseänne, olette suuria ja mahtavia. Tai katselkaa ympärillenne, mitä todella olette saaneet aikaan. Ette varmaankaan ole koskaan valehdelleet, puhuneet toisesta pahaa selän takana, ettekä ainakaan milloinkaan loukanneet lähimmäistänne.



      Oi, olemme johtajia ja johdamme kaikkea. Kun ihminen riisutaan tästä kuvitelmasta, hänestä tulee ihminen, jonka lähellä on helpompi olla. Itsestään suuria luuleva on tosiasiassa vain rasittava, ei suuri mestari.



      No eipä kannata. Kannattaa miettiä, miten vaikuttaa se, että ostamme lapsityövoimalla tehtyjä tuotteita, silloinkin luomme lisää lapsityöpaikkoja.



      Ensimmäisessä lauseessa on jo kaksi valhetta. 1. jätämme nyt, ei ole totta, vaan aina löytyy tämänlaatuisen huuhaan julistajia. 2. totuuksien, ei ole totta, jutun totuusarvo on olematon.

      Päädyn siis heittämään ne pois, vaikka ne niin ihanasti imartelevat ja saavat minut kokemaan itseni suureksi mestariksi. Ne ruokkivat niin kauniisti ylpeyttäni ja itsekkyyttäni, mutta en koe sellaiseen tarvetta. Se ei todellakaan edistä mitään rakkaudellisuutta.

      Jeesus sanoo: ” Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”

      Jeesuksen oppi on toista maata, eikä sitä siksi haluta kuulla. Jeesus kertoo rehellisesti, että ihminen on sisimmässään paha, mutta myös tarjoaa armahduksen. Jos joku tahtoo tuntea Jumalaa, niin Tie siihen käy rehellisyyden ja totuuden kautta, Jeesuksen armon kautta.

      • Arttur88

        >>Tätä ihmiset mielellään lukevat, olevansa jotain suurta, olevansa valon kantaja (kun ei sanota, että se tarkoittaa: Lusifer) ja vielä enemmänkin, he tahtovat, olla Luojia, Kaikkivaltiaita.>Emme niin, vaan näemme ihmisen ylpeyden, itsekkyyden ja itseriittoisuuden loistavan maailmassa. Ehkä siksi, että ihminen on tosiasiassa sydämeltään paha.>Monet tahtovat uskoa olevansa hyviä, rakkaudellisia, ym. Valitettavasti niin ei ole.>Kukapa ei haluaisi uskoa olevansa mestari ja suuriarvoinen, mutta tämäkin on vain imartelua, jolla itsestään suuria luulevat ihmiset saadaan uskomaan nämä viestit.>Niin juuri, ylistäkää itseänne, olette suuria ja mahtavia. Tai katselkaa ympärillenne, mitä todella olette saaneet aikaan. Ette varmaankaan ole koskaan valehdelleet, puhuneet toisesta pahaa selän takana, ettekä ainakaan milloinkaan loukanneet lähimmäistänne.


      • Jaska
        Arttur88 kirjoitti:

        >>Tätä ihmiset mielellään lukevat, olevansa jotain suurta, olevansa valon kantaja (kun ei sanota, että se tarkoittaa: Lusifer) ja vielä enemmänkin, he tahtovat, olla Luojia, Kaikkivaltiaita.>Emme niin, vaan näemme ihmisen ylpeyden, itsekkyyden ja itseriittoisuuden loistavan maailmassa. Ehkä siksi, että ihminen on tosiasiassa sydämeltään paha.>Monet tahtovat uskoa olevansa hyviä, rakkaudellisia, ym. Valitettavasti niin ei ole.>Kukapa ei haluaisi uskoa olevansa mestari ja suuriarvoinen, mutta tämäkin on vain imartelua, jolla itsestään suuria luulevat ihmiset saadaan uskomaan nämä viestit.>Niin juuri, ylistäkää itseänne, olette suuria ja mahtavia. Tai katselkaa ympärillenne, mitä todella olette saaneet aikaan. Ette varmaankaan ole koskaan valehdelleet, puhuneet toisesta pahaa selän takana, ettekä ainakaan milloinkaan loukanneet lähimmäistänne.

        Jos ihminen olisi hyvä ja rakkaudellinen, niin maailma olisi aivan toisenlainen. Ihmisen omaa ylpeyttä, kovasydämisyyttä ja itsekeskeisyyttä loukkaa se, että ihminen joutuu tosiasioiden edessä myöntämään olevansa syyllinen kaikkeen vääryyteen mitä tapahtuu. Jos ihminen olisi luonut jotain, niin se olisi vääryyttä ja valhetta.

        Tämähän ei ihmiselle ole mitenkään imartelevaa, vaan monet kuuntelevat mieluummin valheellisia imarteluja, kuin näkevät tosiasiat. Äärimmilleen juttu menee siinä, että jotkut uskovat olevansa ylistettyjä mestareita mieluummin kuin toteavat tosiasiat.

        Kumpi parempi, kulkea elämänsä läpi silmät kiinni kieltäen omat väärät tekonsa ja ylistäen itseään, vai olisiko kuitenkin parempi myöntää tosiasiat jotka on jokaisen nähtävissä ja rehellisesti tunnustaa oma pahuutensa sekä pyrkiä tekemään parannusta.

        Ehkä sinusta on parempi vain ylpeillä itsellään ja kuvitella itsestään suuria silmät totuudelta suljettuina, mutta minä olen eri mieltä.


      • Arttur88
        Jaska kirjoitti:

        Jos ihminen olisi hyvä ja rakkaudellinen, niin maailma olisi aivan toisenlainen. Ihmisen omaa ylpeyttä, kovasydämisyyttä ja itsekeskeisyyttä loukkaa se, että ihminen joutuu tosiasioiden edessä myöntämään olevansa syyllinen kaikkeen vääryyteen mitä tapahtuu. Jos ihminen olisi luonut jotain, niin se olisi vääryyttä ja valhetta.

        Tämähän ei ihmiselle ole mitenkään imartelevaa, vaan monet kuuntelevat mieluummin valheellisia imarteluja, kuin näkevät tosiasiat. Äärimmilleen juttu menee siinä, että jotkut uskovat olevansa ylistettyjä mestareita mieluummin kuin toteavat tosiasiat.

        Kumpi parempi, kulkea elämänsä läpi silmät kiinni kieltäen omat väärät tekonsa ja ylistäen itseään, vai olisiko kuitenkin parempi myöntää tosiasiat jotka on jokaisen nähtävissä ja rehellisesti tunnustaa oma pahuutensa sekä pyrkiä tekemään parannusta.

        Ehkä sinusta on parempi vain ylpeillä itsellään ja kuvitella itsestään suuria silmät totuudelta suljettuina, mutta minä olen eri mieltä.

        En ylpeile ollenkaan.
        Päinvastoin... luulen että minä olen hyvinkin "korruptoitunut" ja "likainen", ja minulla on vielä pitkä matka puhdistautumiseen.


    • ach ja

      Hyvää matkaa sinne seulasiin.

    • Esko

      Elämä on itseasiassa iloinen asia. Jotkut ymmärtää sen sillä lailla ja tuntevat suurta kiitollisuutta Luojaansa kohtaan. Toiset näkevät elämän vain synkkänä ja toivovat pääsevänsä siitä pois mahdollisimman pian. Jotain parempaa odotetaan tämän elämän jälkeen.
      Maailmassa on kuitenkin paljon köyhiä ihmisiä ja ennenkaikkea lapsia, jotka eivät voi itse pajon elämäänsä parantaa. Rikkaat suomalaiset voisivat joskus antaa heille hieman yltäkylläisyydestään.

    • hallanvartija

      kuullostaa taas uskonnolta...miksi pitäis r...on nää outoja olentoja.
      Huhhhuh alkaa ramaisemaan nää jutut.
      nimimerkki: olen nähnyt

    • Arttur88

      Minä itse USKON että tämä viesti on plejadilaisilta, mutta kaikki muut eivät siihen usko... mikä on ihan luonnollista ja tervettä.

      Kuitenkin, te jotka ette usko... ei teidän tarvitse rupeamaan huutamaan ja pilkkaamaan täällä ihmisiä.

      !Ymmärtäkää viestin sisältö(mikä on luonnollisesti näiden tarkoituskin), älkää välittäkö keneltä sen väitetään olevan!

      • Ripe

        sitä mitä ei ymmärretä JÄRJELLÄ (ego).Tässä tarvitaan sydämen viisautta.


      • Sonnet
        Ripe kirjoitti:

        sitä mitä ei ymmärretä JÄRJELLÄ (ego).Tässä tarvitaan sydämen viisautta.

        Olen yrittänyt, mutta en ole havainnut sydämessäni olevaa viisautta?
        Järjen viisaus on minulle tutumpaa.


    • Anonyymi

      Ei plejadilaisten herätysviesti ole mitään pilipalia. Se on täyttä asiaa.
      Minä olen yrittänyt ajatus tasolla saada yhteyttä heihin esim( plejadilaiset/andromedalaiset).

    • Anonyymi

      Kannattaa SKEPTIKON opetella kanavoimaan ja tätä kautta saada se informaatio. Saattaa muuttua tässä se suunta mistä infotaan ja miten?. Saatat muuttua täysin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      105
      2236
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1965
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      53
      1556
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      48
      1486
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      153
      1466
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1374
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1294
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1156
    9. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      111
      1108
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1084
    Aihe