Polarisaatio peli

Jake.

Olen tässä yrittänyt ottaa selvää siitä mikä on maapallolla hyvän ja pahan roolien taustalla.

Käsittääkseni se menee näin. Eli kun Nebadon luotiin niin tänne tuli toisista universumeista kahdenlaisia henki-energia olioita. He perustivat ensimmäisen planeetan (avyon) jossa he fyysisesti inkarnoituivat joko kissa eläimiksi (felines) tai linnuiksi (carians). Lintujen henki energiasta kehitettiin myös matelijat (reptile) jotka saivat polarisaatio pelissä pahiksen roolin (siis tämä on vain rooli peli eikä ole oikeasti olemassa oikeaa ja väärää). Kissa eläin sielut saivat puolestaan hyvän tyypin roolin.

Myöhemmin ensimmäisellä planeetalla Feline tyypin hengistä jalostui myös ihmis henki rotu. Tämä tehtiin inkarnoitumalla paikallisiin apinoihin.

Myöhemmin matelija sielut jakaantuivat kahtia jossa osa oli ihmis ystävällisiä (pro-human) ja osa puolestaan ei ollut (anti-human). Matelijoiden johtotehtävissä olevia kutsutaan Melchizedekeiksi. Maaplaneetalle on nyt inkarnoituneena kaikkia näitä sielu tyyppejä (eli siis fyysisen ihmisen sielu voi olla muutakin kuin ihmis-sielu tyyppiä).

Hyvän ja pahan vastakkain asettelu maapallolla johtuu siitä että anti-human ja pro-human Melchizedekeillä sekä Ihmis henki rodulla ei ollut yhtenäistä katsantokantaa maapallon tulevaisuudesta. Melchizedekeillä oli tunne yhteys maapallon energia kenttään jotta he pystyivät tuntemaan myötätuntoa. Feline/Ihmis-henki rodulla oli oma kehittynyt tunne energia kenttä ja he olivat siksi tunteettomia maapallon energiaa kohtaan. Osa Melchizedekeistä oli kuitenkin ihmis ystävällisiä ja uskoi että heitä voidaan opettaa. Anti-human Melchizedekit kuitenkin heittivät jatkuvasti kapuloita pro-human rattaisiin ja yrittivät saada kaikkia sotimaan keskenään.

Historiasta tämä näkyy esimerkiksi siitä mitä Jeesukselle tapahtui. Jeesus oli ihmis ystävällinen Melchizedek joka inkarnoitui keskelle Feline/ihmis kolonia. Juutalaiset kuuluvat suurimmaksi osaksi Feline/ihmis rotuun. Tietenkään felinet eivät hyväksyneet matelijan oppeja.

Melchizedekkien tunnusmerkki ovat lintu symbolit vrt. esim USA:n, Venäjän kotka tunnukset. Aikaisemmin natsi saksan johtajille oli lintu tunnuksia ja heillä oli voimakkaita tunteita juutalaisia kohtaan.

Kommentteja niiltä jotka asiasta jotain tietävät (ei siis muilta, kiitos).

Lähde: Jelaila Starr, The mission remembered

4

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aiheeseen liittyen

      Eräs näkemys tuokin on, mutta hyvän ja pahan rooli selittynee parhaiten siten että sielut ovat erilaisella kehitystasolla, eikä siis niin että jotkut sielut on luotu pahoiksi ja toiset sielut hyviksi. Erilaisia yksilöitä (= sieluja) on siis luonnollisesti kaikkien avaruusolentorotujen ja tähtikansojen joukossa. Korkeasti kehittyneissä maailmoissa hyvän ja pahan (= Valon ja Pimeyden) vastakkainasettelu ei kuitenkaan ole niin korostunutta kuin esimerkiksi maaplaneetalla, koska universaalit lait ja henkiset totuudet tunnetaan siellä paremmin ja niitä sovelletaan myös käytännössä.

      Maa planeettana on nyt suuressa muutosvaiheessa, jolloin muunmuassa monet vaietut ja salatut asiat paljastuvat kaikille vähitellen ja ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus muuttuu. Prosessi on meneillään ja sen voi havaita lähes jokainen, joka katsoo asioita sellaisina kuin ne ovat. Oikean tiedon puute on kuitenkin yhä suuri ongelma ja se hämmentää monia ihmisiä jotka haluaisivat tietää totuuden monista mieltään askarruttavista suurista kysymyksistä.

      • Jake.

        Kiitos kommentista. Hyvä että saadaan aikaan asiallista keskustelua.

        Mielestäni George W. Bush on hyvä esimerkki pro-human Melchizedekistä. Hän kuuluu globaaliin eliittiin ja on fundamentalistinen kristinuskon kannattaja ja on ystävällismielinen Israelia kohtaan (Felines) mutta on tarvittaessa valmis sotimaan anti-human Melchizedekkejä vastaan (vrt. axis of evel).


      • Huu
        Jake. kirjoitti:

        Kiitos kommentista. Hyvä että saadaan aikaan asiallista keskustelua.

        Mielestäni George W. Bush on hyvä esimerkki pro-human Melchizedekistä. Hän kuuluu globaaliin eliittiin ja on fundamentalistinen kristinuskon kannattaja ja on ystävällismielinen Israelia kohtaan (Felines) mutta on tarvittaessa valmis sotimaan anti-human Melchizedekkejä vastaan (vrt. axis of evel).

        noi akselit on pienen manipuloidun mielen tuotoksia joilla ylläpidetään yllä illuusioita "oikeutetusta" sodasta ... ihan mitä vastaan vaan.. leipää ja sirkushuveja ehdollistetuille ihmispoloille.

        QUI MALE AGIT, ODIT LUCEM. He who does evil hates the light.


    • VAGOAGJAOGJ

      VOI VITTU MITÄ HÖRHÖILYÄ!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2886
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2440
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      18
      2029
    5. 171
      1852
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1846
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1797
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1539
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe