Esiintymisjännitys

Perhosia vatsassa

Hei!

Teen kandin tutkielmaa ja luvassa on pari isoa esitystä ison salin edessä työstäni.

Ongelmani on, että kärsin esiintymisjännityksestä. Jännitän jopa viikkoja ennen esiintymistäni, kun ajattelen edes koko asiaa, vaikka olen varma esittämästäni asiasta ja tiedän, että osaan. Salin edessä ollessani ääneni muuttuu omituiseksi ja joudun tarkistelemaan koko ajan lunttilapusta asioita mitä pitäisi kertoa, vaikka olen opetellut asiat sata kertaa ulkoa. Seuraava esiintymiseni on muutaman viikon kuluttua enkä tiedä mitä teen.

Onko teissä sielunkumppaneita ja hyviä neuvoja miten saisin esiintymisjännitystäni edes hiukan lievennettyä? Olen koittanut pitää esityksiä ystävälleni kotona ennen h-hetkeä ja aion tehdä niin nytkin, mutta jotain tsemppausta tarvittaisiin.

7

1422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mahdollisuutta

      ottaa yksi miedosti rauhoittava tabletti ennen esitystä, olen käyttänyt alkuvuosina muutamia kertoja ja se auttoi myös myöhemmin, niilläkin kerroilla, kun en enää käyttänyt niitä. Kun on onnistunut joitakin kertoja, niin kokemus vähentää jännitystä. Liiallinen jännitys voi hankaloittaa koko esityksen onnistumista, ja aiheuttaa ylen määrin stressiä jo ennakkoon. Lääkärille voi puhua liiallisesta esiintymispelosta.

      Käyppä kysymässä kouluterkkarilta, josko hän ohjaisi sinut lääkärin vo:lle. Yksi tabletti ei vaadi välttämättä reseptiä, koska lääkäri voi määrätä sen annettavaksi sinulle sairaalan tai tk:n omista tarvelääkkeistä ja vain kyseistä tilaisuutta varten..

    • tsempiäsulle

      Ilmeisesti olet yliopisto-opiskelija? Ei kun vaan YTHS:n psykiatrilta tilaat puhelinajan (siksi puhelinaika, kun itse ajat saattavat mennä pitkälle, kysy ajanvarauksesta) ja sanot ongelman. Itse sain ainakin lääkkeitä. Beetasalpaajia kokeilin eka esiintymisjännitykseen, mutta tunsin huippausta. Sain todella pienen annoksen rauhoittavaa, vielä en ole päässyt kunnolla testaamaan vaikutusta esiintymistilaanteessa.

    • kokenut ja oppinut

      Tässä tapauksessa, jos jännitys on todella paha, ei mikään "harjoittelu tekee mestarin" auta. Itselläni jännitys oli niin paha, että jouduin turvautumaan lääkkeisiin ja sitä kautta pikkuhiljaa opin esiintymään. Muuten olisivat yliopisto-opintoni jääneet kesken.

      Suosittelen. Lääkkeet naamaan ja areenalle, kaikki sujuu kuin unelma.

      • Perhosia vatsassa (keskuste...

        Kiitti teille tsemppauksesta ja hyvistä neuvoista. Esitys oli tänään, mutta suurempi esitys on vielä tulossa ja ajattelin käydä juttelemassa terkkarille asiasta ennen sitä. Tämän päivän esitys meni olosuhteisiin nähden hyvin, ääni tosin hävisi välillä, mutta pahoittelin flunssaa...
        Aurinkoista kevättä! :)


      • lääkkeet näkyy

        aina. AINA. Eikä esitys lääkkeissä ole koskaan hyvä. Oma arvostelukyky vaan on lamassa.


    • --------------

      Yleensä esiintymisjännitystä ei huomaa kukaan muu kuin sinä itse, vaikka kuinka sinusta tuntuisi, että ääni menee omituiseksi.

    • ffdfdsdffsd

      - kukaan ei muista
      - kukaan ei välitä
      - kukaan ei kuuntele
      - eikä millään ole väliä!

      Mielestäni on hyödyllistä tiedostaa ettei yleisöllä ole "käsikirjoitusta", eli kukaan yleisössä ei tiedä, mitä aiot esittää tai kertoa, tai yleensäkään mitä seuraavaksi teet. Siinä mielessä, epäonnistumista ei kannata pelätä! Muista myös se että jos otat itsevarman ruumiin asennon, esim seisot itsevarmalla tavalla, se vaikuttaa myös sinuun niin että tunnet itsesi paljon varmemmaksi. Näin ainakin minulla, en tiedä miten sinulla! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2385
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      69
      1130
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1097
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      658
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      581
    Aihe