Evijärvellä 29.11 kuusitoista vuotias tyttö sai surmansa. Evijärven Nuorisoseuralla oli tällöin esiintymässä Jonna, Gimmelistä pois lähtenyt entinen bändin jäsen. Tytön kuolema oli todella kauheaa ja olen siitä hyvin pahoillani. En ala kertomaan faktoja tai muuta vastaavaa surmaan liittyen, sillä olette varmaan lukeneet siitä jo lehdistä.
Tämän onnettomuuden jälkeen vanhemmat eivät välttämättä halua päästää lapsiaan enää Nuorisoseuralle, tai ainakaan vähään aikaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että sisällä valvonta on todella tehokasta. Poliiseja on joskus ollut tarkastamassa laukkuja alkoholin ja huumavien aineiden varalta, mutta muutoin sitä tekevät järjestysmiehet (he vain tarvitsevat siihen laukun omistajan luvan), alkoholia EI saa tuoda sisälle muuten se takavarikoidaan välittömästi. Nuorisoseuran pihalla järjestysmiehet kiertävät ottamassa pulloja pois, estävät ja puuttuvat tappeluihin ja olo on aina tuntunut turvalliselta seuralla, varsinkin sisällä. On kuitenkin myös paikkoja missä "järkkärit" eivät käy, alueita mitkä eivät kuulu heidän valvontaansa. Juuri tämä urheilukentän alue, minkä takaa tyttö löytyi, seuran takana oleva järvi ja seuran vasemmanpuoleisella seinustalla kuntosalia vastapäätä oleva "ryömy" joka on tie joka laskee alas hiihtoladuille päin. Täällä niin kutsutussa ryömyssä käydään juomassa salaa ja tapaamassa kavereita jotka eivät tule sisälle korkeiden lipunhintojen vuoksi tai oleskellaan siellä ihan muuten vaan.
Järjestysmiehet tekevät parhaansa ja mielestäni turvallisinta on olla sisällä. En missään nimessä halua kuulostaa siltä että tytön vika kun lähti sinne valvotun alueen ulkopuolelle, en edes tiedä menikö hän sinne vapaaehtoisesti ja olen myös itsekkin käynyt siellä ja monilla muilla ei-valvotuolla alueilla monesti joten en halua mitenkään syyttää häntä tai ketään kuka käy ryömyssä tai järven rannalla koska itsekin käyn siellä, joskus. Halusin vain kirjoituksellani osoittaa että se mitä Nuorisoseuralla tapahtui ei ole paikan vika, vaan ihmisen joka teki niin kamalan teon. Sama olisi voinut sattua missä vain. Aion itse mennä ensi kerralla katsomaan Fintelligensiä ja aion pysyä sisällä, ehkä jopa koko illan, mutta en usko että Seuralle tulee paljon väkeä.
Olen todella pahoillani tytön puolesta. Olen pahoillani sekä hänen ystävien että perheen puolesta ja toivon hänen läheisilleen kaikkea hyvää!!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei olis kannattanut öisin dokailla kaduilla, täysin oma syy. Enkä vanhempia sääli yhtään, jos lapset saavat öisin dokailla ilman valvontaa, niin ei voi syytä kuin itseään, se on se vapaa kasvatus...
Ai että on oma syy että joutuu tapetuksi? Huh. Kyllä vaikka makais tajuttomana ojassa ihan missä kunnossa vaan, niin oma syy ei ole se että joku hullu tulee ja tappaa. Tietenkin asiaa voi ennaltaehkäistä sillä, että pitää itsestään parempaa huolta, mutta tosiaan... kyllä ne syyt on ihan muualla. Mietipä vähän.
Mun mielestä koko juttu on aivan kamala ja mä ainakin säälin ja suren tytön vanhempien puolesta.
Ihan tietoisesti hän meni sinne tietäen kaikki vaarat. Jos alaikäinen menee kaivopuistoon dokamaan, kyllä hän tietää että voi tulla vaikka raiskatuksi. Ja vanhemmatkin tietävät, mihin aikaa jalkikasvu kulkee ulkona. Joten täysin oma syy.
Ai jos joku tappaa sut kun kävelet illalla jotain pimeää katua niin se on sun oma syy??? "TÄYSIN oma syy"?
Onhan se varomatonta ja ajattelematonta mennä esim. kaivopuistoon dokailemaan ja sit kuljeskella yksinään jne. Mutta ensinnäkin, myös aikuiset tekevät niin... Ei tässä ole kyse vaan alaikäisistä ja kotiintuloajoista. On kyse sairaista ihmisistä. Ei normaalit ihmiset voi alkaa välttelemään jokaista pientä sivupolkua ja kännäystä, sitähän sattuu paremmissakin piireissä, sen takia, että joku hullu voi tulla ja tappaa (todennäköisyyshän on kuitenkin aika pieni, vertaa vaikka siihen määrään nuoria mikä ulkona hilluu ja ryyppää). Varomaton on voinut tyttö olla, mutta aika sairasta on sanoa, että oli hänen itsensä syy. Olet varmasti myös sitä mieltä, että jos tytöllä on minihame päällä niin hän kerjää raiskausta?
>Olet varmasti myös sitä mieltä, että jos tytöllä on minihame päällä niin hän kerjää raiskausta?
Kyllä vaan, jos 16v perse näkyvillä tissit roikuen aivan lian pienesta ja lyhyestä paidasta, kuljeksii kännissä kello 2 yöllä, niin kyllä hän kerjää itse ikävyksiä.
Jossain maissa alaikäiset eivät saa olla yksi iltaisin, kello 10 jälkeen, ja aivan oikein mielestäni.
En kyllä puhunut muusta vaatetuksesta mitään... Ja joo, ei mulla ole mitään sitä vastaan että alaikäisiltä kiellettäisiin kaduilla kuljeksiminen myöhään yöllä. Toisaalta asia olisi mahdoton toteuttaa. Haluan vaan edelleen huomauttaa, että mitä tehdään niille aikuisille, jotka "kerjäävät ikävyyksiä"? Pitäiskö heidätkin lukita 10 jälkeen sisälle, sen takia että joku hullu voi jossain saada päähänsä tappaa jonkun heistä, tai raiskata?
>että mitä tehdään niille aikuisille, jotka "kerjäävät ikävyyksiä"?
Ei mitään, vai pitäks extremeduudsoneitakin mielestäsi myös sääliä? Kuten sanoin, oma syy jos jotain taphtuu.
Vertaat jotain extreme duudsoneita ja tapettua tyttoa??? Ei helv.. VAHAN eri asioita.
Entapa jos jotakuta ammutaan kadulla, ihan tosta noin vaan, oliko se oma vikansa kun kaveli siihen aikaan ja silla kadulla... toivottavasti olet viela tosi nuori...
En, van itsetuhoisiin/tyhmiin ihmisiin.
Jos äiti päästä lapsen leikkimään rakennusmaalle, ja jotain sattuu, niin on oma/äidin syy.
Samoin, jos alaikäinen öisin kuljeksii yksin humalassa, niin on myös oma syy jos jotain sattuu.
Emme elää täydellisessä maassa, missä naiset voivat kuljeksia pikkuhameissa rinnat paljaina, ilman sitä että joku setä/ukko ehdottaisi jotain tai sanoisi jotain loukkava. Ja jos tämänainen vielä flirtaillee humalaisille miehille, niin tämä katsotaan jo yllytykseksi, ja jos jotain tapahtuu, niin se on naisen oma syy.
Samoin ei voi odottaa että jos unohtaa kännykään baarin tiskille, että se on huomennakin vielä sillä.
Oma syy jos on jättänyt sen sinne.
Ja jos joku makaa kännissä tajuttomana jossian puistossa, kultainen pansariketju kaulassa ja viidensadan euron kännykkä vieressa, niin ei ole ihme että hänet ryöstetään. Ja tämä ei ole kenenkään muun kuin oma syy.
Toki on harmillistä että tallaista tapahtuu, mutta sille ei voi mitään, pitää olla vain varovainen.
Ja on aivan eri asia jos joku räjäyttää Myyrmäen vieden mahdollisimman monen hengen, tai sala-ampuja ampuu lapsen koulumatkalla, kuin että jotain tapahtu kännissä, yöllä baari-illan jälkeen.
"Emme elää täydellisessä maassa, missä naiset voivat kuljeksia pikkuhameissa rinnat paljaina, ilman sitä että joku setä/ukko ehdottaisi jotain tai sanoisi jotain loukkava. Ja jos tämänainen vielä flirtaillee humalaisille miehille, niin tämä katsotaan jo yllytykseksi, ja jos jotain tapahtuu, niin se on naisen oma syy. "
Onneksi et sentään sano, että flirttaus humalaisille miehille normaalitilanteessa (ei rinnat paljaina) on yllytystä... olen nimittäin syyllistynyt monta kertaa, enkä ole ikinä ajatellut että yllytän ketään raiskaukseen.
Sulla on ihan hyviä pointteja, mutta täytyy sanoa, että edelleenkään en myönnä, että on uhrin oma syy että kuoli. Syy on siinä sairaassa ihmisessä joka sen aiheutti, vaikka uhri tilanteeseen joutuikin ihan itse (tuskin vaaraa tajuamatta).
Hyvää joulua sulle!