Mitä mieltä olette suksienvoitelusta (parafiinin sulatuksesta, siklauksesta) asuinhuoneistossa. Itselleni on jo lapsena opetettu, että voitelu tapahtuu ulkona tai jossain erillisessä tilassa, mielellään hengityssuojain päässä ja minusta tuntuisi hassulle alkaa voitelemaan sukseni esim. olohuoneessa, mutta olen kuullut joidenkin näin tekevän. Haluaisin kuulla perusteltuja mielipiteitä.
Voitelupaikka
himohiihtäjä
4825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voitelen kotona sisätiloissa. Voitelutelineen alle laitan keinonahkaa, joka suojaa lattian. Avaan tuuletusräppänät ja pidän niitä auki voitelun jälkeenkin. Voitelun jälkeen imurointi. Ei ole lämmintä autotallia tai muuta tilaa, jossa voidella. Hyvin sujuu noinkin. Hengityssuojaa en ole käyttänyt, käytän perusparafiineja vain.
Pihalla kylmässä en voitele, koska voidetta pitää kuumentaa enemmän, jotta se sulaa ja levyttyy hyvin. Siinä on sitten vaarana suksen pohjien piloille polttaminen.
käyttänyt kodinhoitohuonetta. Suojaan lattian ja suljen oven muuhun huoneistoon. En ole käyttänyt hengityssuojaimia, käytän enimmäkseen perusparafiineja.
Pitovoiteet saa nähdäkseni asettumaan parhaiten kuivaan ja huoneenlämpöiseen suksenpohjaan.
Minulla on voitelupaikka kylmässä ulkorakennuksessa, jota lämmitän kaasusäteilylämmittimellä. Yleinen voitelupaikka löytyy meillä Joensuussa Pärnävaaran urheilukeskuksesta, jossa käyn yleensä hiihtämässä. Sillä voi vaihtaa ajatuksia voitelusta muiden kanssa, myös kilpahiihtäjien. Olen oppinut siellä vuosien varrella paljon voitelusta. Kuntohiihtäjäksi tiedän / käytän paljon voiteita ja voitelutekniikoita joista ei yleensä kuntoilijat tiedä. Suosittelen tälläistä paikka muillekkin, jos mahdollista.
Jos voitelee fluorivoiteilla niin kannattaa lämmitin kytkeä pois ainakin harjauksen ajaksi .
Normaali käytössä fluorivoiteetkaan eivät ole myrkyllisiä, mutta hehkuvalla pinnalla kuten säteilylämmittimessä (ja tupakassa)niistä kehittyy myrkyllisiä kaasuja.