Lähteäkö vielä

Mietin kovasti lähtisinkö vielä opiskelemaan uutta alaa näin 26 vuotiaana? En tiedä miten tässä iässä sopeutuu opiskeluelämään, kun tuntuu että ikäisilläni on jo yliopistotutkinto ja perheitä perustetaan. Niin olisinko jotenkin erikoinen kun vielä opiskelen ja huolettaa sekin löytyykö hyviä opiskelukavereita. Ongelmana on siis yksinäisyys ja oman paikan hakeminen elämässä yleensä.

Toisaalta koen olevani jumissa tilanteessa, jossa työtäkään ei tahdo löytyä paikasta jossa asun. Toisekseen mietinnässä on mitä alaa alkaisi opiskella? Minulla on jo kaksi perustutkintoa, mutta olisin kiinnostunut näistä aloista ympäristö/puutarha/kukka,kulttuuri käsityö muovailu/ entisöinti/arkistointi/kirjasto. Lähinnä ajattelin ammattikorkeakoulua sillä en tiedä kannattaisiko vielä opiskella toisen asteen tutkintoja. Tahtoisin että tulevassa ammatissa voisin työskennellä melko itsenäisesti ja ettei työssä olisi koko ajan hirveä hoppu, vaikka tekemistä riittäisi. Mietin siis lähteäkö opiskelemaan vai hakeako työtä jota ei meinaa löytyä?
4397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ottaen huomioon suomen sekä muun maailman tilanteen, kannattaa ainakin yrittää päästä opiskelemaan. Nyt ei töitä helpolla löydy, sitten kun valmistut koulusta, on luultavasti maailmankin tilanne parempi ja suuret ikäluokat potkitaan töistä pois. Silloin on hyvä lähteä koulun penkiltä töitä hakemaan, kun niitä jopa saattaa saadakkin. Ja eihän kolutuksesta koskaan haittaa ole, siitä taas on jos et hae kouluihin etkä saa töitäkään.

Terveisin: 23-vuotias, työtön kouluun hakija

Äänestä

olet nuori velä. olisi löydettävä se mikä itseä työnä kiinnostaa, ei se mitä on kiva opiskella. Sinun pitää elättää itsesi työlläsi, muista se.

varmaankin kannattaa valita joku hyvin harvinainen ala jota muut ei osaa esim tyyliin: kivimies, suksientekijä, tms nykyään enää harvojen taitama ala. Toki on noita amm koulun ja amk bulkkialoja joista tulee sitten lopulta kaupan kassoja. Eti netistä näitä harvinaiai taitajia, oppisopimuksella tai koulutusorganoisaatoiden ulkopuolellakin asioita voi oppia. ei siihen mitään laitosta tarvita. Oppisopimus on hyvä homma.

Äänestä

opiskelemaan, ehdottomasti. Työttömänä olon voi ottaa jopa positiiviselta kantilta tässä keväällä, näin ainakin minä otan. On rauhassa aikaa lukea ja valmistautua huolella, toisin kuin jos kävisi samaan aikaan töissä. (Ja moralisteille: en käytä hyväkseni yhteiskunnan päivärahoja lukuaikana, yhteiskunta ei maksa minulle senttiäkään tänä aikana, koska en suostu heidän orjatöihinsä.)


"Toisaalta koen olevani jumissa tilanteessa, jossa työtäkään ei tahdo löytyä paikasta jossa asun." Tästä herää kysymys, olisitko valmis siirtymään opiskelun perässä toiselle paikkakunnalle? Ainakin se lisäisi vaihtoehtoja opiskelualan suhteen, kaikista laitoksista kun ei löydy kaikkia eri ohjelmia ja se kiinnostava voisi sijaita muuallakin kuin omilla kulmilla?

Ainakin ammattikorkeissa ja yliopistoissa opiskelee kaikenikäistä porukkaa, eli siinä mielessä kannattaisi harkita näitä ennemmin kuin ammattiopistoa? Esim. kaverini kertoi, että hänen koulutusohjelmassaan amkissa keski-ikä tuntui olevan aloittavilla 23v. Oppisopimuskoulutus on myös yksi vaihtoehto, jossa ei välttämättä tarvitse edes paljoa käydä koulussa, on paljon neuvottelunvaraa, ainakin jos käy aikuiskoulutuksen puolella. (Tiedän sivusta seuranneena.)

Toivon sinulle rohkeutta tehdä itsellesi oikeita valintoja. Mieti, mihin sinulla oikein on kiire? Suinkaan kaikki ikäisesi eivät perusta perheitä, lasten hankkimiset siirtyvät nykyihmisillä yhä myöhempään. Opiskelujen täydentäminenkin jatkuu monilla aloilla työuran loppuun, yhä useammin aikuiset kouluttautuvat uudelleen täysin eri alallekin. Yliopistoon monet pääsevät reilusti päälle parikymppisinä. Et ole mitenkään poikkeava opiskelijaksi.

Äänestä

Eli antaa palaa vaan! Yrittänyttä ei laiteta, vai miten se vanha sanonta meni! Ja jos kerran on muutoksen halua ilmassa, niin se viestii vain kaipaustasi johonkin muualle siitä missä tällä hetkellä olet.

Ja ilmeisesti nyt etsit jotakin SINUA kiinnostavaa. Mutta muista, että nykypäivänä nuo suksientekijät(mitä nyt joku tuossa yhdessä vastauksessa ehdotti) ei työllistä ihmisiä. Kulttuurialoihinkin suuntautuu suuri osa väestöstä, mutta yhä harvempi saa työtä.

Eli vaikkakin olet nuori vielä ja haluat tehdä juuri sinua kiinnostavaa alaa, niin nykypäivänä kannattaa myös miettiä sitä työllistyykö sillä. Esim. itse olen hyvin kiinnostunut kuvataiteesta, mutta tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat 3-4 vuoden koulutuksen jälkeen joutunut opiskelemaan uudelleen. Tuollaiset työt ovat lähinnä yritystoimintaa ja verottaa paljon itseltä, että omistautuu sille työlleen 100%:sti. Että itsekin varaudun toissijaiseen mielenkiintoon ja pidän kuvataiteen harrastukseni/omana sivutyönä. Mutta työn tulisi tietenkin olla mielekäs, se on tämän ajan ristiriitaisuus, kun siitä mielekkyydestä ei sitten välttämättä työllisty. Että nykypäivän motto(ainakin mikä rahaan tulee) on varmaankin se, että "järki tunteiden edellä". Ja minun on tunneihmisenä, siinä missä muidenkin, vaikea sijouttua tähän ajatusmaailmaan ja muottiin.

Voimia sinulle etsikkoaikanasi! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelemaan? kirjoitti:

Mietin kovasti lähtisinkö vielä opiskelemaan uutta alaa näin 26 vuotiaana? En tiedä miten tässä iässä sopeutuu opiskeluelämään, kun tuntuu että ikäisilläni on jo yliopistotutkinto ja perheitä perustetaan. Niin olisinko jotenkin erikoinen kun vielä opiskelen ja huolettaa sekin löytyykö hyviä opiskelukavereita. Ongelmana on siis yksinäisyys ja oman paikan hakeminen elämässä yleensä.

Toisaalta koen olevani jumissa tilanteessa, jossa työtäkään ei tahdo löytyä paikasta jossa asun. Toisekseen mietinnässä on mitä alaa alkaisi opiskella? Minulla on jo kaksi perustutkintoa, mutta olisin kiinnostunut näistä aloista ympäristö/puutarha/kukka,kulttuuri käsityö muovailu/ entisöinti/arkistointi/kirjasto. Lähinnä ajattelin ammattikorkeakoulua sillä en tiedä kannattaisiko vielä opiskella toisen asteen tutkintoja. Tahtoisin että tulevassa ammatissa voisin työskennellä melko itsenäisesti ja ettei työssä olisi koko ajan hirveä hoppu, vaikka tekemistä riittäisi. Mietin siis lähteäkö opiskelemaan vai hakeako työtä jota ei meinaa löytyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu