missä säästän

mihin laitan lomani ja apupojan hommani? Maatöihin/perustuksiin lapiopojaksi, lammiharkkojen kantamiseen runkovaiheessa vai sisätöihin pikkuhommiin?
9949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kaivinkone ja paalukone/räjäytysfirma hoitavat homman. Viikonlopussa levität salaojasepelit lapiolla.

Rakentamalla itse runkon säästät 15-20 donaa ja multa kovakuntoiselta menee 2krs 696m3 seinien tekoon 4 viikkoa.

Sisätöiden pikkuhommiin menee eniten aikaa, varsinkin ulko ja sisäseinien rappaamiseen.

Äänestä

Säästät tekemällä aputyöt. Kun laattamies saapuu, niin työmaa on siisti ja valmiina, tavaratkin odottelee oven vieressä. Kun sähkäri saapuu, niin kaikki on valmiina. Teet myös monia muita järjesteleviä pikkuhommia.

Säästät pitämällä työmaan siistinä, johtamalla toimintaa, että oikeat asiat tehdään oikeaan aikaan. Hankit myös oikeat tavarat oikeaan aikaan.

Muu on näpertelyä?

Äänestä
  • Jos ei itse meinaa jotain tiettyä osaa tai koko taloa pistää pystyyn, niin suosittelisin varaamaan oman ajan siihen, että työmaa rullaa sujuvasti.

    Suosittelen ottamaan selvää siitä, mitkä asiat tehdään missäkin järjestyksessä ja tekemään aikataulun niin eri ammatti-ihmisten paikallaololle ja materiaalitoimituksille. Näiden asioiden junailemiseen menee tolkuttomasti aikaa ja uskallan väittää, että mitä paremmin olet näistä asioista perillä ja mitä paremman aikataulun ja sen pitämisen olet pystynyt saamaan aikaan, sen suuremmat ovat säästösi.

    Kun olet saannut alustavan aikataulun aikaiseksi, tee päätökset materiaalien suhteen hyvissä ajoissa. Silloin ei tule eteen yllätyksiä ja sen myötä kompromisseja niin laadun kuin kustannusten suhteen.

    Ole hyvä....

    Äänestä

  • >> Muu on näpertelyä?

    Vai on muu näpertelyä ;) Eiköhän tuo siivoaminen ja aputyöt ole ennemminkin sitä näpertelyä ja nuo mitä sinä kutsut näpertelyksi ovat sitä ammattityötä, josta maksetaan varsin kova palkka jollekkin.

    Itse kehoittaisin tekemään alusta saakka niin paljon itse kuin pystyy. Turha sitä on jäädä odottamaan koska aloittaa.

    Paikalla olo on silloin suotavinta kun kaikista kalleimmat koneet/ miehet ovat tekemässä tuntihinnalla.

    Ja jos intoa piisaa, niin useimmat (ei kaikki) työt ovat kuitenkin varsin yksinkertaisia.

    Äänestä

  • vai puuhastelua kirjoitti:

    >> Muu on näpertelyä?

    kahden vuoden kesälomat peräkkäin ja sitten tämän jälkeen jatkat iltaisin sekä viikonloppuisin. Runkovaiheessa on hyvä olla 1-2 apupoikaa, useimmista muista töistä selviät perheen omin voimin. Teetpä lomalla elämäsi parhaan tilin ja tutustut kunnolla perheesi jäseniin.

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Jos ei itse meinaa jotain tiettyä osaa tai koko taloa pistää pystyyn, niin suosittelisin varaamaan oman ajan siihen, että työmaa rullaa sujuvasti.

    Suosittelen ottamaan selvää siitä, mitkä asiat tehdään missäkin järjestyksessä ja tekemään aikataulun niin eri ammatti-ihmisten paikallaololle ja materiaalitoimituksille. Näiden asioiden junailemiseen menee tolkuttomasti aikaa ja uskallan väittää, että mitä paremmin olet näistä asioista perillä ja mitä paremman aikataulun ja sen pitämisen olet pystynyt saamaan aikaan, sen suuremmat ovat säästösi.

    Kun olet saannut alustavan aikataulun aikaiseksi, tee päätökset materiaalien suhteen hyvissä ajoissa. Silloin ei tule eteen yllätyksiä ja sen myötä kompromisseja niin laadun kuin kustannusten suhteen.

    Ole hyvä....

    säästä aikaa vaan kuluu enemmän mutta sehän on ilmaista pl. jos asua vuokralla. Mutta alle kahden vuoden ei kukaan kivitaloa tee.

    Äänestä

  • vai puuhastelua kirjoitti:

    >> Muu on näpertelyä?

    Vai on muu näpertelyä ;) Eiköhän tuo siivoaminen ja aputyöt ole ennemminkin sitä näpertelyä ja nuo mitä sinä kutsut näpertelyksi ovat sitä ammattityötä, josta maksetaan varsin kova palkka jollekkin.

    Itse kehoittaisin tekemään alusta saakka niin paljon itse kuin pystyy. Turha sitä on jäädä odottamaan koska aloittaa.

    Paikalla olo on silloin suotavinta kun kaikista kalleimmat koneet/ miehet ovat tekemässä tuntihinnalla.

    Ja jos intoa piisaa, niin useimmat (ei kaikki) työt ovat kuitenkin varsin yksinkertaisia.

    on kaikkea muuta kuin näpertelyä. Jouduttaa ammattitöiden tekemistä ja vahingonriskit vähenevät. Siinä ohessa työolot ovat mukavammat ja ainakin siivonnut tietää, missä kamat ovat.

    Äänestä

  • vai puuhastelua kirjoitti:

    >> Muu on näpertelyä?

    Vai on muu näpertelyä ;) Eiköhän tuo siivoaminen ja aputyöt ole ennemminkin sitä näpertelyä ja nuo mitä sinä kutsut näpertelyksi ovat sitä ammattityötä, josta maksetaan varsin kova palkka jollekkin.

    Itse kehoittaisin tekemään alusta saakka niin paljon itse kuin pystyy. Turha sitä on jäädä odottamaan koska aloittaa.

    Paikalla olo on silloin suotavinta kun kaikista kalleimmat koneet/ miehet ovat tekemässä tuntihinnalla.

    Ja jos intoa piisaa, niin useimmat (ei kaikki) työt ovat kuitenkin varsin yksinkertaisia.

    Joo, ehdottomasti pitää olla myös hereillä, varsinkin silloin kun kalliit koneet/miehet on paikalla. Myös perushommissa pitää olla hereillä..

    Pääkaupunkiseudulla otetaan vielä turhan usein "tyhmältä" löysät rahat pois, siis jos isäntä suostuu maksamaan. Perinteisesti näin tapahtuu maansiirtotöissä sekä isäntä työntekijöitä tyyppisessä työn laskutuksessa. Pienillä paikkakunnilla en ole havainnut samaa.

    Äänestä

  • ei mitään kirjoitti:

    säästä aikaa vaan kuluu enemmän mutta sehän on ilmaista pl. jos asua vuokralla. Mutta alle kahden vuoden ei kukaan kivitaloa tee.

    Kyllä rakennuttamisen suurin säästö tulee juuri logistiikan hoitamisella. Sitähän se rakentaminen juuri on siivouksen lisäksi. Ja jos kaksi vuotta saa kulumaan talon teossa on väärissä hommissa. Ja vielä, kahden vuoden rakentamisajasta tulee kustannuksia, jos ei tulisi niin miksi sitten rakentaa ollenkaan kun ilmaiseksi voisi asua ilman stressiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avuton... kirjoitti:

mihin laitan lomani ja apupojan hommani? Maatöihin/perustuksiin lapiopojaksi, lammiharkkojen kantamiseen runkovaiheessa vai sisätöihin pikkuhommiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu