Lumiukko

Pihallemme oli ilmestynyt iso lumiukko jonka lapset oli tehneet. Koirani kun näki se hyökkäsi sen päälle ja rikkoi sen. Nyt olen todella inhottu naapuri.
6611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei välttämättä siksi että lumiukko tuhoutui, vaan siksi että et ole kouluttanut koiraasi etkä saa sitä pidettyä kurissa etkä kytkettynä. Sen lumiukon paikalla olisi voinut olla oikeakin ukko, tai joku sen lumiukon tekijöistä.

Äänestä

hihnassa äläkä anna vapaana ajuosta

Äänestä
  • Kirjoitin pihallemme siis meidän omalle pihalle, jonne ei ole kellään muulla asiaa. Pysykööt naapurit siellä omalla tontillaan. Koirani oli irti omalla aidatulla pihalla.

    Äänestä

  • Lydiatar1 kirjoitti:

    Kirjoitin pihallemme siis meidän omalle pihalle, jonne ei ole kellään muulla asiaa. Pysykööt naapurit siellä omalla tontillaan. Koirani oli irti omalla aidatulla pihalla.

    Palstan vakiohäirikkö kollifanaatikko vaan trollailee tapansa mukaan kun ovat hoitolaitoksessa erehtyneet päästämään sen koneelle. Todennäköisesti postailee vielä monta provoa eri nimimerkeillä.

    Äänestä

  • jslflk333 kirjoitti:

    Palstan vakiohäirikkö kollifanaatikko vaan trollailee tapansa mukaan kun ovat hoitolaitoksessa erehtyneet päästämään sen koneelle. Todennäköisesti postailee vielä monta provoa eri nimimerkeillä.

    Rakin lailla rätkötät joka viestiin joka edes sivuaa näitä aikamme pahimpia haittaeläimiä. Like father like son. Onkohan kuulosi mennyt rakin kanssa vuokrayksiössä rätköttäessä ja joudut kaiken kommunikaation hoitamaan näppiksellä? Monesko häätö on tulossa? Samaan häkkiin maapohjalle vaan räköttäjät ja niiden nuolijat, pääsisivät normaalit ihmiset elelemään laadukasta elämää. Usko jo että suurin ja inhottavin elämänlaatua alentava yksittäinen tekijä kaupungeissä on nämä kirotut haittaelukat.

    Maksaisin aika paljon ekstraa rätkö-vapaasta ympäristöstä, tässä gryndereille ansaintaideaa. Osallistuisin mielelläni alueen talkoopohjaiseen valvontaan pistoolin ja äänenvaimentimen kera.

    Äänestä

  • Vaivaudut kirjoitti:

    Kollifanaatikkohan se siinä paljasti jälleen itsensä. Mahtaa olla ankeaa elää tuollaisessa katkeruudessa ihmisen parasta ystävää kohtaan. Olet yhteiskunnan pohjasakkaa ja siitäkin kategoriasta sitä säälittävintä sakkia. Hakkaa vaikka onttoa päätäsi seinään jos noin ahdistaa. Provosi ovat tässä vaiheessa jo liian läpinäkyviä joten työnnä se aikamme haittaelukoihin kuuluva, paskanteleva kollisi perseeseesi ja keksi jotain uutta vaihteeksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lydiatar1 kirjoitti:

Pihallemme oli ilmestynyt iso lumiukko jonka lapset oli tehneet. Koirani kun näki se hyökkäsi sen päälle ja rikkoi sen. Nyt olen todella inhottu naapuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu