Hirvittää!

Mitä tästä pitäsi ajatella: taulut tippuvat itsestään seiniltä, vesihana avautuu itsestään, vaattet vaihtavat komerossa paikkaa, pesukoneesta löytyy vain yksi sukka, kahvipaketti vajenee oudon nopeasti, nurkista kuuluu outoa rapinaa, kissa saa yhtä äkkiä "kohtauksen" ja katsoo kohti kattoa, tietokone kaatuu mystisesti, hyllystä löytyy tyhjä CD-kotelo! Lisäksi vielä eteisen matto on rypistynyt itsestään!
8902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hajamielinen

Äänestä

Onko vanha asunto ?

Äänestä

Muistan kun eräskin kertoi jonkun tehneen sitä ja tätä. Mm. kahvinkeitin oli keittänyt itsestään 12 kuppia kahvia. Kun asiaa tutkittiin että kaveri oli psykoottinen ja teki itse kummat juttunsa eikä muista nut jälkikäteen mitään tempuistaan. Ihmetteli vain kun kaikkea kummaa tapahtui "itsestään".

Äänestä

Tänään tikka naputteli koko päivän talon päätyä! Lisäksi sanomalehti oli tippunut ihan kummalliseen asentoon postilaatikkoon. Maito oli mystisesti muuttunut pilaatuneen makuiseksi, vaikka parasta ennen päivä oli vasta eilen. Yritin illalla tehdä uunissa kohokkaan, mutta sekin läsähti oudosti. Koira oli haukkunut koko päivän "tyhjää". Television kaukosäätimen paristo loppui ihan yllättäen, vaikka vaihdoin siine uuden vain puoli vuotta sitten! Palovaroitin piippasi mystisesti yhden kerran täysin ilman näkyvää syytä!

Mikä neuvoksi?

Äänestä

siunaamaan koti tai rukoilla Jeesusta ja pyytää Häntä karkoittamaan pahat henget pois.

Äänestä
  • v*tun jeesustelijat...ptyih!! Lääkityksellä tuo lähtee..

    Äänestä

Älim otsio köömis utuhte kiamos aklaam ehtiv!

Äänestä

ottaa-aa, vaan nappi illalla ja aamulla niiku tohtori määrää... niin ei talon elämä käy kummitteluksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


(. )(. ) kirjoitti:

Mitä tästä pitäsi ajatella: taulut tippuvat itsestään seiniltä, vesihana avautuu itsestään, vaattet vaihtavat komerossa paikkaa, pesukoneesta löytyy vain yksi sukka, kahvipaketti vajenee oudon nopeasti, nurkista kuuluu outoa rapinaa, kissa saa yhtä äkkiä "kohtauksen" ja katsoo kohti kattoa, tietokone kaatuu mystisesti, hyllystä löytyy tyhjä CD-kotelo! Lisäksi vielä eteisen matto on rypistynyt itsestään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu