lama-aikana veronmaksajien rahoja haaskataan johonkin noin typerään; juhlitaan viikon ajan Jyväskylän synttäreitä. Vähempikin riittäisi.
Sijoitettaisiin nuokin eurot vaikka vanhustenhoitoon tai lapsiperheiden aseman parantamiseen.
Kyllä on paksua
3
358
Vastaukset
- Juhlat jatkukoon
Asian todellista taloudellista vaikutusta juhlien työllistävä vaikutus on huomattava tuo sitä kautta myös hyvinvointia ja palauttaa veroja kaupungille valtiolle.
- synttärit
Nythän on niin, että vanha arvoisa Jyväskylä on pois pyyhkäisty, näinhän myös kävi suuremalle maa-alueelle Korpilahdelle ja meni mukana yks maalaiskuntakin.
Puolestani saa juhlia, vaikka mitä, mutta kun yhteisillä rahoilla keikaroidaan, niin joku tolkku pitää olla.
En ole huomannut, että alueen painoarvo olisi parantunut isottelusta huolimatta. Yritykset kaikkoaa ja vähentää väkeään, vaikka oltais kuinka suurkaupukilaisia. - ollaan hiljaa
siitä, että akateemisen vaikeinta (vaikka olisi erinomaisetkin paperit) työllistyä Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa...tai että työttömyys suurista kaupungeista ylipäätään eräs pahimmista, ellei pahin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455120Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151429Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481339- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41030Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59805Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783