mutta ajattelimme jos voisimme käyttäytyä sivistyneesti ja lasten (minulla ennestään yksi lapsi ja hänen kanssaan yhteinen) tähden käydä esim. sukujuhlissa yhdessä. No, menimme miehen tädin 60 vuotis syntymäpäiville yhdessä (tiesivät tästä etukäteen). Suku oli tehnyt ison kortin tädille ja siellä kaikkien nimet ja kuvia vuosien varrelta kerättyjen tapahtumien joukossa. Mieheni ja yhteisen lapsemme nimet olivat kortissa, mutta minun ja vanhemman lapseni ei, minut oli leikattu kuvista pois. Vanhempi lapseni kysyi missä nimemme ja kuvat, mutta sain hänen ajatuksensa käännettyä toisaalle. Ikinä en maininnut kenellekään asiasta. Suku ei koskaan ottanut minuun mitään yhteyttä, eivät kyselleet, katkaisivat vain yhteydet. Samoin tyttäreeni, joka oli 2 vuotias kun tulimme sukuun ja häntä kohtelivat kuin omaansa vuosikaudet.
Itse olen jo paranemassa erosta mutta kun ajattelen tyttäreni kannalta asiaa, sydämeeni sattuu. Myös toisen lapsen isä hylkäsi loppujen lopuksi täysin vanhemman tyttäreni, ilman selityksiä. Liekö saanut opin ja neuvot suvultaan? Mikä ajaa ihmiset tällaiseen. Itse ajattelin alkuun että voisimme hyvin pitää yhteydet jo lastenkin takia, olin ystävällinen enkä vetänyt miehen sukua millään tavalla mukaan eroon tai vaatinut valitsemaan puolia. He tekivät itse tällaisen ratkaisun.
Olimme eroamassa
15
811
Vastaukset
- harkitse tarkasti
ennen kuin enää menet mukaan mihinkään ex-miehesi suvun sukujuhliin. Jos olette eronneet, et enää vanhemman lapsesi kanssa kuulu sukuun, nuorempi lapsesi kyllä tietenkin.
Mikähän sinussa on vialla, kun olet eronnut kaksi kertaa, vai oletko vain perin huono-onninen?- kysymyksestäsi
että mikä minussa on vialla. Sitähän en olekaan tullut ajatelleeksi ollenkaan kun molempien lasteni isät ovat minut hylänneet ja nuoremman suku vielä lisäksi. Kiitos itsetuntoni kohotuksesta ja kannustuksesta. Lähdenkin tästä etsimään sopivaa narunpätkää joka sopii kaulani ympärille. Täysin paska varmaan kun tuntemattomatkin ajattelevat minussa olevan varmasti jotain vikaa.
- naru hyötykäyttöön
kysymyksestäsi kirjoitti:

ei miesten takia kannata itseään hengiltä ottaa. Itse ole eronnut kaksi kertaa ja molemmat erot olivat elämäni perhaita ratkaisuja. On ihan sama onko minussa jokin vika. Ne miehet tekivät elämäni helvetiksi ja koska kukaan muu ei pidä minusta huolta pidin itse.
Ei ole sinun asiasi miettiä mitä teit väärin, vaan mitä voit tehdä tästä eteen päin oikein omassa elämässäsi. On ihan luvallista ajatella, että niissä miehissä oli vika kun eivät sopineet sinun elämääsi oli jättäjä kuka tahansa.Sinne meni ja narusta voit punoa vaikka torikassin kesää odotellessa. - ja tutkia
kysymyksestäsi kirjoitti:
että mikä minussa on vialla. Sitähän en olekaan tullut ajatelleeksi ollenkaan kun molempien lasteni isät ovat minut hylänneet ja nuoremman suku vielä lisäksi. Kiitos itsetuntoni kohotuksesta ja kannustuksesta. Lähdenkin tästä etsimään sopivaa narunpätkää joka sopii kaulani ympärille. Täysin paska varmaan kun tuntemattomatkin ajattelevat minussa olevan varmasti jotain vikaa.
vähän omaa ajatusmaailmaansa ja käyttäytymistään. Hirttäytyminen sen sijaan ei kannattane.
Sitä ihmettelen, miksi exäsi jätti lapsenne sinulle. Eikö olisi ollut parempi jättää lapsi isälleen, isänsä suvun hoiviin?
Sinullahan on joka tapauksessa tuo edellisen suhteen lapsi.
ps Eronneissa ihmisissä on melkein aina jotain vikaa. Ainakaan he eivät osaa valita itselleen sopivaa puolisoa. - dghghdfghdf
ja tutkia kirjoitti:
vähän omaa ajatusmaailmaansa ja käyttäytymistään. Hirttäytyminen sen sijaan ei kannattane.
Sitä ihmettelen, miksi exäsi jätti lapsenne sinulle. Eikö olisi ollut parempi jättää lapsi isälleen, isänsä suvun hoiviin?
Sinullahan on joka tapauksessa tuo edellisen suhteen lapsi.
ps Eronneissa ihmisissä on melkein aina jotain vikaa. Ainakaan he eivät osaa valita itselleen sopivaa puolisoa.olet oikeassa. Etenkin niissä perheestä ulosheitetyissä eronneissa miehissä on jotain vikaa, mutta senhän me jo tiedämme.
- HUHHUHUHUHUH
ja tutkia kirjoitti:
vähän omaa ajatusmaailmaansa ja käyttäytymistään. Hirttäytyminen sen sijaan ei kannattane.
Sitä ihmettelen, miksi exäsi jätti lapsenne sinulle. Eikö olisi ollut parempi jättää lapsi isälleen, isänsä suvun hoiviin?
Sinullahan on joka tapauksessa tuo edellisen suhteen lapsi.
ps Eronneissa ihmisissä on melkein aina jotain vikaa. Ainakaan he eivät osaa valita itselleen sopivaa puolisoa.jättää omat lapsensa vieraaseen sukuun, joka vielä käyttäytyy huonosti. HUH!
- äiti mami
kysymyksestäsi kirjoitti:
että mikä minussa on vialla. Sitähän en olekaan tullut ajatelleeksi ollenkaan kun molempien lasteni isät ovat minut hylänneet ja nuoremman suku vielä lisäksi. Kiitos itsetuntoni kohotuksesta ja kannustuksesta. Lähdenkin tästä etsimään sopivaa narunpätkää joka sopii kaulani ympärille. Täysin paska varmaan kun tuntemattomatkin ajattelevat minussa olevan varmasti jotain vikaa.
ei sussa mitään vikaa ole :) miekin olen eronnu kaks kertaa ja muuten sama tilanne... paitsi mun vanhempi lapsi huolitaan nuoremman ja tämän isän mukana sukujuhliin ym. ite en kyl sinne tunge vaik välit ihan hyvät. ja nuoremman isä haluaa vanhempaa lastani tavata myös ja välittää hänestä niin kuin ennenkin. ja mie muuten ite tein eropäätöksen molemmil kerroil. eikä mussa ole mitään vikaa, miehissä oli :D tai siis molemmissa kai, kun ei yhteen sovittukkaan. mut mie olin ainut joka huomas sen
- rehellinen yksinhuoltaja
ei tiedä paikkaansa ja itkee, kun häntä kohdellaan NIIN huonosti!
Millähän logiikalla kuulut vieläkin kakaroinesi sukuun tai sukujuhliin?- kikkeliskokkelis...
olla vahva nainen. Jossain tuolla alempana niin kerroit. Eikös vahvat naiset ole kykeneviä kokemustensa pohjalta tukemaan muita?
- rehellinen yksinhuoltaja
kikkeliskokkelis... kirjoitti:
olla vahva nainen. Jossain tuolla alempana niin kerroit. Eikös vahvat naiset ole kykeneviä kokemustensa pohjalta tukemaan muita?
En ole idiootti.
- hythhythtythhtyhtyhtyh
rehellinen yksinhuoltaja kirjoitti:
En ole idiootti.
ei siitä ollut kyse vaan siitä, että vahvat naiset tukevat toisia, mutta sitä voidaan pohtia jos se vaivaa mieltä.
- TotuudentorviX
hythhythtythhtyhtyhtyh kirjoitti:
ei siitä ollut kyse vaan siitä, että vahvat naiset tukevat toisia, mutta sitä voidaan pohtia jos se vaivaa mieltä.
Tämä liittyy nyt niin läheisesti siihen, mitä tuossa yllä kirjoitan, että vastaan tähän.
Onko vahvuus alistumista ulkopuolisen mielivaltaiseen tahtoon, joka sotii omia käsityksiä vastaan?
Vahvuus juuri ei ole sitä. - sinua ollenkaan
Eikö kukaan osaa ajatella asioita lastenkin kannalta.Voiko jonkun ihmissuhteen katkaista vaan ihan kylmästi lapseen,jos aikuisilla ei mene ihmissuhteet kohdalleen.Mielestäni tosi julmaa.Oletko sitä mieltä,että jos vaikka minun lapseni eroaisi puolisostaan olisin pelkkää hylkytavaraa mummona tälle lapselle,kai sitten olisin joku exmummo vaan?Jos lapsen toinen vanhempi löytäisi uuden kaverin,olisin sitä entistä ja poisunohdettavaa exihmissuhdetta,lasten tunteista viis.Ihmiset on kyllä tosi kylmiä toisilleen,on niin tärkeää,että entiset vaan ymmärtäisi olla entisiä.
- ole vielä
sinua ollenkaan kirjoitti:

eronneet -eli he purkavat eroahdistustaan lastensa kautta maailmalle. Olen eronnut kymmenen vuotta sitten. Ensimmäinen vuosi erosta oli vaikein kenen tahansa tapaamisen tai yhteydenoton vuoksi. Nykyisin olen yhteydessä lasteni sukuun sekä omalta että exäni puolelta ja exääni säännöllisesti. Mikään yhteydenotto tai tapaaminen ei tuota tuskaa vaan iloisen jälleennäkemisen riemun. Toivottavasti jokainen eronnut pääsee jossain vaiheessa tähän pisteeseen. Jokainen lapsi on tämän tilanteen arvoinen.
- valovuoden
edellä lastesi isän ja hänen sukunsa henkistä kehitystä. Sinulla on tuhat ja yksi syytä olla onnellinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471