Herpeskö?

Minulla on ollut vajaa viikon verran oikean puoleisessa ulommassa häpyhuulessa finnintapainen pikkunäppylä, jonka sitten puristin. Sieltä tuli sitä perusmönjää ja hieman verta.. Nyt se on arka ja punoittaa, varsinkin suihkun aikana ja sen jälkeen. Välillä häpyhuuli on tosi paisunut. Kävin tänään sukupuolitautien poliklinikalla ja mieslääkäri sanoi sen olevan todennäköisesti herpes. Eikö herpes kuitenki esiinny emättimen alueeella eikä ulkoisissa häpyhuulissa? Eikö rakkuloita ole paljon ja tiheästi? Ja voihan tuollaisia näppyjä tulla esimerkiksi karvojen ajelusta? Joudun odottamaan tuloksia viikon ja nyt pelottaa, mutta en millään voi uskoa että yksi tuon tapainen näppy tuollaisessa paikassa olisi genetaaliherpes. Kokemuksia?
2312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voiko lääkäri silmämääräisesti todeta herpeksen ilman viljelyä tai verikoetta? Minulla ei kuitenkaan ole herpekseen liittyviä oireita(kuumeilua, virtsakirvelyä, lihassärkyäyms).. Vain tuo näppy, jossa on nyt vaalea kalvo päällä ja ympäriltä punoittaa.. Hangatessa kirvelee hieman.. Millaisa oireita herpeksessä on? Tämä vaivaa minua ihan suunnattoman paljon. Olisi helpotus saada kuulla muiden kokemuksia..

Äänestä
  • Minullakin oli sellainen näppylä, uloimmassa häpyhuulessa, ei limakalvolla. Se muhi pari viikkoa, paisui ja paisui. Pelkäsin koko ajan että se on herpes.. ja sitten puhkasin sen niin kaameeta ku tuli mätää ja kaikkee.. sitten se pieneni ja hävisi. Ei ole sen jälkeen kuulunut eikä näkynyt.

    Sinun näppylä vaikuttais samalta. Aika outoo jos lääkäri olettaa sen olevan herpes, koska minustakin herpes näppylät on pienempiä ja niitä on paljon limakalvoilla.. Mutta odottele tuloksia ja kerro täällä siitä:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


en voi uskoa kirjoitti:

Minulla on ollut vajaa viikon verran oikean puoleisessa ulommassa häpyhuulessa finnintapainen pikkunäppylä, jonka sitten puristin. Sieltä tuli sitä perusmönjää ja hieman verta.. Nyt se on arka ja punoittaa, varsinkin suihkun aikana ja sen jälkeen. Välillä häpyhuuli on tosi paisunut. Kävin tänään sukupuolitautien poliklinikalla ja mieslääkäri sanoi sen olevan todennäköisesti herpes. Eikö herpes kuitenki esiinny emättimen alueeella eikä ulkoisissa häpyhuulissa? Eikö rakkuloita ole paljon ja tiheästi? Ja voihan tuollaisia näppyjä tulla esimerkiksi karvojen ajelusta? Joudun odottamaan tuloksia viikon ja nyt pelottaa, mutta en millään voi uskoa että yksi tuon tapainen näppy tuollaisessa paikassa olisi genetaaliherpes. Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu