V.97

Muistelenpa sitä, kun keväällä -97 istuttiin kuvistunnilla ja kuunneltiin samalla radiota. Sieltä tuli ohjelma, jossa puhuttiin sukupuolirooleista. Mies yritti selittää sitä ilmiötä, että cismies voi joskus relata ja olla jopa vähän "neiti", kun taas transmies ei voi. Se sanoi sen niin, että "mies voi joskus olla vähän naisellinenkin, mutta lesbo ei vaan voi". Kyllä ollaan menty eteenpäin. Sillon lesbo ja transmies oli yksinkertasesti yks ja sama asia. Mäkin luulin olevani lesbo, koska "ei sukupuolt' voi vaihtaa siihen suuntaan". Samoihin aikoihin kävin ensimmäisiä nettikeskusteluja lesbojen kanssa. Tuntui, ettei meillä oo mitään yhteistä. Ihmettelin, että mikä ihmeen superpervo mä oikein olen. Mun 90-luvun päiväkirjoissa on paljon sitä pohdintaa. Pohdintaa siitä mikä mä oikein olen. Näin aikuisena on riipasevaa lukea jotain neljäsluokkalaisena kirjottamaani pohdintaa siitä olenko lesbo ja syntinen ym. Niistä kirjotuksista paistaa kaikkein eniten läpi vertaistuen kaipuu. Eipä ollut sillon nettiä ja transpalstaa. Sitä oltiin aika helvetin yksin tän asian kanssa. Luultiin, ettei oo toista samanlaista. Mut ainakin tuli pohdittua asioita, kun ei ollu mitään valmista mallia. Mutta mä oon todella onnellinen nuorten puolesta, kun niillä on netti ja asioista enemmän tietoa.
3385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaveri sanoi silloin, että olis mieluummin poika, mutta nauroi asialle todeten, että "no sit oisin kyl homo"! Ja aina kun se ihastu poikaan, se yritti muuttua sen pojan näköseks.

Äänestä

niitä aikoja. Se oli hirveetä. On kyllä totta, että netti on muuttanut paljon.

Äänestä

Minä istuin kuvistunnilla joskus seitkytluvulla ja omakuva oli hakusessa. On sitä mukavaa vielä viisikymppisenäkin hakea. Ei katoa elämästä mielenkiinto!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


radiossa kuultua kirjoitti:

Muistelenpa sitä, kun keväällä -97 istuttiin kuvistunnilla ja kuunneltiin samalla radiota. Sieltä tuli ohjelma, jossa puhuttiin sukupuolirooleista. Mies yritti selittää sitä ilmiötä, että cismies voi joskus relata ja olla jopa vähän "neiti", kun taas transmies ei voi. Se sanoi sen niin, että "mies voi joskus olla vähän naisellinenkin, mutta lesbo ei vaan voi". Kyllä ollaan menty eteenpäin. Sillon lesbo ja transmies oli yksinkertasesti yks ja sama asia. Mäkin luulin olevani lesbo, koska "ei sukupuolt' voi vaihtaa siihen suuntaan". Samoihin aikoihin kävin ensimmäisiä nettikeskusteluja lesbojen kanssa. Tuntui, ettei meillä oo mitään yhteistä. Ihmettelin, että mikä ihmeen superpervo mä oikein olen. Mun 90-luvun päiväkirjoissa on paljon sitä pohdintaa. Pohdintaa siitä mikä mä oikein olen. Näin aikuisena on riipasevaa lukea jotain neljäsluokkalaisena kirjottamaani pohdintaa siitä olenko lesbo ja syntinen ym. Niistä kirjotuksista paistaa kaikkein eniten läpi vertaistuen kaipuu. Eipä ollut sillon nettiä ja transpalstaa. Sitä oltiin aika helvetin yksin tän asian kanssa. Luultiin, ettei oo toista samanlaista. Mut ainakin tuli pohdittua asioita, kun ei ollu mitään valmista mallia. Mutta mä oon todella onnellinen nuorten puolesta, kun niillä on netti ja asioista enemmän tietoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu