Eli me opetellaan nakki tekniikalla toisten koirien ohittamista ( ja joo, Peetsan oppilaat ei tätä kannata) Musta välillä tuntuu, että kun toinen koira kävelee muutaman metrin päästä ohi ja mä syötän nakkeja koiralleni, ettei mun koira edes tajua toista koiraa. Eli siis kuitenkin haluisin, että näkis sen ja sit kuitenkin nakkeja söis.
Niiin, eli itse kysymys aliarvioinko koirani aistit ja älykkyyden? Eli vaikka musta tuntuis, että koirani ei tajua toisen koiran läsnäoloa, niin kai se kuitenkin sen sit haistaa jos ei nähnyt?
Aliarvioinko koiraani
9
437
Vastaukset
- mutta.
sensijaan toivot ristiriitaisia asioita. Homman nimi on nimittäin se että niiden nakkien tarkoitus on juuri viedä koiran huomio pois siitä toisen koiran läsnäolosta. Jos haluat koiran huomioivan vastaantulijan se on helppoa kuin mikä: jätä vain nakki pois.
Onneksi olkoon muuten. Siitä että koirallesi kelpaa nakit ohitustilanteissa. Kaikille kun ei kelpaa.
Ja itse kysymykseen vastaus: Koska koirasi on ilmeisesti nuori(päätellen että vasta opettelette ohitusta), sen aistit eivät ole luultavasti vielä kovin kehittyneet. Ja samoin motoriset taidot ovat puutteelliset. Joten se ei pysty keskittymään kolmeen asiaan kerralla: kävelemään eteenpäin, syödä nakkia kävellessään, ja vielä huomioida vastaantulevaa koiraa kävellessään ja syödessään nakkia.- Ap.
Niin siis ihan perimmäinen tarkoitus olis palkita kun käyttäytyy hyvin koiran nähdessään. Eli kannattais olla varma että näkee ja kun ei räyhää, niin sitten palkita...?
Ja joo, onneksi tolle nakit kelpaa.. - koiraa
Ap. kirjoitti:
Niin siis ihan perimmäinen tarkoitus olis palkita kun käyttäytyy hyvin koiran nähdessään. Eli kannattais olla varma että näkee ja kun ei räyhää, niin sitten palkita...?
Ja joo, onneksi tolle nakit kelpaa..Silloin nakkia ei pidä syöttää sillä hetkellä kun ohittaa vaan vasta sen jälkeen ja vain kun koira on ollut siististi. Näytä nakkia, mene ohi, ja anna nakki(jos aihetta on).
- Toot toot
koiraa kirjoitti:
Silloin nakkia ei pidä syöttää sillä hetkellä kun ohittaa vaan vasta sen jälkeen ja vain kun koira on ollut siististi. Näytä nakkia, mene ohi, ja anna nakki(jos aihetta on).
..ihan noinkaan. Jos koira on kova räyhäämään jo koiran nähdessään voi silloin palkita jo siitä, että on vilassut koiraa eikä alkanut metelöimään.
- ...
Ap. kirjoitti:
Niin siis ihan perimmäinen tarkoitus olis palkita kun käyttäytyy hyvin koiran nähdessään. Eli kannattais olla varma että näkee ja kun ei räyhää, niin sitten palkita...?
Ja joo, onneksi tolle nakit kelpaa..Eli kun ymmärrät mitä teet koiralle, niin on helpompi käsittää.
Koirasi nostaa virettä nähdessään toisen koiran.
Sinä lasket vireen nakin avulla. Ruoka on aina virettä laskeva. Koiralla nousee adrenaliini elimistössä kun se näkee toisen koiran. Sinä tasaat adrenaliini tasoa nakin avulla, eli nakki aiheuttaa koiralle mielihyvää, eli mielihyvä hormoneja (endorfiinia jne) alkaa virrata myös, jolloin adrenaliini taso laksee, koira ei mene ylikierroksille.
Kun teet tätä tarkan säännöllisesti, saat koirasi opetettua, että aina kun se näkee toisen koiran se alkaa hakemaan sinulsta sitä adrenaliinin tasoitusta. Koira siis yhdistää toisen koiran ja nakin. Jonkun ajan päästä voit jättää nakin pois, sillä pelkkä toisen koiran näkeminen saa aikaiseksi koirassasi kuvitelman nakista, sille tulee hyvä ja rauhallinen, onnellinen olo.
Joillakin on ongelmana, että se adrenaliinitaso on niin korkea, että koira ei voi rauhoittua syömään nakkia, nakin tuoma mielihyvä ei korvaa vireen nousua.
Sitä tosita koiraa ei tarvitsekaan huomioida, sillä tarkoituksesihan onkin, että koira vireen noustessa tietää mistä saa hakemansa mielihyvän.
Yleensähän koiralla nousee vire toisen koiran nähdessään, joko pelosta, johon auttaisi (toisi sitä mielihyvää) päästä pakoon tai hyökätä päälle tai yksinkertaisesti halusta päästä leikkimään, jolloin sen mielihyvän olon toisi se riehuminen.
Sinulla on helppoa, kun koirasi osaa hakea sen mielihyvän sinulta. monet joutuvat tekemään sen eteen paljon työtä, kaikille se nakki ei riitä. Niiden, joilla nakki ei riitä, pitäisi saada myös se koira hakemaan sen vireen tasoitus omistajaltaan, eikä siltä vastaantulevalta. Ne joutuvat tekemään sen leluilla ja leikkimällä. Eli koira näkee toisen koiran, nostaa vireensä, hakee vireeseensä helpotusta ohjaajaltaan, jonka tietää leikittävän. Usein siis monet tekevät kuten sinä, mutta nakin sijalla on esim pallo tai keppi tai äänensävy, josta koira tietää,e ttä kohta pääsee riehumaan. Ja se riehuminen on opetettu tapahtuvaksi vain sen ohjaajan kanssa, joten koira pitää yhteyttä ohjaajaan, ei kiinnitä juurikaan huomiota siihen vastaantulevaan. Ja näin sen pitääkin olla.
Sinäkin voisit harkita sitä, että onko vireen lasku hyvästä (siis se nakin rauhoittava vaikutus) vai voistiko käyttää koiran nousseen vireen hyväksi muutoin, esimerkiksi täydelliseen seuraamiseen huippukontaktilla, kun koira odottaa sitä leikkituokiota, joka seuraa vireen nousua...
Esimerkiksi itselläni on paimenkoira, jota ei kyllä paimentamiseen ole koskaan käytetty, mutta se nostaa vireensä liikkuvista autoista. En ole nähnyt mieltä laskea koiran virettä, sillä en halua paimenen tukahduttavan luontaista viettiään, vaan kun auto näkyy, koira ottaa välittömästi minuun kontaktin, minä käteeni jonkun millä meinaan koiraa leikittää ja äänellä rohkaisen sitä pitämään vireen yllä ja pitämään kontaktin ja kun auto on ohi leikimme sillä pallolla, kepillä, kävyllä millä tahansa jonka siinä sain käsiini...
Koira työskentelee parhaitten vireisenä. ihan sama mikä sen vireen nostaa (lentävä lintu, vastaantuleva koira, liikkuva auto...), mutta se kannattaa käyttää teidän välisen suhteen parantamiseen ja mahdollisesti myös koulutustuokioon. - vire alas? kukkua
... kirjoitti:
Eli kun ymmärrät mitä teet koiralle, niin on helpompi käsittää.
Koirasi nostaa virettä nähdessään toisen koiran.
Sinä lasket vireen nakin avulla. Ruoka on aina virettä laskeva. Koiralla nousee adrenaliini elimistössä kun se näkee toisen koiran. Sinä tasaat adrenaliini tasoa nakin avulla, eli nakki aiheuttaa koiralle mielihyvää, eli mielihyvä hormoneja (endorfiinia jne) alkaa virrata myös, jolloin adrenaliini taso laksee, koira ei mene ylikierroksille.
Kun teet tätä tarkan säännöllisesti, saat koirasi opetettua, että aina kun se näkee toisen koiran se alkaa hakemaan sinulsta sitä adrenaliinin tasoitusta. Koira siis yhdistää toisen koiran ja nakin. Jonkun ajan päästä voit jättää nakin pois, sillä pelkkä toisen koiran näkeminen saa aikaiseksi koirassasi kuvitelman nakista, sille tulee hyvä ja rauhallinen, onnellinen olo.
Joillakin on ongelmana, että se adrenaliinitaso on niin korkea, että koira ei voi rauhoittua syömään nakkia, nakin tuoma mielihyvä ei korvaa vireen nousua.
Sitä tosita koiraa ei tarvitsekaan huomioida, sillä tarkoituksesihan onkin, että koira vireen noustessa tietää mistä saa hakemansa mielihyvän.
Yleensähän koiralla nousee vire toisen koiran nähdessään, joko pelosta, johon auttaisi (toisi sitä mielihyvää) päästä pakoon tai hyökätä päälle tai yksinkertaisesti halusta päästä leikkimään, jolloin sen mielihyvän olon toisi se riehuminen.
Sinulla on helppoa, kun koirasi osaa hakea sen mielihyvän sinulta. monet joutuvat tekemään sen eteen paljon työtä, kaikille se nakki ei riitä. Niiden, joilla nakki ei riitä, pitäisi saada myös se koira hakemaan sen vireen tasoitus omistajaltaan, eikä siltä vastaantulevalta. Ne joutuvat tekemään sen leluilla ja leikkimällä. Eli koira näkee toisen koiran, nostaa vireensä, hakee vireeseensä helpotusta ohjaajaltaan, jonka tietää leikittävän. Usein siis monet tekevät kuten sinä, mutta nakin sijalla on esim pallo tai keppi tai äänensävy, josta koira tietää,e ttä kohta pääsee riehumaan. Ja se riehuminen on opetettu tapahtuvaksi vain sen ohjaajan kanssa, joten koira pitää yhteyttä ohjaajaan, ei kiinnitä juurikaan huomiota siihen vastaantulevaan. Ja näin sen pitääkin olla.
Sinäkin voisit harkita sitä, että onko vireen lasku hyvästä (siis se nakin rauhoittava vaikutus) vai voistiko käyttää koiran nousseen vireen hyväksi muutoin, esimerkiksi täydelliseen seuraamiseen huippukontaktilla, kun koira odottaa sitä leikkituokiota, joka seuraa vireen nousua...
Esimerkiksi itselläni on paimenkoira, jota ei kyllä paimentamiseen ole koskaan käytetty, mutta se nostaa vireensä liikkuvista autoista. En ole nähnyt mieltä laskea koiran virettä, sillä en halua paimenen tukahduttavan luontaista viettiään, vaan kun auto näkyy, koira ottaa välittömästi minuun kontaktin, minä käteeni jonkun millä meinaan koiraa leikittää ja äänellä rohkaisen sitä pitämään vireen yllä ja pitämään kontaktin ja kun auto on ohi leikimme sillä pallolla, kepillä, kävyllä millä tahansa jonka siinä sain käsiini...
Koira työskentelee parhaitten vireisenä. ihan sama mikä sen vireen nostaa (lentävä lintu, vastaantuleva koira, liikkuva auto...), mutta se kannattaa käyttää teidän välisen suhteen parantamiseen ja mahdollisesti myös koulutustuokioon.Eipä tuo kyllä oikein näytä kaikilla toimivan. Aiemmin oli koira joka oli tosi ahmatti, ja kun nakin vaikka pudotit korkeammalta, koira jo hyppäsi kohti ja ihmettelimme monta kertaa ettei se tullut saman tien persiistä ulos.
Entä mites sitten tää että niin kovin monille haukuille on vaikea malttaa pysyä hetkeä paikallaan kun tietää että sapuska on tuloillaan? - ...
vire alas? kukkua kirjoitti:
Eipä tuo kyllä oikein näytä kaikilla toimivan. Aiemmin oli koira joka oli tosi ahmatti, ja kun nakin vaikka pudotit korkeammalta, koira jo hyppäsi kohti ja ihmettelimme monta kertaa ettei se tullut saman tien persiistä ulos.
Entä mites sitten tää että niin kovin monille haukuille on vaikea malttaa pysyä hetkeä paikallaan kun tietää että sapuska on tuloillaan?Ruoka on aina rauhoittava, sillä se laskee elimistön stressihormonien (adrenaliini ja nonadrenaliinin) määrää elimistössä.
Syöminen rauhoittaa, pelkkä ruuan näyttö lisää taas stressia.
- .........
Kyvä keino ohitustilanteissa kun koira on tarpeeksi pehmeä luonne jolloin sen mielestä sillä on tärkeämpää tekemistä niissä nakeissa kun rähjääminen.
Mitään se ei opi tuosta mutta jos sinulla on aina nakkeja mukana niin homma on hanskassa.- Lullukka
Miten niin ei opi? Olisipa kiva tietää mihin tuon perustat? Tarkoitatko ettei nakittamalla opi vai että jos koiralle ei ensin "tarjota mahdollisuutta" rähinään ja sitten palkita hyvästä käytöksestä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101199- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763