Kun keksitään jotain omasta mielestä valittamisen arvoista, niin totta kai sitä pitää ryhtyä tuumasta toimeen. Viis siitä, kuka sen loppujen lopuksi maksaa.
Kuinkahan monta kateellisen idiootin tekemää laskua sitä onkaan jouduttu maksamaan?
http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/kainuu/2009/03/valtiolta_korvauksia_osuuskauppa_maakunnalle_617620.html
Kuinkahan monta kateellisen idiootin tekemää laskua sitä onkaan jouduttu maksamaan?
http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/kainuu/2009/03/valtiolta_korvauksia_osuuskauppa_maakunnalle_617620.html
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mietipä asiaa hieman. Miten voi olla oikein, että suuri osuuskauppa saa pitää tavarataloa huoltoaseman nimellä ympäri vuorokauden auki.
Pienyrittäjäkauppiaalla sen sijaan on vaikeuksia saada edes sunnuntaiaukioloon lupaa.
Pieni anoo, iso sanoo.
Vai onko mielestäsi Lohtajan absi joku huoltoasema? Minusta se muistuttaa enmmän tavallista S-marketia,jota pitäisi koskea samanlaiset säännöt kuin kaikkia muitakin. Sillä tavalla saisimme hieman kilpailuakin aikaan, ja sehän se olisi kuluttajan etu se.
Sotiihan tuo kansan oikeustajua vastaan. Syyttäjä ei edes tutki.
valtiossa. Kun raha ohjautuu oikeisiin laareihin, niin musta muuttuu valkoiseksi (vihreäksi)...
Suomessako ei korruptiota, hah hah hah haa...
Jos laki on kirjoitettu niin, että se on mahdollista, niin sitten se ON mahdollista.
Lakiinhan ei ole kirjoitettu kaikkea mahdollista joka eteen saattaa tulla, ja sellaiset asiat ovat sitten mahdollisia, vaikkeivät järjellä ajatellen olisikaan.
Laki kun ei ole se, miten sinä/minä asian käsitämme:
"MINUSTA...."
Tuo nyt vaan ei ole pätevä peruste syyttäjälle..
No menehän sinne lohtajan absille, pävittäistavarakauppaan, käppäile ja tutkaile oikein syömessä, että oletko sinä nyt huoltoasemalla vai marketissa!
Jos tuntuu,, että olet ihan oikealla huoltoasemalla, niin mene sitten vaikkapa Purolan teebelle, ja kokeile miltä siellä sitten tuntuu. Jso tuntuu huoltoasemalta niin olet oikeassa paikassa.
Jatka matkaasi vaikkapa Komiahon Kisatorille, jossa todella ystävällinen ja työteliäs nuoripari koettaa palvella asiakkaita osuuskaupan huohottaessa niskaan. Tuntuuko siellä huoltoasemalta?
Jos tuntuu huoltoasemalta niin olkoon, syyttäjä on oikeassa. Mutta jos absilla ja Kisatorilla tuntuu marketilta, mutta teebeellä huoltoasemalta niin eikö tässä systeemissä kuitenkin ole hieman mätää?
Mutta eikös sitä ABC-asemaa kutsuta liikenneasema nimellä, eikä huoltoasema nimellä?
Ja toisekseen, eikös se homma ollut joskus viisitoista vuotta sitten vähän toisinpäin?
Iso Paha Kauppaketju ei tainnut silloin olla
S-ryhmä vaan K-ryhmä? Muistelisin ainakin, että aikoinaan oli niitä K-kauppoja vähän joka kulmalla.
samanlainen omistajan nautintaoikeus kuin omistamistamiimme valtion maihin. valtio kerää veroja omistajiltaan samalla kun s kerää pankkiinsa bonusrahat. joko s-pankki maksaa osinkoa?
ja jutun juoni sinulla on?
huoltoasema ja liikenneasema on ihan eri juttu.
Niitä ei voi verratakkaan samana päivänä.
Liikenneasema keskittyy palvelamaan asiakkaiden tarpeita ja huoltoasemat autoja.