valehteilijain klubi

Valehtelijain klubi
Huomaan palstan olevan varsinaisen valehtelijain klubin. Kuulin juuri eräältä ystävältäni, että täällä kiehuu jälleen erään poistuneen nikin ympärillä. Hämmästyin kun luin viestejä jälleen syntyneestä hiljaisuudesta. Joku saattaisi tuntea itsensä imarrelluksi, mutta tuntien tämän vainotun nikin voin todeta, että teillähän on varsinainen valehtelijain klubi. Aikoinaan koettiin vain yksi nikki kaiken pahan alkuna ja juurena, mutta nyt tuntuu aika pahalta. Kuka on justus, joka tutkii seuraa ip-tunnuksia kuten eräät toisetkin. Ylläpito on melkoisen selityksen velkaa.
Mummot puhuvat keskustelun laadusta. Siihen osallistuvat ovat hieman jäävejä, koska tiedän palstalta poistuneen paljon juuri näitten tyhjänjauhajain ja jäkättäjien toilausten sekä ylläpidon täydellisen ammattitaidottomuuden ja säännöistä piittaamattomuuden takia.
On täysin teidän ”keskustelijain” asia kuinka tähän reagoitte.
21764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Yht'äkkiä katosivat viestit, joita Sinä varmasti kirjoittelit. Voi surku, olen pahoillani puolestasi.

Äänestä
  • Antteeks vain, erehdyin, ei niitä poistettukaan, muuttuivat tämän vuorokauden puolelle. Se hämäsi.
    Anteeksi.

    Äänestä

  • Jatko kirjoitti:

    Antteeks vain, erehdyin, ei niitä poistettukaan, muuttuivat tämän vuorokauden puolelle. Se hämäsi.
    Anteeksi.

    Kerron, että oman laskelmani osoittaa ainakin tusinan etusivun keskustelun poistetu 4.12. jälkeen eli kolmannes. Itse en lainkaan mukana.
    Sain tiedon asiasta vähän ennen puolta yötä eilen.
    Se osoittaa valehtelijain klubin voivan hyvin.

    Äänestä

  • Jatko kirjoitti:

    Antteeks vain, erehdyin, ei niitä poistettukaan, muuttuivat tämän vuorokauden puolelle. Se hämäsi.
    Anteeksi.

    Menneen talven lumiin saatan sekaantua suksineni, mutta totesin aivan saman eli suurin osaerään päivämn keskusteluista katosi - ei ollut jostain yksittäisestä ja kun olen tilastonikkari niin meni jälleen monta asiaa poskelleen ja kun syykin ainakin itselleni jäi täysin mysteeriksi.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Kun palstalla on päivän aikana vain muutama kirjoitus niin sopinee vilkaista peiliin seuraavankin viestin kirjoittajan.
    Ei minkäänlaista asoiallista keskustelupuheenvuoroa synny saati uuden keskustelun avausta.
    Perättömiä voi näköjään ladella ja vihjailla.

    Äänestä

  • exä kirjoitti:

    Osaakohan joku arvata tai ajatella, miksi ei tuota asiallista keskustelua synny.
    Olen sitä mieltä ettei asioitten aina välttämättä tarvitse ollaa asiallisia.
    Hoetaan liikaa tuota asiallisuutta, pienempikin hoku riittäisi.
    Keskustelu on aina asiallista niin kauan, ennen kuin poikkea asiattomuuteen.
    Ymmärtääköhän tästäkään kukaan mitään. Se joka ymmärtää on lämpimän suukon ansaitseva.

    Äänestä

  • Hymiö kirjoitti:

    Rautalangastakaan vääntämällä emme näytä tulevan ymmärretyiksi.
    Asiallinen keskustelu ei suinkaan tarkoita mitään vakavamielisyyttä. Kyllä keskusteluun, kuten jokainen ymmärtää saa ja pitää olla ilo, leikinlasku ja huumori mukana.
    Hymiö voi ymmärtää kuten toisella palstalla on keskusteltu, että jonkun "hymiön" tai muun merkin liittäminen keventäisi, mutta aivan samoin kuin asiallisuudesta puhuminen niin se samoin kuin halpamainen vihjailu ja syyttely, nimittely ilman asiaperusteita ei kuulu sivistyneeseen keskusteluun.
    Sinun puheenvuorosi oli minusta yhtä asiatonta kuin minun puhumiseni asiallisesta keskustelusta -
    ei kumpikaan edes halua ymmärtää toista.
    Suukostakaan ei aina voi olla varma.
    Se voi olla Juudaksen suudelma.

    Jos suudelma olisikin juudaksen, niin suukko voisi olla siinä tapauksessa asiattoman asiallinen.

    Äänestä

  • Hymiö kirjoitti:

    Jos suudelma olisikin juudaksen, niin suukko voisi olla siinä tapauksessa asiattoman asiallinen.

    Totuuden kertominen olisi ollut todella asiallisen asiallista asiaa - sitähän on mahdotonta saada virtuaalistikaan - Juudas Iskarioit sentään kykeni senkin tekemään ja palauttamaan verirahat ennen hirttäytymistään.

    Äänestä

siinä taas kerran vetelet.

Äänestä
  • Totuutta haluan salatuimpaan saakka. Sitä kirjoittajan väittämää perätöntä ei ole kukaan palstalla vielä toistaiseksai osoittanut - että se siitä.

    Äänestä

  • Hymiön kanssa aivan yhtä mahdoton ymmärtää.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Hymiön kanssa aivan yhtä mahdoton ymmärtää.

    ite et tiiä muuta kun asiattommii kirjottaa,
    totuudest et tiiä mittään,vaan oman asiasi piät totuutenna ja asiallisna,mut herranpieksut,
    et ymmärrä muuta kuin toisii haukkuu asiattomiks
    ja ymmärtämämiksi,totuutta pennäät,kun ite et tiiä ees mitä totuus on.Hymiöt tahi iliman Hymiöi.

    Äänestä

  • hymiötön kirjoitti:

    Ei päättömien puhuminen paljon näy järkeä pyytävän - sinullakaan. Lukemattomia kertoja olen pyytänyt osoittamaan paölstan keskusteluista edes yhden valheen, ei edes ruusupuskalla houkutellen ja jonkun määräajan asettamisella ole saanut yhtään asiallista vastausta.
    Joku on jopa postissa luvannut lä'hettää kopioita.

    Kahta hyvää ei voi tehdä - luvata ja täyttää.
    Sinunkin kirjoituksesi oli täysin asiaton - typerä !

    Äänestä

  • hymiötön kirjoitti:

    ite et tiiä muuta kun asiattommii kirjottaa,
    totuudest et tiiä mittään,vaan oman asiasi piät totuutenna ja asiallisna,mut herranpieksut,
    et ymmärrä muuta kuin toisii haukkuu asiattomiks
    ja ymmärtämämiksi,totuutta pennäät,kun ite et tiiä ees mitä totuus on.Hymiöt tahi iliman Hymiöi.

    eksynyt kirjoituksineni tälle palstalle aikoihin, mutta lukenut olen kaikki viestit, tyhjänpäiväisyyksiä lukuunottamatta.
    Olen havainnut ainakin Häjypojan olleen niin asiallinen viesteissään kuin olla voi. Hänen kirjoituksiaan on ollut oikein miellyttävä lukea sillä hän on osaava kirjoittaja todellakin.

    Onkohan se ollut ennenkin toisten syy jos jonkinlaista kinaa ja morkkaamista täällä on syntynyt, sitä kannattaa Sinun miettiä.

    Kuka lienetkin "hymiötön", mutta jos jatkat samalla tavoin kuin mitä tälläkin viestilläsi kirjoitat, saat kyllä mennä itseesi jos haluat asiattomuuksia tälle palstalle.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    55 palstan kirjoituksia helmikuulta v. 2002.
    Jo siihen aikaan satoi erään kirjoittajan taholta "kun anna ilmestyy", "Anna tulee joka paikkaan", "anna karkottaa kirjoittajat"...jne, jne.
    Lempiaiheenaan hänellä tuntui olevan kirjoittaa -olettamastaan Annan kateudesta, ainakin se toistui usein hänen teksteissään.

    Luulisin että sama kirjoittaja oli kyseessä tälläkin palstalla, kun hän haukkui erästä kirjoittajaa: "Olet mahtavan kateellinen!!"
    - herjalla syksyllä aikaisemmin.

    Pitkään jatkuneet syytökset huomioon ottaen, olen hämmästynyt kun palstalle on ilmestynyt anna- ja Anna-nimimerkit. Kun lisäksi erääseen kirjoitukseen oli ilmestynyt samantapaista murretta kuin minun murteeni, eikä sellaista ole aikaisemmin kukaan täällä käyttänyt, mieleeni tuli, että joku "yrittää paneutua nahkoihini".

    Mitä hajupoikaan tulee, hän on niitä, joiden kanssa mielestäni olen tullut parhaiten toimeen.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    eksynyt kirjoituksineni tälle palstalle aikoihin, mutta lukenut olen kaikki viestit, tyhjänpäiväisyyksiä lukuunottamatta.
    Olen havainnut ainakin Häjypojan olleen niin asiallinen viesteissään kuin olla voi. Hänen kirjoituksiaan on ollut oikein miellyttävä lukea sillä hän on osaava kirjoittaja todellakin.

    Onkohan se ollut ennenkin toisten syy jos jonkinlaista kinaa ja morkkaamista täällä on syntynyt, sitä kannattaa Sinun miettiä.

    Kuka lienetkin "hymiötön", mutta jos jatkat samalla tavoin kuin mitä tälläkin viestilläsi kirjoitat, saat kyllä mennä itseesi jos haluat asiattomuuksia tälle palstalle.

    mikä muodon muutos lissukkaan on tullu kun hy nii hajuoikaa kehhuu,ei oo enne sitä tehny
    ny vaa oltaas kavereeta niikö. ei se sua silti rakasta,ai sää olikki liena luin pertana aiva vääri tuan nikkis sori vaa mutta sua mä tarkootinkin.

    Anu ressu, kovastipa vaihtelet nikkejäsi ja yrität aikaan saada toraa ja epäsopua.

    Äänestä

  • sinnuu kirjoitti:

    Mitä varten taas???

    Äänestä

  • sinnuu kirjoitti:

    Anu ressu, kovastipa vaihtelet nikkejäsi ja yrität aikaan saada toraa ja epäsopua.

    Tämä on silkkaa valetta,ei uskalla omalla nikillään vastata.
    En ole sinun ressusi.
    Enkä ole kirjoittanut hymiönä yhtikäs mitään.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    eksynyt kirjoituksineni tälle palstalle aikoihin, mutta lukenut olen kaikki viestit, tyhjänpäiväisyyksiä lukuunottamatta.
    Olen havainnut ainakin Häjypojan olleen niin asiallinen viesteissään kuin olla voi. Hänen kirjoituksiaan on ollut oikein miellyttävä lukea sillä hän on osaava kirjoittaja todellakin.

    Onkohan se ollut ennenkin toisten syy jos jonkinlaista kinaa ja morkkaamista täällä on syntynyt, sitä kannattaa Sinun miettiä.

    Kuka lienetkin "hymiötön", mutta jos jatkat samalla tavoin kuin mitä tälläkin viestilläsi kirjoitat, saat kyllä mennä itseesi jos haluat asiattomuuksia tälle palstalle.

    Kukaan ei ole kertonut yhtään dokumentoitua valhetta, asiattomuutta, häirintää, provosointia yhdeksän kuukauden aikana ja kirjoituksia olen väsäillyt lonkalta sentään useita tuhansia tällekin palstalle.
    Toivon, että sellaisen kirjoituksen havaittuanne nostatte äläkän heti eikä viidestoista päivä.
    Tarkoittaa, että tämän päivän kirjoittelusta heti kun tulette seuraavan kerran palstalle.
    Väärinymmärrykset on helppo oikoa tuoreeltaan.
    Näin täällä keskusteluissa kuin myös läheisten kanssa. Ei pidä jäädä hautomaan luulemuksiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

06XII kirjoitti:

Valehtelijain klubi
Huomaan palstan olevan varsinaisen valehtelijain klubin. Kuulin juuri eräältä ystävältäni, että täällä kiehuu jälleen erään poistuneen nikin ympärillä. Hämmästyin kun luin viestejä jälleen syntyneestä hiljaisuudesta. Joku saattaisi tuntea itsensä imarrelluksi, mutta tuntien tämän vainotun nikin voin todeta, että teillähän on varsinainen valehtelijain klubi. Aikoinaan koettiin vain yksi nikki kaiken pahan alkuna ja juurena, mutta nyt tuntuu aika pahalta. Kuka on justus, joka tutkii seuraa ip-tunnuksia kuten eräät toisetkin. Ylläpito on melkoisen selityksen velkaa.
Mummot puhuvat keskustelun laadusta. Siihen osallistuvat ovat hieman jäävejä, koska tiedän palstalta poistuneen paljon juuri näitten tyhjänjauhajain ja jäkättäjien toilausten sekä ylläpidon täydellisen ammattitaidottomuuden ja säännöistä piittaamattomuuden takia.
On täysin teidän ”keskustelijain” asia kuinka tähän reagoitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu