mitenkä hän rahansa saa.
Suuri enemmistö kuitenkin haluaa, että osa alkutuotteiden hinnasta maksetaan valtion varoista niin, että vähävaraiset voisivat halutessaan hankkia ruokatarpeensa edullisesti.
Maajussille
6
418
Vastaukset
- Vielä tulee
Viiskin vuotta tähän tahtiin voikin panna Pellot mettälle.Kyllä tässä pärjäillään.Lapsilla on velattomat talot uudet autot ja hyvät virat.Vaarin pirtti Espanjassa.Levillä mökki.Eläkkeet molemmille.Mikäs meitin ollessa.Näin vakka suomessa elellään.
- että pärjäilette
hyvin. Oletteko saaneet isonkin perinnön?
- tuosta
Maajussi voisi myös lopettaa esiintymisen yrittäjänä jos noin avoimesti myöntää olevansa veronmaksajien elätettävänä.
- voiskin...
Tuo maatalousyrittäjä termi on tullut hallinnosta ja sen takia sitä käytetään. Ennen oli paljon parempia termejä käytössä kuten tilallinen ja talonpoika. Nykyäänkin on esimerkiksi viljelijä ja tuottaja termit yleisesti käytössä. Mutta kai se käytännössä on yks hailee mitä termiä käytetään.
- Maanviljelijä on
elinkeinon harjoittaja, maailamn tärkeimmän elinkeinon.
Jonkun elättämiseen tarvitaan ruokaa, sen tuottamiseen ei kaupunkilainen pysty. Hän tarvitsee elääkseen maanviljelijän kasvattamia tuotteita vähintään pari kertaa päivässä, muuten ei pärjää.
Luonnollisesti hän joutuu maksaman ainakin osan siitä.
Kyllä kaupunkilaisen on pakko myöntää olevansa maajussin elätettävä. - Liitosten myötä
Maanviljelijä on kirjoitti:
elinkeinon harjoittaja, maailamn tärkeimmän elinkeinon.
Jonkun elättämiseen tarvitaan ruokaa, sen tuottamiseen ei kaupunkilainen pysty. Hän tarvitsee elääkseen maanviljelijän kasvattamia tuotteita vähintään pari kertaa päivässä, muuten ei pärjää.
Luonnollisesti hän joutuu maksaman ainakin osan siitä.
Kyllä kaupunkilaisen on pakko myöntää olevansa maajussin elätettävä.On tullut paljon tiloja kaupunki alueelle.Vaikeaa tuntuu olevan tuottaminen oli maalla tai kaupungissa.Lisää tukea elintaso laskee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15111359
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424296Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska372701Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041623Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?901473Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311406