mitä tedhä kun skootterin lohko vuotaa öljyä (4-tahti) voisko sitä jollain aineella yrittää paikata vaikka plastic padding?
terve
apujatarvitaan
166688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Riippuu mistä vuotaa mutta yleisesti voi sanoa että tiiviste on mennyt jostain välistä, ainoa oikea korjaus on avata se ja vaihtaa tiiviste, joskus tietysti voi auttaa kiristää varovasti jos on päässyt ruuvit löystymään. Jos taas vuoto on esim. kampiakselin päästä ja vuotaa moottorin poskesta niin poski auki ja uusi stefa paikalleen. Kaikki plasticpadding-viritykset on ajanhukkaa, voi pitää päivän mutta lopulta joutuu kuitenkin tekemään sen oikein. Mutta kuten sanottu pitäisi tietää tarkemmin mistä vuotaa
että voisi antaa parempia ohjeita.Sitäpaitsi öljyiseen pintaan ei saa mitään ainetta tarttumaan.
Tuttu vika nelitahti koneissa, mootori lohkojen keski tiiviste alkaa vuotaa kun pultit ovat jostain syystä löystyneet, korjaan työkseni Skootereita ja Mopoja ja viime ajokautena oli 4 selaista vikaa, ja ei muuta kun kone pois ja täysin pitää purkaa että saa tiivisteen vaihdettua, minulla menee aikaa noin 3 tuntia koko hommaan mutta jos ei ole mootoreita purkanut voin sanoa hevosen työ
Plastic padding ei varmaan pysy pinnassa. Voisit kokeilla erilaisilla liimoilla siihen metalliin. Pinta pitäisi pestä ja karhentaa esim. karkealla santapaperilla. Liiman ei tarvitse olla kovettuvaa.
Jos olisi mahdollisuus porata pieniä reikiä, sellainen pysyy missä aineessa tahansa.
Kuumuutta kestävää silikonimassaa Biltemasta. Siinä ratkaisu ongelmaan. Kestää hyvin tärinää ja pysyy hyvin alumiinipinnassa. Luulisin että tukkii hyvin öljyvuodot lohkosta.
mitään 'vippaskonsteja'... Jos tiiviste pettänyt on se vaihdettava!
Helpommin sanottu kuin tehty.
Kuten tuossa edellä todettiin niin lohkojen purkaminen ei ole mikään pikkujuttu. Siinähän pitää käyttää kone irti. Kannattaa ehdottomasti kokeilla silikonilla ennenkuin ryhtyy moiseen operaatioon. Saattaa hyvinkin riittää pelkkä silikonimassa vuodon tukkimiseen.
Huoltoliike veloittaa melko suolaisen hinnan ko operaatiosta. Kenellä on varaa niin vie sitten huoltoon.
Paljon riippuu siitä mistä kone vuotaa öljyä. Jos vuotaa sylinterin alapäästä niin silloin ei mikään silikoni auta kun öljy tulee paineella ulos. Jos tippasee vain lohkojen välistä niin siellä ei ole painetta ja pelkkä silikoni voi todellakin riittää, pitkäksikin aikaa. Sitten kun alkaa uudelleen vuotamaan niin on aika pistää kone atomeiksi. On tosiaan melkoinen operaatio, tiedän kokemuksesta..
jos esim. kampuran stefa on pettänyt saattaa hetken päästä pettää jotain muuta... Viidenpennin mekaanikko voi saada aikaan 5-sadan vahingon!
Jos kampuran stefa on pettänyt niin silloin vaihdetaan uusi stefa (tietenkin). Kukaan ole muuta väittänytkään.
Jos sensijaan lohkon tiivisteestä tihkuu öljyä niin sen voi edelleenkin tukkia silikonilla.
mutta mistähän öljyvuoto on peräisin? Kannataisikohan jotain korjata?..
Niin siis ei sieltä mitään tarvitse olla rikki. Öljy velloo lohkon sisällä ja tihkuu toisinaan ulos lohkojen liitoskohdasta. Tiiviste siis vuotaa. Ei sen kummempaa.
jos tehtaalta lähtiessä moottorilohkojen välistä ei ole öljyä tihkunut ainakin minulle tulee mieleen miksi nyt? Juuri esim. tuo kampuran stefan pettäminen päästää moottoriöljyn väärään paikkaan...
Luepas tämän ketjun kolmas viesti ja mieti uudelleen. Se että tehtaalta lähtiessä tiivisteet eivät vuoda ei tarkoita sitä että ne kestäisivät loputtomiin.
Toisekseen kukaan meistä ei tiedä vielä mistä se öljy tarkalleen vuotaa. Se jää nähtäväksi. Minä vain ehdotin että jos vuoto osoittautuu lohkovuodoksi niin ehdottomasti sitä kannattaa yrittää paikata ensin kuumuutta kestävällä silikonilla ennenkuin alkaa purkamaan konetta atomeihin. Tämä tuntuisi maallikosta ihan järkevältä.
Anteeksi vain mutta kuulostat kovin ummikolta mitä tulee mopon tekniikkaan yleensäkin.
vittu kilo ja HETI! Haloo,.. Vika etsitään ja korjataan!!!
Voi pojaat ja teijän silikoonit, ei selasta sikoonia ole vielä keksitty mikä pitäisi öljyt sisällä. Nyt pitäisi selvitää mistä se öljy vuotaa, elikä laita iso pudas pahvi Skoden alle yöksi ja katso mistä se öljyyntyy seuraavana päivänä, jos on öljy läikkä keskellä mootorin alla on lohkojen tiiviste rikki ja kone purettava, jos taas öljylaikka ilmestyy mangneeton puleiselle reunalle on sen puoleinen stefa rikki ja sama juttu kone pitää purkaa mutta jos öljy läikkä tulee variaatorin puolelle sen stefan saa vaihdettua kun avaa variaatorin
mutta stefan joutuu yleensä liimaamaa esim jollian silikooni massalla joka kestää kuumuutta, iutse ainakin hyväksi havainnut
Minulla on yamaha aerox skootteri ja öljyä vuotaa siitä paikasta mistä tulee tuore voitelu öljynletku menee öljypumppuun mistä vuotaa?