Tuli sitten varattua neljän yön reissu Istanbuliin toukokuun aluksi. Turkish Airlinesilla mennään ja hotelli on Grand Ons. Matka on ensimmäinen Istanbuliin, muuten on tullut kyllä matkusteltua. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan. Voiko Turkin liiroja vaihtaa lentokentällä, jotta saisi ostettua metrolipun tai Akbilin. Ajatuksena olisi nimittäin päästä metrolla lähelle hotellia. Akbilin ostaminen vaikuttaisi kannattavalta? Kelpaako se myös lautoille?
Toukokuussa istanbuliin
19
2840
Vastaukset
- onnistuu
Kentällä saat vaihdettua liiroja. Kertaliput on halpoja. Itse ostan lyhyillä matkoilla aina niitä kertalippuja useamman. Jos jää jokunen käyttämättä, ei ole sekään iso vahinko. Laivoihin ja ratikkaan käy jeton. Lippukioskit on helppo löytää pysäkeiltä. Akbilin kannattavuus on kyseenalaista noin lyhyellä matkalla.
- lisäys
Se hyöty akbilistä on noin 10%. Akbil napista joutuu kuitenkin maksamaan ostaessa panttimaksu ja siihen se etu melkeinpä hupenee.
- mercan
Finnairin aikataulu on ensikertalaiselle ystävällisempi eli perillä ollaan puolen päivän aikaan, joten hotelliin hakeutumiseen jää aikaa. Väittävät, ettei Istanbulista ole olemassa kunnon karttaa ja koska kaupunki on niin järjettömän iso, kokeneellakin matkaajalla on pallo hukassa. Hotellien noutopalvelu on siksi ihan suositeltava vaihtoehto. Lentokentällä "light rail'in" lipunmyynnissä tuota akbilia ei ainakaan saanut, mutta kyllä se kannattaa hankkia, sillä mainittuja jetoneja on useita erilaisia eri kulkuneuvoihin, kun taas akbililla voi maksaa matkan kuin matkan. Hotelleista vielä sen verran, että sijaintia tärkeämpää on se, että rakennus on uudehko; vanhoihin taloihin tehdyt hotellien kylpyhuoneet on useimmiten vaatekomerotasoa olevia sekalaisia virityksiä.
- Zeynep1
Istanbulista on olemassa kokonainen karttakirja, jossa tosin on 304 sivua (Istanbul A-Z: Rehber-Atlas, Asir Matbaasi). Nuo karttaselitykset on ihan selityksia, kylla Turkin jokaisesta kaupungista on kartat (Marmariksestakin vaitetaan samaa), tosin yhdelle turistikartalle tama kaupunki ei todellakaan mahdu. Mitenkas muuten esim. posti ja kaupunkien kaavoitus toimisi???????
Paras tapa tarkastaa sijainti on hotellien nettisivut, missa melkein kaikilla on selkeat pienet kartat (kroki turkiksi). Sen lisaksi alue on tarkea tietaa, hotelli kylla loytyy jos alue ja kadun nimi on tiedossa. Pelkan hotellin nimen kanssa on turha lahtea taksin kyytiin, ellei kyseessa ole InterContinental, Ritz tai Pera Palas tms. jonka kaikki tuntee.
Omasta mielestani hotelli kylla loytyy tuli sita sitten THY:lla tai Finskilla....
Noutopalveluun en laittaisi rahaa, se on yleensa kaksi kertaa taksimatkan hintainen (esim. Lentokentta-Taksim maksaa 32 TL, nouto usein 25 euroa / hlö eli n. 55TL kurssista riippuen). - Kat
Tulin eilen Istanbuliin ja tulin Havas bussilla taksimille.Minulla on istanbulin kartta jonka avulla tiesin suunnilleen missä hotelli on ja sitten kun en tiennyt kysyin neuvoa.Turkkilaiset kyllä auttavat aina!Että minun mielestä on hullua maksaa hotelleille hausta kentältä,minä maksoin 10L!
- ei ole hullua
Kat kirjoitti:

50 euroa sinne tänne ei lomabudjetissa ole iso asia, mutta jokainen tietysti itse päättää miten sen sijoittaa. Minulle lomaan kuuluu muutenkin taksilla ajelu:) Ei ole halua eikä aikaa bussimatkailuun Istanbulissa. Taksikyytini on yleensä maksanut saman minkä kaupunkiliikenteen bussi kotona.
- kirja
Zeynep1 kirjoitti:
Istanbulista on olemassa kokonainen karttakirja, jossa tosin on 304 sivua (Istanbul A-Z: Rehber-Atlas, Asir Matbaasi). Nuo karttaselitykset on ihan selityksia, kylla Turkin jokaisesta kaupungista on kartat (Marmariksestakin vaitetaan samaa), tosin yhdelle turistikartalle tama kaupunki ei todellakaan mahdu. Mitenkas muuten esim. posti ja kaupunkien kaavoitus toimisi???????
Paras tapa tarkastaa sijainti on hotellien nettisivut, missa melkein kaikilla on selkeat pienet kartat (kroki turkiksi). Sen lisaksi alue on tarkea tietaa, hotelli kylla loytyy jos alue ja kadun nimi on tiedossa. Pelkan hotellin nimen kanssa on turha lahtea taksin kyytiin, ellei kyseessa ole InterContinental, Ritz tai Pera Palas tms. jonka kaikki tuntee.
Omasta mielestani hotelli kylla loytyy tuli sita sitten THY:lla tai Finskilla....
Noutopalveluun en laittaisi rahaa, se on yleensa kaksi kertaa taksimatkan hintainen (esim. Lentokentta-Taksim maksaa 32 TL, nouto usein 25 euroa / hlö eli n. 55TL kurssista riippuen).mutta käypäläisen on hankala hahmottaa sen avulla suurta kaupunkia. Ja vaikka posti sitä käyttääkin, ei siitä ihan kaikkia kujia löydä.
- istanbulissa
ei ole hullua kirjoitti:
50 euroa sinne tänne ei lomabudjetissa ole iso asia, mutta jokainen tietysti itse päättää miten sen sijoittaa. Minulle lomaan kuuluu muutenkin taksilla ajelu:) Ei ole halua eikä aikaa bussimatkailuun Istanbulissa. Taksikyytini on yleensä maksanut saman minkä kaupunkiliikenteen bussi kotona.
Olimme Istanbulissa helmikuun lopulla neljä päivää. Vettä tihkutti ja toppatakki oli tarpeen, mutta kaupunki sai meidät pauloihin. Kentältä menimme taksilla hotelliin, onneksi, taksikaan ei meinannut löytää sinne. Vanhan kaupungin kujat ovat niin sokkeloisia. Takaisin kentälle menimme shuttlebussilla, joka osoittautui mainioksi ja edulliseksi( 4e)tram junat olivat päivällä ainakin tupatentäynnä,ei meinannu päästä ulos kun miesmuuri peitti käytävät.
- ja yksisuuntaisia
istanbulissa kirjoitti:

Vanha kaupunki ja vanhat kadut, joista monet ovat yksisuuntaisia. Paikkoja tuntematon saattaa jo luulla tulleensa huijatuksi, mutta ei se aina niin ole. Hotellin taksit onneksi sentään tietävän mihin ovat asiakasta viemässä:)
Itse en lähtisi pienestä palkkiostakaan millään metrolla tai ratikalla hotellia etsimään. Takaisin voi sitten tulla shuttle bussilla kun on ehtinyt sen lähtöpisteen selvittää. Meille vain kävi niin, että aamuruuhkassa bussi ajoi edellä menneen perään. Onneksemme olimme lähellä kenttää ja korvaava bussi tuli nopeasti (½tuntia) paikalle. - nakit
ja yksisuuntaisia kirjoitti:
Vanha kaupunki ja vanhat kadut, joista monet ovat yksisuuntaisia. Paikkoja tuntematon saattaa jo luulla tulleensa huijatuksi, mutta ei se aina niin ole. Hotellin taksit onneksi sentään tietävän mihin ovat asiakasta viemässä:)
Itse en lähtisi pienestä palkkiostakaan millään metrolla tai ratikalla hotellia etsimään. Takaisin voi sitten tulla shuttle bussilla kun on ehtinyt sen lähtöpisteen selvittää. Meille vain kävi niin, että aamuruuhkassa bussi ajoi edellä menneen perään. Onneksemme olimme lähellä kenttää ja korvaava bussi tuli nopeasti (½tuntia) paikalle.Ison basaarin tietämiltä (hotelli President) taksi maksoi kentälle 39 TL, ihan oli virallinen mittari päällä. Hotelli haki kentältä 25 € / kaksi hlöä.
Tiedot tältä viikolta. - Caddesi
nakit kirjoitti:
Ison basaarin tietämiltä (hotelli President) taksi maksoi kentälle 39 TL, ihan oli virallinen mittari päällä. Hotelli haki kentältä 25 € / kaksi hlöä.
Tiedot tältä viikolta.Tällä viikolla ajettiin Tünelin läheltä kentälle ja taksin mittariin kertyi vajaa 35 TL, aikaa matkaan meni noin 30 min.
- turpekim
Caddesi kirjoitti:
Tällä viikolla ajettiin Tünelin läheltä kentälle ja taksin mittariin kertyi vajaa 35 TL, aikaa matkaan meni noin 30 min.
Käsittääkseni meidän Grand Ons hotelli on lähellä Aksaray aukiota, jonne pääsisi metrolla. Turkish Airlines tulee aika illasta Istanbuliin, mutta meillä olisi mielenkiintoa kokeilla metroa ja samalla säästääkin jokunen euro. Aina ulkomailla ollessamme olemme pyrkineet kyllä käyttämään muitakin kulkuneuvoja kuin takseja, ihan noin mielenkiinnonkin vuoksi. Kannaattako hotelliin olla ennakolta yhteydessä, kun tulomme on niin myöhään.
- Zeynep1
turpekim kirjoitti:

Aksarayhin kylla paasee napparasti metrolla mutta for the record sanottaneen, etta kyseessa on Istanbulin punaisten lyhtyjen alue, jossa suomalainen nainen ei valttamatta tunne oloansa mukavimmaksi. En ainakaan mina, silla en pida siita, etta alueella liikkuvat muut ulkomaalaiset naiset ovat enimmakseen ilotyttoja tai tukuittain tavaraa ostavia matkalaukkuturisteja. Joka kerta kun olen liikkunut Aksarayn alueella olen saanut osakseni ikavia katseita ja pari kertaa myos typeria "madam, ruskii" kysymyksia (huonolla venajalla).
En oikeasti ymmarra miksi suomalaisturistit mieluummin majoittuvat ilotalojen naapurissa kuin maksaisivat sen ylimaaraisen 5-8 euroa per hlo yosta ja majoittusivat siella missa paikallisetkin naiset viettaa vapaa-aikaansa = Taksimissa. - turpekim
Zeynep1 kirjoitti:
Aksarayhin kylla paasee napparasti metrolla mutta for the record sanottaneen, etta kyseessa on Istanbulin punaisten lyhtyjen alue, jossa suomalainen nainen ei valttamatta tunne oloansa mukavimmaksi. En ainakaan mina, silla en pida siita, etta alueella liikkuvat muut ulkomaalaiset naiset ovat enimmakseen ilotyttoja tai tukuittain tavaraa ostavia matkalaukkuturisteja. Joka kerta kun olen liikkunut Aksarayn alueella olen saanut osakseni ikavia katseita ja pari kertaa myos typeria "madam, ruskii" kysymyksia (huonolla venajalla).
En oikeasti ymmarra miksi suomalaisturistit mieluummin majoittuvat ilotalojen naapurissa kuin maksaisivat sen ylimaaraisen 5-8 euroa per hlo yosta ja majoittusivat siella missa paikallisetkin naiset viettaa vapaa-aikaansa = Taksimissa.Kiitos vastauksestasi, joko ei sinänsä vastannut kyllä tippaakaan kysymykseeni. Näin ensikertalaisena Istanbulissa ei ole juuri etukäteistietoa paikallisista porttoloista ja kun hotellikin on tullut varattua ja maksettua, niin nyt yritetään pärjätä ko. hotellilla. Ja itse asiassa käsittääkseni Istanbulissa olisi muutakin nähtävää kuin hotellit ja tarkoitus olisi käyttää niitä lähinnä nukkumiseen ja ehkä aamupalan syöntiin. Olisin vielä iloinen jos joku viitsisi vastata edellä olleeseen kysymykseenikin.
- nakit
turpekim kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi, joko ei sinänsä vastannut kyllä tippaakaan kysymykseeni. Näin ensikertalaisena Istanbulissa ei ole juuri etukäteistietoa paikallisista porttoloista ja kun hotellikin on tullut varattua ja maksettua, niin nyt yritetään pärjätä ko. hotellilla. Ja itse asiassa käsittääkseni Istanbulissa olisi muutakin nähtävää kuin hotellit ja tarkoitus olisi käyttää niitä lähinnä nukkumiseen ja ehkä aamupalan syöntiin. Olisin vielä iloinen jos joku viitsisi vastata edellä olleeseen kysymykseenikin.
mielestäni teidän hotelli on aika lähellä Ordu Caddesia mitä pitkin menee ratikka kentältä asti, lähellä pysäkki Aksaray. Ratikan kulkuajasta en ole varma mihin asti menee, luultavasti ainakin puoleen yöhön asti.
Paikka on ok, ei siellä hotellissa tarvii asua. Tosta on hyvä kulkea esim ratikalla eri puolille. Hyvää matkaa. - te pärjäätte
turpekim kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi, joko ei sinänsä vastannut kyllä tippaakaan kysymykseeni. Näin ensikertalaisena Istanbulissa ei ole juuri etukäteistietoa paikallisista porttoloista ja kun hotellikin on tullut varattua ja maksettua, niin nyt yritetään pärjätä ko. hotellilla. Ja itse asiassa käsittääkseni Istanbulissa olisi muutakin nähtävää kuin hotellit ja tarkoitus olisi käyttää niitä lähinnä nukkumiseen ja ehkä aamupalan syöntiin. Olisin vielä iloinen jos joku viitsisi vastata edellä olleeseen kysymykseenikin.
"tarkoitus olisi käyttää niitä lähinnä nukkumiseen ja ehkä aamupalan syöntiin"
Hotellia käytetään nukkumiseen ja alueella "pyöritään". No tästähän juuri onkin kyse kun puhutaan alueiden viihtyisyydestä. Mieluummin sitä liikkuisin alueella, jossa ei kysellä hintaani, kun en kauppaa ole käymässä.
Käy nyt kuitenkin ainakin Taksimissa ja vaikkapa reittipaatilla Eminönüstä Bosporin risteilyllä, ettei jäisi yksipuolista kuvaa kaupungista.
Luepa ensimäinen saamasi vastaus. Sitähän sinä kysyit??? - edelliseen
te pärjäätte kirjoitti:
"tarkoitus olisi käyttää niitä lähinnä nukkumiseen ja ehkä aamupalan syöntiin"
Hotellia käytetään nukkumiseen ja alueella "pyöritään". No tästähän juuri onkin kyse kun puhutaan alueiden viihtyisyydestä. Mieluummin sitä liikkuisin alueella, jossa ei kysellä hintaani, kun en kauppaa ole käymässä.
Käy nyt kuitenkin ainakin Taksimissa ja vaikkapa reittipaatilla Eminönüstä Bosporin risteilyllä, ettei jäisi yksipuolista kuvaa kaupungista.
Luepa ensimäinen saamasi vastaus. Sitähän sinä kysyit???Sorry, olit esittänyt toisenkin kysymyksen.
Jos olisi minun asiani, ilmoittaisin hotelliin milloin koneeni laskeutuu. Osannevat arvioida mihin aikaan saavut hotelliin.
By the way, taksilla ajelu Istanbulissa vasta jännittävää onkin. Metro jää kyllä toiseksi. - Zeynep1
edelliseen kirjoitti:
Sorry, olit esittänyt toisenkin kysymyksen.
Jos olisi minun asiani, ilmoittaisin hotelliin milloin koneeni laskeutuu. Osannevat arvioida mihin aikaan saavut hotelliin.
By the way, taksilla ajelu Istanbulissa vasta jännittävää onkin. Metro jää kyllä toiseksi.Tormasin juuri tahan samaan ilmioon tanaan: suomalainen ystavatar meni varaamaan hotellin slummin keskelta kysymatta minulta sijainnista.
Jos en olisi korjannut asiaa, han olisi kuluttanut kolmen paivan piipahduksensa aikana takseihin sievoiset summat suurkaupungin liikenteessa istuen.
Ordu Caddesilta kestaa ruuhka-aikana Taksimiin n. 45 minuuttia vahintaan ja esim. Ortakoyhin noin tunti. Kiertele siina sitten jotain muutakin kuin niita pelkkia historiallisia nahtavyyksia..... ja niin, vanhan kaupungin taksikuskit tapaavat veloittaa suomalaisreppanoilta ihan omat hintansa....
Kovin jaa kapeaksi ja epasuhtaiseksi ihmisen kuva Helsingistakin jos sita vierailee vain Pasilassa.
Ystavattareni hotelli oli varattu netin kautta toukokuulle ja oli myos maksettu aikaisemmin tanaan.
Mutta koska toukokuuhun on aikaa varauksen pystyi viela perumaan ja vaihtamaan toiseen, Taksimissa sijaitsevaan, samanhintaiseen neljan tahden hotelliin.
Nettivarauksen voi aina vaihtaa tai peruuttaa, mikali saapumiseen on vahintaan 10 paivaa, joissakin tapauksissa varauksen voi peruuttaa jopa 24 tuntia ennen saapumista.
Mielestani Fatihissa ja Aksarayssa majoittuminen on yksinkertaisesti typeraa, silla Istanbulissa on paljon paljon fiksumpia paikkoja oleskella, joilta kasin kaikki - seka historialliset nahtavyydet etta kulttuuri (siis taksim, ravintolat, taidegalleriat, antiikkikaupat, musiikkikaupat ja 1700-1800-luvun historia) on aivan yhta lahella.
Lontoossakaan en majoittuisi Hackneyhin vaan Oxford Streetin lahelle vaikka 80% roomalaisesta Lontoosta onkin Hackneyta lahempana. - turpekim
Zeynep1 kirjoitti:
Tormasin juuri tahan samaan ilmioon tanaan: suomalainen ystavatar meni varaamaan hotellin slummin keskelta kysymatta minulta sijainnista.
Jos en olisi korjannut asiaa, han olisi kuluttanut kolmen paivan piipahduksensa aikana takseihin sievoiset summat suurkaupungin liikenteessa istuen.
Ordu Caddesilta kestaa ruuhka-aikana Taksimiin n. 45 minuuttia vahintaan ja esim. Ortakoyhin noin tunti. Kiertele siina sitten jotain muutakin kuin niita pelkkia historiallisia nahtavyyksia..... ja niin, vanhan kaupungin taksikuskit tapaavat veloittaa suomalaisreppanoilta ihan omat hintansa....
Kovin jaa kapeaksi ja epasuhtaiseksi ihmisen kuva Helsingistakin jos sita vierailee vain Pasilassa.
Ystavattareni hotelli oli varattu netin kautta toukokuulle ja oli myos maksettu aikaisemmin tanaan.
Mutta koska toukokuuhun on aikaa varauksen pystyi viela perumaan ja vaihtamaan toiseen, Taksimissa sijaitsevaan, samanhintaiseen neljan tahden hotelliin.
Nettivarauksen voi aina vaihtaa tai peruuttaa, mikali saapumiseen on vahintaan 10 paivaa, joissakin tapauksissa varauksen voi peruuttaa jopa 24 tuntia ennen saapumista.
Mielestani Fatihissa ja Aksarayssa majoittuminen on yksinkertaisesti typeraa, silla Istanbulissa on paljon paljon fiksumpia paikkoja oleskella, joilta kasin kaikki - seka historialliset nahtavyydet etta kulttuuri (siis taksim, ravintolat, taidegalleriat, antiikkikaupat, musiikkikaupat ja 1700-1800-luvun historia) on aivan yhta lahella.
Lontoossakaan en majoittuisi Hackneyhin vaan Oxford Streetin lahelle vaikka 80% roomalaisesta Lontoosta onkin Hackneyta lahempana.Enpä taida enää alkaa vaihtelemaan hotelleja, kun olen paketissa lennot ja hotellit maksanut Arean kautta. Kestetään nyt sitten vaikka slummin keskellä. Tälläkin palstalla on kyllä tullut vaihtelevaa infoa, niin kuin pitääkin. Toinen tykkää äitistä toinen tyttärestä vai miten se meni? Tarkoitus olisi ehtiä katsella kolmen kokonaisen perillä olo päivän aikana mahdollisimman paljon Istanbulia, esim. tärkeimmät nähtävyydet ja tehdä pikku risteily Bosporin salmella. Jos paikka sitten on kiinnostava, niin pääseehän sinne uudelleenkin, niin kuin moni on tehnytkin. Ottaa sitten hotellin eri suunnalta, jos on tarpeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882