Opettavainen tarina
Olin menossa naimisiin. Häitä edeltävänä päivänä olin morsiameni lapsuudenkodissa auttamassa hänen äitiään häävalmisteluissa. Olimme kahden kun jotain hyvin yllättävää tapahtui. Äiti oli vielä huolimatta 40v iästään melko vetävä nainen ja yllättäen hän kertoi halunneensa maata kanssani koko sen ajan jonka olin seurustellut hänen tyttärensä kanssa. Ja nyt olisi se oikea hetki koska huomenna olisi myöhäistä.Olin kuin puulla päähän lyöty enkä tiennyt mitä olisin sanonut. Hän näki hämmennykseni, ja sanoi antavansa minulle muutaman minuutin harkinta-aikaa. Hän menisi yläkerran makuuhuoneeseen ja odottaisi minua siellä valmiina 5 minuutin ajan. Sitten hän käveli portaita ylös ja vilkutti mennessään
viekoittelevasti. Mietin sekunnin mitä tehdä, sitten käännyin päättäväisesti ulko-ovelle ja
tempaisin sen auki. Oven takana oli morsiameni isä kädet ojossa. Hän sulki minut syliinsä ja
sanoi: "Tiesimme että selviät pikku testistämme! Emme voisi saada parempaa miestä tyttärellemme! Tervetuloa sukuun!".
Niin, mikä on siis opetus? V: Säilytä aina kondomeja autossasi.
mies,jolta oli jäänyt sepalus auki,meni
hakemaan neitiä tanssimaan.
neiti lähti tanssimaan,mutta huomautti asiasta.
teiltä on jäänyt tallin ovi auki,hän sanoi
johon mies vastasi.no näitkö mersua tallissa.
en vastasi neiti,mutta näin punaisen minin missä
oli takakumit tyhjänä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.