känny nokia lisää irtisanomisia ny 700. hyvin menee meillä sijoittajilla
känny nokia
jurppi4
8834
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
1700 ja Jyväskylästä lähti 320 ja 1000 nopeimmalle paketointi. Äkkiä muistaen siis 3000 lähtenyt alle kvartaalissa eikä tässä luvussa ole mukana ulkkareita, joista emme ole kuulleet mitään. Tuhannelle monoa kuussa on ihan hyvä tahti.
Nokian tase ei kaipaa suuria irtisanomisia mutta kun ajan henki on mikä on niin käytetään tilaisuutta hyväksi ja hankkiudutaan vanhoista työntekijöistä eroon, jotta tilalle saadaan myöhemmin nuoria "päivitettyjä" työntekijöitä viimeisimmillä tiedoilla. Ajan hermolla pysyminen on nokian kaltaiselle yritykselle elinehto ja vanhan henkilöstön kouluttaminen on kallista. Rahaa siinä firmassa vielä on.
ne nuoret "päivitetyt" työntekijät astuvat remmiin jossakin muualla kuin Suomessa. Tosi surkealta näyttää IT-alan tulevaisuus koivun ja tähden alla.
Olet oikeassa. Mikä yritys Suomessa haluaa palkata jos voi siirtyä ulkomaille. Huonosti on asiat.
loppu kouristuksia eletään nyt.
Tähän ei tarvita mitään sisäpiiritietoa eikä finanssitietoja, riittää kun kuuntelee uutiset niin voi helposti tehdä johtopäätöksen ettei hyvin mene.
Eli voimme siis päätellä että vaikka Nokia vakuutti ettei se lähde Suomesta (Lex Nokia-skandaalin yhteydessä), niin juuri noinhan nyt on käymässä, se on lähdössä Suomesta ja tuo on ensimmäinen askel.
Alkaa tuntua siltä, että Nokia käyskentelee Elcoteq:n tietä. Nyt lypsetään Suomen valtiolta ja EU:lta viimeisiä tukiaisia, ennen Grande Finalea, eli kaiken toiminnan siirtämistä Aasiaan pääkonttoria ja Romanian kännytehdasta lukuunottamatta. Pääkonttori jäänee EU-alueelle, mutta siirtyy Suomesta Luxemburgiin.
En tajua miksi EU meni lainaamaan Nokialle Symbian-kehitykseen 500 miljoonaa euroa, koska eipä tuota lafkaa näytä työllistäminen kiinnostavan ainakaan Euroopassa.
niin itse olen sitä mieltä, että Nokia tarvitsee irtisanomisia oman innovatiivisuutensa palauttamiseen. Firmaan on 15 vuoden menestyksen aikana pesiytynyt sellaista porukkaa, joka haluaa olla menestyvässä firmassa ja suojata oman takapuolensa. Oikeasti siellä tarvittaisiin nyt taas sellaista porukkaa, joka tekee menestyvän firman ja ei välitä vaikka välillä tulee pataan.
Suomessa ei maana ole mitään vikaa. Inssit on täällä kuitenkin aika halpoja.