Pekka Lehtonen, (omasta mielestään) heräsi koomasta, silmät pyöreänä katseli ympärilleen ja mietti kuumeisesti että missä oli, mitä oli tapahtunut, sairaalakoneet piipittivät pistävästi, letkuja ja johtoja oli pitkin ruumista. siinä samalla sairaanhoitaja pyörähti ovesta, silmät suurena hän jähmettyi paikalleen hetkeksi, katosi äkkiä takaisin mistä oli tullutkin. Pian lääkäri tuli puhuttelemaan Pekkaa, mutta lääkäri puhui englantia ja takaisin tullut hoitajakin haastoi jotain englanniksi. -Yritin kysyä et missä olin, suomeksi tietenkin, mut vierasta kieltä sain vain vastauksiksi. Huonolla peruskoulu englannilla sain selville että olin new yorkissa, olin ollut kaksi vuotta koomassa, ja nimeni on Robert Stein. -Naurahdin pikkuisen ja yritin selittää et olen Pekka Suomesta, lääkäri ei juurikaan kommentoinut sanomaani.
Vuorokauden lepäsin ja keräsin voimia, yritin miettiä miten olin new yorkissa, eihän minulla ole edes koskaan ollut passia, ja sotilaspassilla ei paljon rajoja ylitellä. Iltapäivällä sain vieraan, kauniin nuoren naisen joka kertoi olevansa Brenda. Kysyin millä asialla hän oli, huonolla englannilla tietenkin, yllätykseen hän kertoi olevansa vaimoni, olemme olleet naimisissa jo kolme vuotta, tuotahan minä en uskonut, alkoi kaiken maailman piilokamerat pyöriin mielessä. Piilokamerat katosivat mielestä äkkiä, kun hoksasin et olen maannut täällä jo toista vuorokautta hereillä. Brenda kertoi kirkkain silmin piilevästi hymyillen mitä oli tapahtunut, olin kuulemma Robert ja asuimme new yorkin lähiössä, olin saanut pari vuotta sitten stressiperäisen sydänkohtauksen jonka vuoksi olin vaipunut koomaan. Hänen mukaansa en ollut ikinä käynyt suomessa ja vielä vähemmän osaisin puhua suomea, heitin hänelle muutaman lauseen suomeksi ja kysyin miten hän voi selittää tuon asian. Brenda kertoi lääkärin kertoneen että olen nähnyt niinsanottua koomaunta ja uskon sen olevan tosielämää, mutta sitä he eivät pystyneen selittämään miten olisin unessa oppinut täydellistä suomea ja miten en osaisi enää omaa kieltä.
Olihan minulla mielestäni suomessa pari lasta ja vaimo, vanhempani ja veljet ja sisaret, unta kaikki, mitä en sitten millään voinut hyväksyä.
...
Vuorokauden lepäsin ja keräsin voimia, yritin miettiä miten olin new yorkissa, eihän minulla ole edes koskaan ollut passia, ja sotilaspassilla ei paljon rajoja ylitellä. Iltapäivällä sain vieraan, kauniin nuoren naisen joka kertoi olevansa Brenda. Kysyin millä asialla hän oli, huonolla englannilla tietenkin, yllätykseen hän kertoi olevansa vaimoni, olemme olleet naimisissa jo kolme vuotta, tuotahan minä en uskonut, alkoi kaiken maailman piilokamerat pyöriin mielessä. Piilokamerat katosivat mielestä äkkiä, kun hoksasin et olen maannut täällä jo toista vuorokautta hereillä. Brenda kertoi kirkkain silmin piilevästi hymyillen mitä oli tapahtunut, olin kuulemma Robert ja asuimme new yorkin lähiössä, olin saanut pari vuotta sitten stressiperäisen sydänkohtauksen jonka vuoksi olin vaipunut koomaan. Hänen mukaansa en ollut ikinä käynyt suomessa ja vielä vähemmän osaisin puhua suomea, heitin hänelle muutaman lauseen suomeksi ja kysyin miten hän voi selittää tuon asian. Brenda kertoi lääkärin kertoneen että olen nähnyt niinsanottua koomaunta ja uskon sen olevan tosielämää, mutta sitä he eivät pystyneen selittämään miten olisin unessa oppinut täydellistä suomea ja miten en osaisi enää omaa kieltä.
Olihan minulla mielestäni suomessa pari lasta ja vaimo, vanhempani ja veljet ja sisaret, unta kaikki, mitä en sitten millään voinut hyväksyä.
...
Vastaukset 3
Vanhimmat
pitäiskö tähän kommentoida? en kommentoi edes virheitä!
Tämä on hauska.
Nämä rosoiset tekstit yllättävät minut aina iloisesti, luen niitä sitten tuolla Jatkonovellit puolella tai törmään joillakin kirjoituskursseilla.
Tämähän on lähes synopsis elokuvalle.
Nyt sitten vaan hommiin treatmenttia kirjoittamaan
ja
paketti valmiiksi!
Helppoa!
Ihan helppoa!
... eikö..hhhhhhh ?
tarinaksi, lukisin ehkä enemmänkin. Mutta kirjoitustaitoja ehkä pitää harjoittaa enemmän.