Tämä tarina on totta, sillä se on viime öinen uneni. Se on outo, mutta jotenkin kiihottava ainakin itselleni, sillä heräsin aivan märkänä ja alapää sykki taivaallisesti. Olin kaupassa ja minulla oli mukana parikymppinen kummipoika, jota ei oikeasti edes ole olemassa. Haimme ruokaa ja minä halusin pari pulloa viiniä, sillä olin jotenkin levoton, kun en ollut vähään aikaan saanut seksiä. Huomasin, että minulla on vessahätä ja niinpä lähdin vessaan. Poika lupasi pitää ostoksistani huolta. Vessaan päästyäni ei minulla ollutkaan hätää, vaan halusin ruveta masturboimaan. Yhtäkkiä poika seisoi myös vessassa ja kysyi voiko hän auttaa minua. Menin hämilleni, sillä en voinut kuvitellakaan kummipoikani auttavan minua moisessa.Poika kuitenkin kertoi, että osaa erikoisia juttuja.Kysyin, mitä hän sillä tarkoitti, ja hän vastasi: katso! Hänen päänsä muuttui kuin kissan pääksi ja kädet tassuiksi ja housuista nousi valtava kyrpä. Poika tuli lähelle ja alkoi suudella minua ja puristella rintojani. Aloin kiihottua. Hän riisui paitani ja silkinpehmeillä tassuillaan siveli nännejäni, jotka kovettuivat, Hetken luulin, ettei nännini voi enää enempää "seistä" , kunnes hän kissan karhealla kielellä alkoi lipomaan niitä. Luoja, että se teki ihanaa. Pikkuhiljaa hän alkoi suudella alemmas pitkin vatsaa ja riisui lopulta housuni. Olin jo aivan valmista kamaa ja luulin, että räjähdän, kun hän tassullaan hiveli häpyhuuliani ja vihdoin klitorista. Voihkin ja läähätin, mutta poika vain kiusasi minua ja alkoi lipoa karhealla kielellään. Silloin taivas repesi. Sain ihanan orkun ja poika vain jatkoi jatkamistaan. Lopulta hän painoi pikkuhiljaa kiusaten kyrpänsä sisälleni ja se teki ihanaa. Orgasmeja vain tuli ja tuli... Silloin heräsin ja olin todella kiihottunut ja märkä enkä tarvinnut montaa kosketusta klitorikseeni kun todella sain orgasmin. Uneni oli tosi outo mielestäni, mutta kun minulla on vilkas mielikuvitus, niin laitan uneni sen piikkiin.
uneni
jade
21439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toteutetaan tuo uni oikeassa elämässä, se olis kivaa. Voin leikiä sun kummipoikaa :)
Mäki näin aivan ihanaa unta!:
Sain oikeassa elämässäni eilen ihanan Justin Timerlaken julisteen jossa hän on kädet ylhäällä ja ylä kroppa paljaana ja hänen housunsa ovat ihanasti alhaalla ja nappi ja vetskari auki.
Näin unta että hän tuli viereeni nukkuumaan. Menimme lumiselle parvekkeelle ja oli täysi kuu.
Lumi oli hirmuisen lämmintä eikä kylmää! =)
Sitten hän alkoi riisumaan itseään.
Hänen kalunsa oli sensuroitu ja se kyllä ihemtytti hiukan.
Hän hyväili ja kiusoitteli tosi kauan minua, mutta kun Justin työntyi sisääni, hänen kalunsa oli epäsensuroitu! x)
Kun sain ihanan orgasmin heräsin.
Olin niin raivoissani koska uni loppui.
Ja kun katsoin tuota ihanaa julistetta jota ei voi olla koskettelematta, näytti siltä kuin Justin olisi iskenyt silmää.
Niin ihana uni! :)
Mutta se juliste on niin puoleensa vetävä että myönnän "suudelleeni" tätä "justinia" joka paikkaan!!!!! :)