kun täällä on joitain jotka pitävät ufoja puhtaasti mielikuvituksen tuotteina puhumattakaan ufosieppauksista,että mitenkä on?
Onhan se kansantarinoista tuttu ilmiö että niillä on taipumus muuttua stereotyypeiksi.
Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut ufojen kohdalla,esimerkiksi vuoden 1967 tapaukset eivät muistuta vuoden 2007 tapauksia vaikka näin pitäisi olla !
ENSIN tavattiin pitkiä 180-200 senttisiä vaaleita pohjoismaalaisen näköisiä tyyppejä vaan miten kävi?
Näistähän ei tullut stereotyyppejä vaan nykyään tavataan ihan PÄINVASTAISIA tyyppejä,pieniä rumia kääpiöitä.
Jos ajatellaan että olennot ovat psyyken tuotos niin miksi olentovalikoima on käsittämättömän SUPPEA?
Omituisen jähmeä tuntuu olevan kokijoiden mielikuvitus,kyllä variointia pitäisi olla paljon enemmän.
Ajatelkaapas sitä että siepatuista HÄTKÄHDYTTÄVÄT 82% KERTOO ETTÄ HEIDÄT TAINNUTETTIIN JONKINLAISELLA VALONSÄTEELLÄ!
Ja lähes 100% kertoo etteivät tiedä millaisesta ovesta tai luukusta heidät vietiin UFOON!!
Miksi se mielikuvitus tekee tenän tällaisessa pienessä yksityiskohdassa,SE EI KÄY JÄRKEEN.
Antaapa tulla selityksiä,arvon skeptikot vaikka eipä teiltä yleensä mitään järkevää heru.
Semmosta
19
897
Vastaukset
Kaksi amerikkalaista miestä jotka sanovat joutuneensa kaapatuiksi. Longin tapaus on selvästi traumaattisempi kuin Waltonin.
http://www.youtube.com/watch?v=ztX2GWCJiOo
Travis Waltonin sieppaustapaus on yksi maailman parhaiten dokumentoituja tapauksia. Tapauksesta tehtiin myös Hollywood-elokuva Fire in the sky, joka Waltonin itsensä mielestä oli muuten onnistunut tallennus valkokankaalle, avaruusaluksessa tapahtuvaa kohtausta lukuunottamatta, jonka kohdalla elokuvan tekijät ottivat niinsanottuja "taiteellisia vapauksia".
Travis Walton Coast to coast-radio-ohjelman vieraana, George Noory haastattelee:
The Travis Walton Case Pt.1
http://www.youtube.com/watch?v=VinxmEkcaS0
Alkuosa Travis Waltonin sieppauksesta kertovasta kirjasta, jossa hän kertoo kokemuksestaan:
http://www.travis-walton.com/ordinary.html- Suolaista juomaa juonut
Ensin minut tainnutettiin jollain vihertävällä valonsäteellä joka vaivutti minut täysin tiedottomaksi ja tämän jälkeen minulle juotettiin väkipakolla suolaista juomaa joka vei minulta täysin lyhytkestoisen muistini !
Heräsin kotoa sängystäni hiestä likomärkänä ja toipumiseni kesti kauan, en ole vieläkään päässyt eroon yöllisistä painajaisistani...lyhyt harmaa pitkula silmäinen olento työntää limaisen putkilon sieraimeeni, en voinut liikkua koska minut oli halvaannutettu...tunsin kun instrumentin terävä kärki puhkaisi nenäonteloni ja tunkeutui pääni sisään ja istutti päähäni jonkinlaisen implantin. Hyviä kysymyksiä. Yritän ottaa "skepokantaa" asioihin ja antaa joitain vastauksia.
>>>Jos ajatellaan että olennot ovat psyyken tuotos niin miksi olentovalikoima on käsittämättömän SUPPEA?
Itseasiassa olentovalikoima ei ole lainkaan niin suppea kuin luullaan. Jotkut tietyt olentotyypit (erityisesti "harmaat") korostuvat enemmän, mutta kohdattujen olentojen valikoima on suuri. Otetaanpas tähän jälleen kerran Skeptical Inquirerin "olentoja aikajanalla" -kuvio, jossa on sijoitettu olentohavainnot modernin ufologian eri aikoina:
http://www.mrkala.com/Temporary/alientimeline.jpg
On hyvä muistaa, että tämä kuva on jo itsessään voimakas yleistys. Toisinsanoen, nämä olentotyypit eivät ole suinkaan kaikki, vaan kuvaus merkittävimmistä kontakteista sekä tietyn aikakauden yleisimmistä tyypeistä. Silti kuva kertoo jo tälläisenäänkin, että erilaisia väitettyjä avaruusolentoja on paljon; sekä biologisia että mekaanisia.
>>>Ja lähes 100% kertoo etteivät tiedä millaisesta ovesta tai luukusta heidät vietiin UFOON!!
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, mutta siihen pystytään antamaan jopa varsin järkevä selitys. Asia on helpompi selittää, jos lainataan selitysmalleja koskien astraalimatkustamis-kokemuksia. Tiedetään, että astraalileijailija usein tuntuu jättävän esimerkiksi sängyllä makaavan kehonsa ja nousevan ilmaan katonrajaan siten, että pystyy näkemään tuon fyysisen kehonsa allaan. Kuitenkin itse astraalimatkustaminen paikasta toiseen tapahtuu "hyppäyksittäin". Tämä tarkoittaa sitä, että yhtenä hetkenä astraalikeho on täällä ja toisena hetkenä vaikkapa tuhansien kilometrien päässä jossain toisessa paikassa, kuten toisessa kaupungissa tai jopa Marsissa. Itse siirtymään ei kulu aikaa eikä astraalimatkustaja tunne siirtymistä lainkaan.
Nytpä skeptiset selitysmallit kertovat seuraavaa: kyseessä ei ole astraalimatkustaminen vaan uni. Unitutkimuksesta tiedetään, että aivot keräävät tietoa tietyllä tapaa ja esimerkiksi tutut paikat muistetaan sekä tietoisesti että tiedostamatta varsin hyvin. Muisti on jossain määrin myös selektiivinen ja toiset paikat muistetaan yksityiskohtaisemmin kuin toiset. Jokainen tietää vaikkapa omalta mökkimatkaltaan, ettei muista tarkasti 200 km automatkalla matkan jokaista mutkaa ja kohtaa, mutta muistaa hyvin sen-ja-sen huoltoaseman, sen-ja-sen sillan, sen-ja-sen pitkän ja jyrkän kukkulan, sen-ja-sen laajan peltoaukean jne.
Samoin unessa seikkaillaan usein yhdessä tutussa paikassa ja hetkessä ollaan toisessa paikassa.
Joskus kyseessä ei ole edes tuttu paikka; aivot voivat unessa sotkea ja sekoittaa asioita ja luoda tiloja ja paikkoja, joita ei oikeasti ole. Ehkä niihin on saanut kuitenkin jotain kimmokkeita vaikkapa elokuvista, kirjoista tms. Jokainen on nähnyt unia ja tietää varmaan mitä tarkoitan: unessa on seikkaillut sekä tutuissa paikoissa, tutuissa paikoissa joissa on jotain outoa ja vierasta, sekä täysin vieraissa ja oudoissa paikoissa. Yhtälailla, jokainen myös tietää, että unessa useinkaan ei itse paikan vaihtamista huomaa; äkkiä ei vain enää ollakaan siellä paikassa missä äsken vielä oltiin.
Astraalimatkustaminen selitetään siis unella. Toisinsanoen, kun astraalimatkustaja on ensin yhdessä paikassa ja hetkessä toisessa, hän ei itseasiassa matkusta yhtään minnekään vaan näkee unta tai unenkaltaista epätotta. Näin astraalimatkustamista ei olekaan, vaan valvomisen ja unen rajamailla, tai täysin unessa, aivot huijaavat kokijaa. Ne "näyttävät" vaikkapa tuttuja paikkoja, jotka muistetaan tarkasti, mutta eivät niiden väliin jääviä paikkoja, koska niitä ei muisteta tarkasti. Aivan kuten esimerkissäni mökkimatkalla. Paikasta toiseen ikäänkuin hypitään.
Ufosieppauksissa on tavanomaista ns. makuuhuonesieppaukset. Niissä siepattu viedään suoraan sängystä, joko nukkuessaan tai valvomisen ja unen rajamailla ollessaan. Niinpä myös ufosieppaukset voidaan selittää unella tai aivojen huijaamisella. "Muistetaan" paikkoja tai tiloja kuten ufon koelaboratorio, jotka ovat epätosia; ehkä niihin on saatu alitajuista virikettä elokuvista, kirjoista, lehdistä tms. Välttämättä virikkeen ei tarvitse liittyä edes ufoihin, vaan vaikkapa sairaalaan. Kuitenkaan ei muisteta, miten sinne ufon laboratorioon päädyttiin. Ei luukkuja tai ovia; yhtäkkiä vain ollaan ufon laboratoriossa kun äsken vielä oltiin omassa sängyssä. Käytännössä "astraalimatkustaminen onkin vain unta" -tyyppinen selitys pätisi siis myös ufosieppauksiin.- kuinka...
monta kymmentä "ET-rotua" se Wanderer on kertonut jo vuoteen 1989 mennessä listatun?
- Rubyo
mrkalan tavoin haluavat poistaa mielistään koko ufokysymyksen:" kaikki on ollut vain unta. Ei tarvi ajatella asiaa sen enempää." Mikä selitys täten on keksitty esim. implanteille? Kuvittelua?
Tosiaan, yli 50 rotua on sanottu luetteloidun. Entä sitten? Miten se vaikuttaa ufoilmiön uskottavuuteen puoleen tai toiseen? - evil2
Niputit nyt kaksi asiaa saman hypoteesin alle: OBE:n sekä ufosieppaukset.
Molemmista on vakuuttavaa materiaalia tarjolla, joten hypoteesisi selittää mahdollisesti vain osan tapauksista. - evil2
Rubyo kirjoitti:
mrkalan tavoin haluavat poistaa mielistään koko ufokysymyksen:" kaikki on ollut vain unta. Ei tarvi ajatella asiaa sen enempää." Mikä selitys täten on keksitty esim. implanteille? Kuvittelua?
Tosiaan, yli 50 rotua on sanottu luetteloidun. Entä sitten? Miten se vaikuttaa ufoilmiön uskottavuuteen puoleen tai toiseen?Muista että tuo on vain hypoteesi. Eikä edes millään tavalla falsifioitavissa.
- ovat luku sinänsä
niihin ei kannata liiaksi takertua.Kuitenkin suuri osa sieppauksista tapahtuu silloin kun uhrit ovat täysin valveilla,esim silloin kun uhri ajaa autoa.
On sattunut tapauksia että uhrit on siepattu jopa liikuvasta junasta.
Sitäpaitsi on myöskin lukuisia tapauksia joissa uhri ei suinkaan ole ollut YKSIN vaan koko autollinen ihmisiä on siepattu kerralla.
Tunnetaan tapaus sekä Englannista että USA:sta joissa molemmissa siepattiin kolme naista liikkuvasta autosta.
Ja kuten mainitsin niin ufoilmiö ei ole kansantarinoiden tapaan mitenkään muuttunut stereotyypiksi vaan se on muutostilassa.
Yleensä siepatut kokevat valtavan trauman kuten raiskauksen tai insestin uhrit,he ovat joutuneet mitä raaimman väkivallan uhreiksi ja tuntevat tuon tapahtuman jotenkin tahranneen heidät.
Toisin kuin unet nämä kokemukset ovat heille todellisia,aivan yhtä todellisia kuin mikä tahansa heidän elämässään.
Monet uhrit ovat vapaaehtoisesti menneet valheenpaljastustestiin ja selvittäneet sen puhtain paperein.He haluavat tietää totuuden ja meidän on suhtauduttava tähän asiaan kuuluvalla vakavuudella. - olennot
Mitä tuollaisen listan muka pitäisi todistaa?
Tuossahan on sellaisia olentoja kuten Kellyn "peikot" ja "MOTHMAN" jotka on aikoinaan nähty tasan YHDEN KERRAN.
Nuohan ovat pelkästään poikkeuksia jotka vahvistavat säännön!
Jos noita Kellyn "peikkoja" olisi esimerkiksi 20 tapausta olisin taipuvainen puhumaan laajoista erilaisten olentojen ryhmistä mutta YKSITTÄISTAPAUKSET eivät todista mitään.
Kuten sanoin,olentovalikoima on hämmästyttävän suppea,luulisi tämän Startrek-sukupolven pystyvän paljon parempaan! "Ufosieppauksissa on tavanomaista ns. makuuhuonesieppaukset. Niissä siepattu viedään suoraan sängystä, joko nukkuessaan tai valvomisen ja unen rajamailla ollessaan. Niinpä myös ufosieppaukset voidaan selittää unella tai aivojen huijaamisella."
Tarkoittaako sana "tavanomaista" samaa kuin "poikkeuksetta"?
Jos käyttäisin samaa logiikkaa kuin sinä, voisin sanoa:
Koska monet ihmiset tekevät lehtitilauksensa puhelinmyyjien soittaessa heille, se tarkoittaa sitä että 100 prosenttia kaikista lehtitilauksista tehdään puhelinmyynnin kautta.
En tiedä mitkä ovat motiivisi sieppaustapausten dissaamiseen. Ehkä voit valaista meitä siitä enemmän?Rubyo kirjoitti:
mrkalan tavoin haluavat poistaa mielistään koko ufokysymyksen:" kaikki on ollut vain unta. Ei tarvi ajatella asiaa sen enempää." Mikä selitys täten on keksitty esim. implanteille? Kuvittelua?
Tosiaan, yli 50 rotua on sanottu luetteloidun. Entä sitten? Miten se vaikuttaa ufoilmiön uskottavuuteen puoleen tai toiseen?loppujen lopuksi: se on jokaisen oman päätöksen varassa haluaako uskoa johonkin asiaan vai ei riippumatta todisteista. Jos vain tarpeeksi on syytä ja motiiveja, niin ihminenhän voi kieltää vaikka oman olemassaolonsa jos vain haluaa.
Jos joillakin ihmisillä on todistetusti tahdonvoimaa tappaa itsensä, on varmasti paljon myös ihmisiä, joilla on tahdonvoimaa kieltää tiettyjen asioiden olemassaolo kokonaan huolimatta valtavasta tutkimusaineistosta.
- Epätietoinen eino
Itsellä on unenomaisia välähdyksiä tavallaan unen läpi jostain olennoista ja joskus olen "melkein"
hereillä kun esimerkiksi liun seinän läpi omaan vuoteeseen.Tätä on vaikea selittää. Näihin tapahtumiin jotka tulevat jaksottain liittyy usein
kauhua ja paniikkia.Siis jo hereillä olessa siitä
tilanteesta kun herää, olo on todella inhottava. sellaisia sinertävän harmailta saven värisiä, jotka ovat n150cm ja heillä on suurempi takaraivo. Kalju pää.Pieni suu ohuet huulet tiikumaiset raajat. Heidän silmissään on koko maailman kaikkeuden tieto.
He jotenkin väreilevät.
Minä olen sanut heiltä avun särkkyyni. Olen sen täälläkin kertonut niin monta kertaa, että kyllästyttää jo.- evil2
Luen ensimmäistä kertaa. Voisitko kertoa tarkemmin tilanteestasi? Kuinka ja missä tapasit heidät?
vastausta, miksi nämä ihmisten sieppaukset (abductions) kerta toisensa jälkeen yleistetään aina koskemaan vain niitä tapauksia joissa ihmiset kertovat joutuneensa siepatuksi nukkuessaan/sängyssä ollessaan kun hyvin pitäisi olla tiedossa että tiedetään useita tapauksia joissa ihmiset sanovat joutuneensa kaapatuksi hereillä ollessaan, kesken autolla ajamisen tai ulkona olemisen?
Kuten jo kirjoitin tuossa ylemmässä viestissä, minäkin voisin käyttää lehtimyynnistä samaa logiikkaa:
Jos käyttäisin samaa logiikkaa kuin sinä, voisin sanoa:
"Koska monet ihmiset tekevät lehtitilauksensa puhelinmyyjien soittaessa heille, se tarkoittaa sitä että 100 prosenttia kaikista lehtitilauksista tehdään puhelinmyynnin kautta."Kyseinen selitysmalli selittää erittäin hyvin suuren joukon kaappauskokemuksia. Niinsanotut makuuhuonekaappaukset edustavat kuitenkin luultavasti suurinta osaa abduktiokertomuksista. Ainakin varmasti makuuhuonekaappauksia on paljon enemmän kuin kaappauksia, joissa uhri viedään autostaan tai kadulta kesken matkan.
Joskus makuuhuonekaappauksissakin uhri kertoo olleensa hereillä tai heränneensä siihen, että huoneessa on valoja ja hahmoja. Toisinsanoen kyseessä ei voisi olla uni. Ikävä kyllä, jokaisella on varmasti erittäin aidon tuntuisia unia, joissa luulee olevansa hereillä vaikkei olekaan. Unen ja valvomisen välimaastossa, esim. nukahtaessa tai herättäessa (hypnagogiset ja hypnapompiset tilat), on vaikea tunnistaa itse onko hereillä vai ei. Aivot eivät siihen kykene.
Lisäksi unihalvaus on yksi hyvä selitys, jolla voidaan selittää monia abduktioita. Karkeasti yleistäen: niissä uhrin aivot "heräävät" eli aktivoituvat normaalisti, mutta keho ei herääkään vaan pysyy jonkun aikaa "halvaantuneena". Lisäksi ilmiöön liittyy hallusinaatioita ja ajankulun arviointi on vaikeaa. Myös valveuniin liittyy hallusinaatioita.
Joskus liikkuvassa autossa ajaessaan voi joutua ns. maantiehypnoosin uhriksi. Yksitoikkoinen ajomatka saattaa henkilön aivot tilaan, joka on verrattavissa unen ja valvomisen rajamaastoon. Henkilö saattaa ajaa vaikka kotiinsa normaalisti "vanhasta rutiinista", muttei muista matkasta mitään. Yksitoikkoinen junamatka saattaa olla vastaava.
Luonnollisesti aina on tapauksia, joita on vaikea selittää näillä. Kuitenkin aloitusviestissä yleistettiin rankasti, joten miksei sitten vastauksessa voisi yleistää? Vastauksilla voidaan kuitenkin selittää uskottavasti paljon tapauksia.mrkala kirjoitti:
Kyseinen selitysmalli selittää erittäin hyvin suuren joukon kaappauskokemuksia. Niinsanotut makuuhuonekaappaukset edustavat kuitenkin luultavasti suurinta osaa abduktiokertomuksista. Ainakin varmasti makuuhuonekaappauksia on paljon enemmän kuin kaappauksia, joissa uhri viedään autostaan tai kadulta kesken matkan.
Joskus makuuhuonekaappauksissakin uhri kertoo olleensa hereillä tai heränneensä siihen, että huoneessa on valoja ja hahmoja. Toisinsanoen kyseessä ei voisi olla uni. Ikävä kyllä, jokaisella on varmasti erittäin aidon tuntuisia unia, joissa luulee olevansa hereillä vaikkei olekaan. Unen ja valvomisen välimaastossa, esim. nukahtaessa tai herättäessa (hypnagogiset ja hypnapompiset tilat), on vaikea tunnistaa itse onko hereillä vai ei. Aivot eivät siihen kykene.
Lisäksi unihalvaus on yksi hyvä selitys, jolla voidaan selittää monia abduktioita. Karkeasti yleistäen: niissä uhrin aivot "heräävät" eli aktivoituvat normaalisti, mutta keho ei herääkään vaan pysyy jonkun aikaa "halvaantuneena". Lisäksi ilmiöön liittyy hallusinaatioita ja ajankulun arviointi on vaikeaa. Myös valveuniin liittyy hallusinaatioita.
Joskus liikkuvassa autossa ajaessaan voi joutua ns. maantiehypnoosin uhriksi. Yksitoikkoinen ajomatka saattaa henkilön aivot tilaan, joka on verrattavissa unen ja valvomisen rajamaastoon. Henkilö saattaa ajaa vaikka kotiinsa normaalisti "vanhasta rutiinista", muttei muista matkasta mitään. Yksitoikkoinen junamatka saattaa olla vastaava.
Luonnollisesti aina on tapauksia, joita on vaikea selittää näillä. Kuitenkin aloitusviestissä yleistettiin rankasti, joten miksei sitten vastauksessa voisi yleistää? Vastauksilla voidaan kuitenkin selittää uskottavasti paljon tapauksia.selitä läheskään kaikkia tapauksia.
"Kyseinen selitysmalli selittää erittäin hyvin suuren joukon kaappauskokemuksia."
Kyllä, sillä voidaan selittää nämä kertomukset, mutta ei todistaa. Tässäkin on vain kyse ulkopuolisen tahon tekemästä teoriasta, joten ei ole mitään kiistattomia todisteita sen puolesta että nämä ihmiset näkisivät vain unta tai olisivat unihalvauksessa.
"Niinsanotut makuuhuonekaappaukset edustavat kuitenkin luultavasti suurinta osaa abduktiokertomuksista."
Ei ole yllättävää että suurin osa kaappauskokemuksista lienee juuri noita että henkilö sanoo joutuneensa kaapatuksi kesken nukkumisen: jos ulkopuolinen taho haluaisi kaapata ihmisiä herättämättä ylimääräistä huomiota, se kannattaa tehdä silloin kun lähistöllä on mahdollisimman vähän ihmisiä, eli yöllä ja ihmisten nukkuessa. Ja kun ihmiset siepataan keskellä yötä, heidän tarinansa voidaan aina kuitata unena tai unihalvauksena. Josta pääsemmekin tähän nykyiseen aiheeseen:
"Ainakin varmasti makuuhuonekaappauksia on paljon enemmän kuin kaappauksia, joissa uhri viedään autostaan tai kadulta kesken matkan."
Ja kysyn taas samaa, todistaako tämä sen että kaikki sieppauskertomukset ovat ihmisten mielikuvituksen tuotetta, unia tai unihalvauksia?
"Joskus liikkuvassa autossa ajaessaan voi joutua ns. maantiehypnoosin uhriksi. Yksitoikkoinen ajomatka saattaa henkilön aivot tilaan, joka on verrattavissa unen ja valvomisen rajamaastoon. Henkilö saattaa ajaa vaikka kotiinsa normaalisti "vanhasta rutiinista", muttei muista matkasta mitään. Yksitoikkoinen junamatka saattaa olla vastaava."
Tuttu juttu minullekin, mutta tuossa on ihan eri asiasta kyse kuin näissä sieppauskertomuksissa. Olen minäkin ajanut autoa pitkiä matkoja tässä "maantiehypnoosissa" mutten koskaan ole ajatellut joutuneeni siepatuksi. Maantiehypnoosi ei mitenkään sovi selitykseksi niihin tapauksiin joissa ihmiset sanovat joutuneensa siepatuiksi kesken ajomatkan koska maantiehypnoosi sisältää vain illuusion menetetystä ajasta eikä muuta.
Mites ne ihmiset jotka on ollu vaikka ulkoilemassa metsässä ja sanoo joutuneensa siepatuksi? Onko ne nukahtanu paikalleen kesken lenkkeilyn? Vai selitetäänkö nämä kertomukset sitten sillä helpommalla tavalla kun mitään muuta ei keksitä: kaikki nämä ihmiset ovat joko huijareita, huomionkipeitä, mielisairaita, alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä tai jotain näiden yhdistelmistä?
"Luonnollisesti aina on tapauksia, joita on vaikea selittää näillä. Kuitenkin aloitusviestissä yleistettiin rankasti, joten miksei sitten vastauksessa voisi yleistää? Vastauksilla voidaan kuitenkin selittää uskottavasti paljon tapauksia."
Olet oikeassa. Yleistäminen on usein välttämätöntä, mutta unihalvaus-teoria ei ole uskottava siksi, että näitä sieppauskertomuksia on tuhansia ympäri maailmaa (tunnetaanko muita yhtä yleisiä kertomuksia?) ja ne ovat sisällöltään samansuuntaisia ja mikä tärkeintä: niiden kertojat on usein tai aina syvästi traumatisoituneita. On tutkittu ettei näillä ihmisillä ole vilkkaampaa mielikuvitusta kuin valtaväestöllä.
Miksi he kaikki kertovat samansisältöisen tarinan ja miksi he ovat syvästi traumatisoituneita näiden kokemustensa jälkeen jos kerran on kyse vain vaarattomasta unihalvauksesta? Onko unihalvauksen todettu aiheuttavan syviä traumoja ihmisille?- näitä
mrkala kirjoitti:
Kyseinen selitysmalli selittää erittäin hyvin suuren joukon kaappauskokemuksia. Niinsanotut makuuhuonekaappaukset edustavat kuitenkin luultavasti suurinta osaa abduktiokertomuksista. Ainakin varmasti makuuhuonekaappauksia on paljon enemmän kuin kaappauksia, joissa uhri viedään autostaan tai kadulta kesken matkan.
Joskus makuuhuonekaappauksissakin uhri kertoo olleensa hereillä tai heränneensä siihen, että huoneessa on valoja ja hahmoja. Toisinsanoen kyseessä ei voisi olla uni. Ikävä kyllä, jokaisella on varmasti erittäin aidon tuntuisia unia, joissa luulee olevansa hereillä vaikkei olekaan. Unen ja valvomisen välimaastossa, esim. nukahtaessa tai herättäessa (hypnagogiset ja hypnapompiset tilat), on vaikea tunnistaa itse onko hereillä vai ei. Aivot eivät siihen kykene.
Lisäksi unihalvaus on yksi hyvä selitys, jolla voidaan selittää monia abduktioita. Karkeasti yleistäen: niissä uhrin aivot "heräävät" eli aktivoituvat normaalisti, mutta keho ei herääkään vaan pysyy jonkun aikaa "halvaantuneena". Lisäksi ilmiöön liittyy hallusinaatioita ja ajankulun arviointi on vaikeaa. Myös valveuniin liittyy hallusinaatioita.
Joskus liikkuvassa autossa ajaessaan voi joutua ns. maantiehypnoosin uhriksi. Yksitoikkoinen ajomatka saattaa henkilön aivot tilaan, joka on verrattavissa unen ja valvomisen rajamaastoon. Henkilö saattaa ajaa vaikka kotiinsa normaalisti "vanhasta rutiinista", muttei muista matkasta mitään. Yksitoikkoinen junamatka saattaa olla vastaava.
Luonnollisesti aina on tapauksia, joita on vaikea selittää näillä. Kuitenkin aloitusviestissä yleistettiin rankasti, joten miksei sitten vastauksessa voisi yleistää? Vastauksilla voidaan kuitenkin selittää uskottavasti paljon tapauksia.erilaisia teorioita,eräs on tässä vielä käsittelemättä,nimittäin "syntymätrauma".
Yksikään näistä teorioista ei pysty selittämään esimerkiksi joukkosieppauksia.
Viime aikoina on yleistynyt vauvaikäisten lasten-jopa kaksivuotiaiden sieppaukset mikä on minusta hyvin huolestuttavaa,eikä sovi mihinkään näistä unihalvaus ym.teorioista. näitä kirjoitti:
erilaisia teorioita,eräs on tässä vielä käsittelemättä,nimittäin "syntymätrauma".
Yksikään näistä teorioista ei pysty selittämään esimerkiksi joukkosieppauksia.
Viime aikoina on yleistynyt vauvaikäisten lasten-jopa kaksivuotiaiden sieppaukset mikä on minusta hyvin huolestuttavaa,eikä sovi mihinkään näistä unihalvaus ym.teorioista.että niiden siepatuksi väitettyjen vauvojen vanhemmat valehtelevat että heillä on ollut vauva? Syynä voisi olla esim. se että vanhemmat ovat huomionkipeitä rahastavia huijareita, joilla on alkoholiongelmasta johtuvia hallusinaatioita. Toki tällaiseen valehteluun tarvitaan koko suku ja ystäväpiiri mukaan jottei valehtelu paljastu, mutta hei niinku on jo sanottu niin Jenkeissähän tällainen soopa menee läpi helposti, muttei onneksi täällä älykkäässä Euroopassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062481Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441845- 321423
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141413- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011114Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81908