Olen hyväksynyt opiskelupaikan AMK:n tammikuussa. Koulutus olisi alkanut tammikuussa mutta siirsin opiskeluja puoli vuotta. Mutta nytpä haluaisinkin hakea toiseen AMK:n eri alalle. Eli jos perun nykyisen opiskelupaikkani jota en ole käynyt päivääkään niin saanko hakea/hyväksyä uuden opiskelupaikan?! Onko jokaisessa AMK:ssa yleisesti samat käytännöt perumisien suhteen?
Kiitos vastauksista!
Kiitos vastauksista!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksinkertaisesti et voi ottaa vastaan toista korkeakouluopiskelupaikkaa samana vuonna.
Tiedän tapauksen, että eräs henkilö pääsi sisään Helsingin yliopistoon ja vastaanotti opiskelupaikan. Hän teki sisäisen siirron: Hän siirsi opiskelupaikkansa Helsingistä Joensuuhun, ja yliopistot hyväksyivät siirrän. Eli hän tavallaan yliopiston sisäisellä haulla siirtyi, ja otti saman opiskelupaikan vastaan Joensuusta menettäen opiskeluoikeutensa Helsinkiin. Tämän jälkeen kävikin ilmi, että hän käytännössä ottaa saman vuoden sisällä opiskelupaikan vastaan ja hän ei voinutkaan aloittaa opintojaan tuona vuonna Joensuussa, vaikka menettikin jo Helsingin paikan siinä.
eli samana LUKUVUONNA sinulla ei voi olla kahta eri opiskelupaikkaa, mutta koska tämä lukuvuosi loppuu ennen kesää, voit taas syksyllä vastaanottaa uuden paikan.
lukuvuotesi on alkanut tammikuussa niin seuraavan kerran voit hyväksyä opiskelu paikan tammikuussa 2010.. lukuvuosi on sananmukaisesti vuosi ja lukukausi on puolivuotta. tai näin olen ymmärtänyt. korjatkaa jos olen väärässä?
Korkeakouluissa on yksi ainoa lainsäädännössä määritelty lukuvuosi joka alkaa 1.8. ja päättyy 31.7.
Tammikuussa alkavaan koulutukseen paikan vastaanottanut voi AINA hakea uutta opiskeluoikeutta syksyllä (1.8. jälkeen) alkavaan koulutukseen.
...levitä väärää tietoa infoa tarvitsevalle/-ville. Asia on juuri niin kuin nimimerkki "ja ei" sekä sinua oikaissut nimimerkki "..............." sanoivat:
LUKUvuosi on 1.8.-31.7.
Kaikilla. Ei riipu siitä alkavatko opinnot keväällä vai syksyllä.
KALENTERIvuosi on 1.1.-31.12.
Uuden korkeakoulupaikan saa ottaa vastaan eri LUKUvuosina alkavista opinnoista, vaikka uudet opinnot alkaisivat samana KALENTERIvuonna kuin edellisen vastaanotetun paikan opinnot.
ESIM: jos on ottanut paikan vastaan keväällä 2009 alkavista opinnoista, VOI ottaa uuden paikan vastaan syksyllä 2009 alkavista, koska LUKUvuosi vaihtuu välissä (31.7.2009), vaikka opinnot alkavatkin samana KALENTERIvuonna.
Jos taas halutut uudet opinnot alkaisivat samana LUKUvuonna kuin edellinen vastaanotettu paikka, ei uutta paikkaa voi ottaa vastaan. Ei, vaikka opinnot alkaisivat ERI kalenterivuosina.
ESIM: jos on ottanut paikan vastaan syksyllä 2008 alkavista opinnoista, ei voi ottaa uutta paikkaa vastaan keväällä 2009 alkavista opinnoista, koska opinnot alkaisivat samana LUKUvuonna 2008-2009 (1.8.2008-31.7.2009 ). Ei, vaikka opinnot alkaisivatkin eri KALENTERIvuosina (2008 ja 2009).