Suomen hallitus julistaa tuutin läydeltä,että eläkeikään tulevat ihmiset pitäisi jatkaa työntekoa muutamalla vuodella.Nyky käytäntö kuitenkin on ,että isot firmat pistävät yt-neuvottelujen pohjalta työläisiään pois töistä.
Ja eläkkeelle siirretään kaikki ne henkilöt jotka siihen vain jollain lain kohdalla on mahdollistetut.Loput jäävät kortistoon odottamaan "laman"loppua.Jotkut taas lähtevät uuteen ammattiin kouluttautumaan ,vaikka takana olisi jo monta ammattitutkintoa.Silloin kun ollaan "koulunpenkillä "opiskelemassa silloin ei olla työtähakevien listoilla.Tai sitten firmat siirtävät tuotantoyksikkönsä "vieraalle"paikkakunnalle ja työntekijät joutuvat muuttamaan työn perässä uudelle paikkakunnalle tai jäämään työttömäksi mahdollisten velkojensa vangiksi kykyiselle kotipaikalleen.Tälläinen työläisten "pompottelu" ei ole ainakaan lama aikana toivottavaa.Parempia ja rakentavia toimintamalleja on hallituksen luotava,jos aiotaan lamasta jotenkin päästä ulos.
Muoti ilmiö
2
324
Vastaukset
- "Mixhän sotketaan kaik...
ONNEKSI KEVÄTAURINKO ALKAA JO PAISTAA !
Taas meni talvi ja sai kauhulla katsella, kuinka firmat pistivät väkeä ulos ja pakkolomille ja jakavat sensijaan vain kultaisia kädenpuristuksia tietyille isokenkäisilleen!
Jopa oli sitten koko rysäys se, kun eläkeiän korotus keksittiin heittää kansalaisten silmille, juuri kun ollaan uppoamassa laman suohon! - Siinä sitten päivitellään globalisaation tuomia "herkkuja" ja vapaata liikkumista yli rajojen! - Saadaan kansa pahalle mielelle ja kovaa työtä tehneet kunnon kansalaiset kiristelemään hampaitaan! - Palomiehiäkään ei laskettaisi kovan työrupeamansa jälkeen eläkkeelle,- heidät määrättäisiin sensijaan nippelihommiin,-kiitokseksi rankaasta työstään,- henkensä kaupalla!... ,mutta maailmanlaajuisesti haalitaan elätettäviä,- taas kaikilla tukiaisilla pumpuliin pyöritellen, - maallemme veroamaksamattomiksi ja vain oleilemaan,- työtaakan alle nääntyvien työelämässä vielä mukana roikkuvien harmiksi, - ja jo haalittuja on kymmeniä tuhansia ! - Muka 5.000.000 Suomenkansalaisen,(maapallon 6-7 miljardista!) - velvollisuus on,- elättää aina ensimmäisenä kansana,- maapallolla!!!.... ja etunenässä!!!...ja ihan kaikkialta, maailmalta tulevat ja löytyvät, kärsivät ihmiset! Siihenhän ei Suomi kuitenkaan pysty, mutta oman maan työttömät ja ikääntyneet voi sillä tavalla unohtaa, "kun tehdään globaalia hyvää työtä"!
Ranska isona EU-maana on jo virheensä huomannut ja pyrkinyt korjaamaankin, mutta - Suomen on käytävä juurtajaksaen samat virheet läpi!...,vaikka kuulemma ollaan niin "fiksua kansaa"!
Jahdataan sensijaan tänne, EU:n tuomia kioskikaappaajia. - Kouluissa matkitaan globalisoituneen maailman kaikkea röttelöimistä ja -uhkailuja ja heinäkauppojakin, - jo kuulemma!
Tai sitten koulujen ja terveysasemien homeisia nurkkia aivastellaan! - Miksiköhän nekin ovat jääneet rakennusvaiheessa vaille tarkistuksia, aina rakennusmateriaalien ja jo rakentamisen aikaisia??
-Iänikuiset julkiset rakennukset ne vain seistä toljottavat vankkoina ja ilman homeita, kun ne rakennettiin ennen kunnolla ja kunnon aineista! Minne lie kuukahtanut valvontatoimi?
Nyt kun uudet virkeät ja voimansatunnossa olevat kansan valtuuttamat edustajamme ovat kaupungin hallituksessa ja -valtuustossa, - pitäisi heidän pystyä valitsemaan uusia viranomaisia osaamisen, pätevyyden ja tietenkin kaupunkilaisten hoitotarpeita ymmärtäen ja vastaavin ominaisuuksin.
- Siispä terveyspuolen johtoon henkilö, joka pystyy valvomaan rahoituspuolen asioiden hoidon ja MIKÄ TÄRKEINTÄ,- myös asukkaille ja potilaille oikeanlaisen terveyspalvelujen tuottamistavan!Maksamisen siirtäminen sairaiden yhä pitempiin jonotuksen puhelinmaksuihin on moraalitonta.Sitäpaitsi hoitoonpääsy on estetty tappavalla jonottamistekniikalla:Hototakuu ei tarkoita sitä,että neuvo lyö luurin potilaan korvaan, kun lääkärinajat on jaettu jo ennen klo 8.00, vaikka ilmoituksessa sanotaan, että aikoja annetaan klo 8.00 alkaen!!!
Pitää olla sellainen suhtautumistapa jokaiseen kaupunkilaiseen,jossa ylimielisellä suhtautumisella ei vastata kansalaisten hätähuutoihin ja sairaiden avuntarpeen anomuksiin!- Tulisi vastata
ymmärtävästi ja esimerkillisenä ja yhteisöllisyyttä edustaen! - vaatimattomien ja/tai sairaiden esittämiin hätähuutoihin ja pyrkiä korjaamaan yleisön kuulemistilaisuuksissa esille tulevia epäkohtia, - eikä tyrmätä vetoamalla esim aina : "Katsokaa netistä!"...
VIELÄ menee aikaa ennenkuin jokaisella ikäihmisellä on netti hallussaan! Eikä pidä nujertaa edes pieniäkään veronmaksajia kaupungissa vastauksella:" ...Te ette ymmärrä näistä yhtään mitään!...."
Kenellekään Suomessa,ei pienimmälle ja köyhimmällekään tulisi tällaista vastausta laukoa päin naamaa!- Korkeasti koulutetutkin ovat VAIN!!!palveluammateissa ja ovat veronmaksajien auttajia, - eikä suinkaan ylimielisyydellä saa kohdella ketään,vaikka olisikin kuinka korkeasti oppiasaanut!
Valtuutettujen tärkeäksi tehtäväksi jääkin nyt sellaisen henkilön valitsemiset avoimiin sosiaali-ja terveyspuolen virkoihin! - On jo ehkä otettava onkeen monet aikaisemmat erheet vai... liekö sitten olleet ns. politiikan lehmäkauppoja,- nuo epäonnistuneet sattumat ? - "syvenee"
Hallitus puhuu yhtenä päivänä sitä ja toisena tätä.Totuus ja tulevaisuus on kuitenkin se ,että lama vasta syvenee Suomessa.Esim. työnantajat pistävät työläiset "kilometritehtaalle" ensin lomautetaan ja sitten irtisanotaan tietenkin tapauskohtaisesti.Eläkeläisten määrä vaan lisääntyy,vaikka hallituksen/pääministerin tavoite on toisin.Sillä yt-neuvotteluissa on ylyynsä kohta eläkkeelle siirtyminen kuka millaisenkin "putken" myötävaikutuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52752Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062581Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv182297Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.461875Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141453- 321453
- 1771163
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201063Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81948