lahjuksia..

molemmat erotettava valtion...

Kahta epäillään Finnair-lahjuksista
18.03.2009 07:10, päivitetty 18.03. 07:32   

Jo toistakymmentä ihmistä on kuulusteltu keskusrikospoliisin tutkinnassa olevassa epäillyssä lahjusjutussa. Siinä yritetään selvittää antoiko Finnair lahjuksen valtakunnansovittelijan seurueelle - ja ottiko virkamies lahjuksen vastaan.

- Jutussa on kaksi epäiltyä, mutta tämän lisäksi voi löytyä kolmas edunsaaja, kertoi rikoskomisario Arto Tuomela IS:lle.

Epäiltynä ovat IS:n tietojen mukaan edelleen Finnairin lentotoimintaryhmän johtaja Veikko Sievänen ja valtakunnansovittelija Juhani Salonius. Lisäksi edun saajana on mahdollisesti Saloniuksen avopuoliso.

- Lahjuksen suuruus vaihtelee sen mukaan, kuka arvioi asiaa, totesi Tuomela.

Kyse on siitä, että Salonius seurueineen siirrettiin lentoreitillä Helsinki-Bangkok-Helsinki turistiluokasta bisnesluokkaan.

Näin laskettaessa etu on 2 x 1 600 euroa eli 3 200 euroa.

Tutkinta jatkuu ainakin tämän kuukauden ajan. Asiaa seuraa valtionsyyttäjä Jukka Rappe valtakunnansyyttäjän virastosta. Vasta krp:n esitutkinnan jälkeen päätetään mahdollisista syytteistä.

Tutkintapyynnön poliisille jätti Suomen Liikennelentäjien liitto. Se epäilee, olisiko Thaimaan matkaan liittyvän edun avulla yritetty vaikuttaa meneillään oleviin alan työehtosopimusneuvotteluihin.

Epäilty Sievänen on ollut työnantajien neuvotteluryhmän jäsen. Neuvotteluja johti aikansa Salonius, joka kuitenkin jättäytyi pois

7

833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä että

      Se on hyvä, että aina välillä pöyhästään noita herroja.

    • Finnairille

      Tätähän on tapahtunut vuosia... toiset saa ilmaisia matkoja ja etuja. Kuka laskun lopulta maksaa?

    • matkustaja

      Turhaa nipottamista. Finnair vain siirtää kiltisti vaikka jalka- tai muuten vammaiset business-luokkaan. Kysykää vaikka Hienoselta. Ihan varmasti. Oikeasti.

      :----------------)

    • maksaa...

      > etu on 2 x 1 600 euroa eli 3 200 euroa.

      No, paljonko se tutkintajuttu tulee veronmaksajille maksamaan?

      • veronmaksajat

        Tarkoitatko että Finnairin pitää antaa rikkoa lakia koska sen estäminen tulee veronmaksajille vielä kalliimmaksi?


      • idea_

        Ei mutta tuohan on loistava idea näin laman alla! Jätetään kaikki alle tietyn summan arvoiset rikokset, esim halvemmat automurrot ja vaikka pahonpitelyt joissa ei olla ryöstetty mitään tuomitsematta ja valtio säästää omaisuuksia...


      • näitä
        idea_ kirjoitti:

        Ei mutta tuohan on loistava idea näin laman alla! Jätetään kaikki alle tietyn summan arvoiset rikokset, esim halvemmat automurrot ja vaikka pahonpitelyt joissa ei olla ryöstetty mitään tuomitsematta ja valtio säästää omaisuuksia...

        riittää,johonkin sen on loputtava..

        http://www.kuusivaara.com/Uutiset/Finnair.htm

        http://www.hs.fi/keskustelu/Finnair irtisanoi liian hitaana pit%E4m%E4ns%E4 ty%F6ntekij%E4n/thread.jspa?threadID=158078&messageID=2739592

        http://www.toimihenkilounioni.fi/web/easypagepro/index.php?id=4341


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      160
      12256
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4600
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      135
      3653
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      363
      1611
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe