mitä mieltä

Olemme avopuolisoni kanssa ollut kohta kolme vuotta yhdessä ja asuneet saman katon alla noin puoli vuotta,ja olemma 20 vuotiaita. Nyt kysymys kuuluukin onki mielestänne liian aikaista mennä kihloihin? Minun mielestä ikä on vaan luku. Olemme tunteneet toisemme ihan lapsesta asti. Ja olemme myös yhdessä miettineet kihlausta ja puhuneet siitä.
51083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ole liian aikaista, jos ei liian aikaiselta tunnu. Mutta miksi asiaa pitää kysyä täältä, kyllähän sen sydämessään tuntee, jos todella haluaa toisen kanssa naimisiin ja jakaa loppuelämän. Ja voihan kihlauksen purkaa, jos muuttaa mieltään.

Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset kasvavat paljon ennen 25. ikävuottaan. Eli voi olla, että haluatte vielä kokeilla muidenkin ihmisten kanssa oloa ja kasvatte erilleen. Mutta voi olla myös, että menette naimisiin 25-vuotiaana (suosittelen odottamaan siiheksi) ja elätte elämänne onnellisena loppuun asti.

Äänestä

Eli kysyt täältä vastausta kysymykseen rakastatko puolisoasi tarpeeksi mennäksesi hänen kanssaan naimisiin. Antamiesi niukkojen tietojen perusteella tuohon on mahdotonta vastata, ja sinunhan se kuuluisi tietää, ikä- tms. vuosista riippumatta!

Äänestä

Pylly edellä puuhun....

Provoviesti.

Äänestä

tarkoitin lähinnä sitä että ajatteleeko muut että v***u mitkä teinikihlat.. vaikka meillä on tarkoitus mennä naimisiin kyllä jos kihloihin mennään. tuntuu että nykypäivänä ajatellaan helposti että näin nuorena kihloihin meno ei ole oikeeta kihlautumista. Minun vanhemmat on menny minun ikäisinä naimisiin ja äitini on silloin jo odottanut minua, ja he on yhä onnellisesti yhdessä!

Äänestä
  • Varmaan monet aattelee niin, mutta älkää antako sen vaikuttaa. Eihän sillä pitäisi olla väliä mitä muut ajattelee. Valitettavasti monet ei nykyään ota kihlausta vakavasti, varmasti siis monet ihmiset ei ota teitä vakavissaan (itse olen kokenut saman vaikken enää ikäni puolesta missään teinikihloissa ole ja hääpäiväkin on jo päätetty) Mutta kyse on teidän suhteesta ja elämästä. Tehkää mikä teistä tuntuu oikealta, tehän sen ainoastaan tiedätte mitä se kihlaus teille oikeasti merkitsee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olemme avopuolisoni kanssa ollut kohta kolme vuotta yhdessä ja asuneet saman katon alla noin puoli vuotta,ja olemma 20 vuotiaita. Nyt kysymys kuuluukin onki mielestänne liian aikaista mennä kihloihin? Minun mielestä ikä on vaan luku. Olemme tunteneet toisemme ihan lapsesta asti. Ja olemme myös yhdessä miettineet kihlausta ja puhuneet siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu