Edunvalvontaongelma

Ystäväni vammautui päästään vajaa 4 kk sitten siten, että muistialueella vielä jonkunverran ongelmatiikkaa, mikä ilmenee selkeästi vasta väsymyksen tultua kuvaan. Silloin sanojen merkitys menee sekaisin. Tekee joskus asioita vähän hassusti, mutta ei vahingoittavasti, makuja kun on niin monenlaisia meillä kullakin.

Ystävälläni on melkoisesti varallisuutta, pankkitilejä, arvopapereita jne. Lapsia on aiemmista avioliitosta.

Kun tapaturmasta on vasta 3,5 kk, on jo kotona, asuu yksin, iso koti, pitää sen puhtaana, siistinä, pesee koneella pyykinsä, valmistaa ateriansa, ei käy ulkona kuin erittäin harvoin, 1 x vko ruokakaupassa jonkun lapsensa kanssa jne. Pitää itsensä siistinä, pukee, käy pesulla jne.

Mutta - ongelma on. Lapset hakevat häntä holhouksen alle tai edunvalvojaa, jottei isä pääse nostamaan pankista rahaa kuin minimimäärän. Mitä se sitten on vai ei lainkaan. Hän nosti terveenä kerralla aina seteleinä 2-3000 euroa. Hän ei juuri pienempää rahamäärää tunne. Ja nyt hän nosti pari viikkoa sitten lapsensa vierellä ollessa 5000 euroa. Uhkasi kyllä pankissa nostavansa kaikki rahat, jos pankit menevät nurin vaikka, onpahan kodin kassakaapissa seteleinä. Jätti rahat silti nostamatta, lapset pelkäävät, että tekee sen. Mutta eihän isoja summia noin vain nostellakaan.
Hänellä on jo valtakirja pankkiin, ja hän valtuutti yhden lapsistaan hoitamaan raha-asioitaan ja laskujaan valtakirjan kautta. Mitä oikeuksia tällä lapsella on nyt valtakirjan kautta, voiko jotenkin estää,ettei isä sitten nostele kuin max 5000 euroa ja milloin sitten seuraavan kerran tarviikaan, ehkä ensi vuonna.

Hän tosin jakaa rahaa eri lompakoihin ja piilottaa ne. Yleensä yksi lompakko rahoineen on jatkuvan haun alla, ei muista, mihin pani, mutta kotikin on iso, 300 neliötä. Siis, rahat eivät ole hukattu, kodin ulkopuolelle, vaan jossain kodin sisällä piilossa.

Hän ei kotiutettaessaan hyväksynyt lääkärin ehdottamaa edunvalvontaa, koska ei katsonut sitä tarvitsevan, ymmärtää rahan merkityksen, summat, joskus markat ja eurot menevät sekaisin, mutta mineehän se muiltakin.

Onko Suomessa helppoa saattaa ihminen esim. tapaturman jälkeen ja miten nopeasti asiat vaativat, että joutuu/pääsee holhouksen tai edunvalvonnan piiriin? Luen jostain lain kohdasta, että jos valvottavaksi ehdotettu vastustaa ja ymmärtää sen merkityksen, on vaikea saattaa jne. Miten on?
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä


Ilmoita asiattomasta viestistä
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...Olis laittaa tollanen holhouksen alle ja kun kerta lapsiakin, niin lapset varmaan hänestä voi huolehtia.Pankki ym..juoksevat asiat.

Äänestä
  • todistettu eikä siis vahingoittanut itseään saati toisia. Miksi jostain ison rahamäärän nostosta, mikä rikkaalle on kuin roskakasa vain, joutuisi edunvalvontaan? Onko ihmisen oikeusturva näin pieni?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka määrää kirjoitti:

Ystäväni vammautui päästään vajaa 4 kk sitten siten, että muistialueella vielä jonkunverran ongelmatiikkaa, mikä ilmenee selkeästi vasta väsymyksen tultua kuvaan. Silloin sanojen merkitys menee sekaisin. Tekee joskus asioita vähän hassusti, mutta ei vahingoittavasti, makuja kun on niin monenlaisia meillä kullakin.

Ystävälläni on melkoisesti varallisuutta, pankkitilejä, arvopapereita jne. Lapsia on aiemmista avioliitosta.

Kun tapaturmasta on vasta 3,5 kk, on jo kotona, asuu yksin, iso koti, pitää sen puhtaana, siistinä, pesee koneella pyykinsä, valmistaa ateriansa, ei käy ulkona kuin erittäin harvoin, 1 x vko ruokakaupassa jonkun lapsensa kanssa jne. Pitää itsensä siistinä, pukee, käy pesulla jne.

Mutta - ongelma on. Lapset hakevat häntä holhouksen alle tai edunvalvojaa, jottei isä pääse nostamaan pankista rahaa kuin minimimäärän. Mitä se sitten on vai ei lainkaan. Hän nosti terveenä kerralla aina seteleinä 2-3000 euroa. Hän ei juuri pienempää rahamäärää tunne. Ja nyt hän nosti pari viikkoa sitten lapsensa vierellä ollessa 5000 euroa. Uhkasi kyllä pankissa nostavansa kaikki rahat, jos pankit menevät nurin vaikka, onpahan kodin kassakaapissa seteleinä. Jätti rahat silti nostamatta, lapset pelkäävät, että tekee sen. Mutta eihän isoja summia noin vain nostellakaan.
Hänellä on jo valtakirja pankkiin, ja hän valtuutti yhden lapsistaan hoitamaan raha-asioitaan ja laskujaan valtakirjan kautta. Mitä oikeuksia tällä lapsella on nyt valtakirjan kautta, voiko jotenkin estää,ettei isä sitten nostele kuin max 5000 euroa ja milloin sitten seuraavan kerran tarviikaan, ehkä ensi vuonna.

Hän tosin jakaa rahaa eri lompakoihin ja piilottaa ne. Yleensä yksi lompakko rahoineen on jatkuvan haun alla, ei muista, mihin pani, mutta kotikin on iso, 300 neliötä. Siis, rahat eivät ole hukattu, kodin ulkopuolelle, vaan jossain kodin sisällä piilossa.

Hän ei kotiutettaessaan hyväksynyt lääkärin ehdottamaa edunvalvontaa, koska ei katsonut sitä tarvitsevan, ymmärtää rahan merkityksen, summat, joskus markat ja eurot menevät sekaisin, mutta mineehän se muiltakin.

Onko Suomessa helppoa saattaa ihminen esim. tapaturman jälkeen ja miten nopeasti asiat vaativat, että joutuu/pääsee holhouksen tai edunvalvonnan piiriin? Luen jostain lain kohdasta, että jos valvottavaksi ehdotettu vastustaa ja ymmärtää sen merkityksen, on vaikea saattaa jne. Miten on?
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä


Ilmoita asiattomasta viestistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu