Bodomin

"Minkään tapauksen yhteydessä ei nimeltä mainittu epäilty ole saanut yhtä paljon julkisuutta kuin Hans Assmann Bodomin tapauksen osalta. Kyseinen syntyperältään saksalainen mies sai osakseen ensimmäiset julkiset epäilyt syksyllä 1963, kun Uusi Suomi julkaisi artikkeleita, joissa kerrottiin miehen Kirurgisen sairaalan henkilökunnassa herättämistä epäilyistä. On huomattava, että ennen julkaisemista Uusi Suomi esitteli ”teoriansa” poliisijohdolle, joka kehotti lehteä julkaisemaan artikkelin. Syntyneen kohun johdosta Hans Assmannin tekemiset helluntaina 1960 otettiin tarkemman tarkastelun kohteeksi, ja miehen alibi todettiin pitäväksi. Ilta-Sanomissa syksyllä 2005 julkaistun artikkelin perusteella Hans Assmannin alibia koeteltiin toden teolla vasta tuolloin eli yli kolme vuotta tapahtuman jälkeen."
Suomettumisen ajan pitäisi olla ohi. Raastuvanoikeuden päätös antaa perusteen ulkopuolisten epäiltyjen tutkimiseen, vaikka asia onkin vanhentunut. Kuolleilla ei muuten ole kunniaa. Miehen alibi oli hyvin hatara, koska sen oli antanut murhamies ja tämän rakastajatar.
1321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Päätöksen teki käräjäoikeus, ei raastuvanoikeus.

Murhat eivät suinkaan ole vanhentuneet.

Assmannin alibin vahvistivat Hans Assmannin rakastajatar Tellervo Hall, tämän sisko Terttu Lindqvist ja hänen miehensä Lennart Lindqvist, joka oli murhannut vaimonsa ja kaksi alaikäistä poikaansa 13.6.1930 ja istunut siitä elinkautista armahdukseensa asti. Ilmeisesti aika tasan 12 vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Assmann kirjoitti:

"Minkään tapauksen yhteydessä ei nimeltä mainittu epäilty ole saanut yhtä paljon julkisuutta kuin Hans Assmann Bodomin tapauksen osalta. Kyseinen syntyperältään saksalainen mies sai osakseen ensimmäiset julkiset epäilyt syksyllä 1963, kun Uusi Suomi julkaisi artikkeleita, joissa kerrottiin miehen Kirurgisen sairaalan henkilökunnassa herättämistä epäilyistä. On huomattava, että ennen julkaisemista Uusi Suomi esitteli ”teoriansa” poliisijohdolle, joka kehotti lehteä julkaisemaan artikkelin. Syntyneen kohun johdosta Hans Assmannin tekemiset helluntaina 1960 otettiin tarkemman tarkastelun kohteeksi, ja miehen alibi todettiin pitäväksi. Ilta-Sanomissa syksyllä 2005 julkaistun artikkelin perusteella Hans Assmannin alibia koeteltiin toden teolla vasta tuolloin eli yli kolme vuotta tapahtuman jälkeen."
Suomettumisen ajan pitäisi olla ohi. Raastuvanoikeuden päätös antaa perusteen ulkopuolisten epäiltyjen tutkimiseen, vaikka asia onkin vanhentunut. Kuolleilla ei muuten ole kunniaa. Miehen alibi oli hyvin hatara, koska sen oli antanut murhamies ja tämän rakastajatar.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu