saman kokeneilta vinkkejä lenkille

ystävästään huolestunut

Omistan puolivuotiaan kultsun. Tyttö muutoin kiltti ja helppo hoitoinen, kaikkea pientä on ollut tämän lyhyen elämän taipaleen aikana mutta tällä hetkellä huolestuttavin asia meillä on: Lenkillä ollessa, alku ja suurin osa lenkistä sujuu hyvin ja normaalisti, koira leikkii ja kävelee reippaasti vierellä. Yhtäkkiä koira saa hirveän hepulin ja alkaa roikkumaan käsissä ja ranteissa eikä suostu luovuttamaaan. Mitä siis tehdä? Kokeiltu on komentamista, oltu välittämättä ja keksitty vaikka mitä muuta mihin saisi koiran huomion, mutta mikään ei vain tepsi. Mitä enemmän komentaa, sitä enemmän koira vain innostuu. Leikiksi jos se sitä luulee, leikkiä se ei ainakaan ole, kaukana siitä, varsinkin nyt kun alkaa omat kädet olla mustelmilla ja hampaan jälkiä täynnä. Jos sinulla kokemusta moisesta tai on antaa hyviä asiallisia vinkkejä, otan ne mielelläni vastaan.

6

1016

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollut aivan

      samanlainen tapaus, berni kylläkin.. Oli myös puoliuvuotias kun tuota harrasti. Nykyään päästy tästä eroon, onneksi!

      Meillä auttoi seuraava: Aina kun riekunta alkoi, kielsin kerran ja jos ei kerrasta tehonnut, otin koiran lyhyelle ihan pannan vierestä kiinni, ja lähdin päättäväisesti kävelemään katse suoraan eteenpäin kohti kotia välittämättä koirasta. Löysälle pääsi kun edes pienen hetken käveli nätisti yrittämättä hyppiä käsien kimppuun. Mikäli alkoi uudestaan, niin ei kun uudestaan hihnasta kiinni ja päättäväisesti eteenpäin. Pari viikkoa kun toimin näin joka kerta, niin loppui vähitellen riekunta.

      Monet neuvoivat kääntämään koiralle selän kunnes lopettaa, olematta kiinnittämättä huomiota. Meille tämä oli ainakin todella huono neuvo, sillä koira vaikka selkää vasten hyppi ja repi hihoista, yritä siinä sitten olla huomioimatta kun toinen kuristaa hupusta. Samoin pysähtyminen oli myös aivan turhaa. Riekunta alkoi saman tien liikkeelle lähdettyä. Yritin myös pyytää istumaan ja siitä palkkauksen. Tästäkös koira fiksukun on oppi nopeasti yhtälön: kun riekun tarpeeksi, se pyytää minut istumaan ja saan siitä palkkion.
      Joku ehdotti myös selättämistä tälläisessä tilanteessa: mutta ainakin oma koirani olisi vain kyseisestä riehaantunut enemmän kun luullut painileikiksi.

      Tuo hihnaote on hyvä, kun ei ylety näin ranteisiin kun tukevasti pidät kiinni.

      Myös kuonopanta saattaisi auttaa.

      • ystävästä huolestunut

        Kiitos viestistä! Kylläpä kuulosti niin tutulta, ollaan kokeiltu juuri samoja keinoja ja samanlaisin tuloksin. Kiitos vinkistä, täytyypä yrittää vielä tuota keinoa jospa se tepsisi. Toivottavasti se olisi myös meillä ohi menevä vaihe.


      • pieni vesipyssy
        ystävästä huolestunut kirjoitti:

        Kiitos viestistä! Kylläpä kuulosti niin tutulta, ollaan kokeiltu juuri samoja keinoja ja samanlaisin tuloksin. Kiitos vinkistä, täytyypä yrittää vielä tuota keinoa jospa se tepsisi. Toivottavasti se olisi myös meillä ohi menevä vaihe.

        Meillä oli aivan sama juttu. Yks kaks koira alkoi hyppimään ja puremaan. Mikään ei tehonnut.
        Mutta sitten keksin vesipyssyn. Se on sen verran pieni, et on helppo taskussa kuljettaa ja suihkaus kuonolle. Eipä tarvinnut, kun ehkä parina kertana käyttää, niin hyppiminen ja pureminen loppui. Nykyään, ei tarvitse kun näyttää sitä koiralle (jos tuntuu saavan hyppimiskohtauksen), niin se on nätisti.
        Sisällä suihkepullo on ollut apuna, jos mikään komentaminen ei ole tehonnut.


      • minä^^
        pieni vesipyssy kirjoitti:

        Meillä oli aivan sama juttu. Yks kaks koira alkoi hyppimään ja puremaan. Mikään ei tehonnut.
        Mutta sitten keksin vesipyssyn. Se on sen verran pieni, et on helppo taskussa kuljettaa ja suihkaus kuonolle. Eipä tarvinnut, kun ehkä parina kertana käyttää, niin hyppiminen ja pureminen loppui. Nykyään, ei tarvitse kun näyttää sitä koiralle (jos tuntuu saavan hyppimiskohtauksen), niin se on nätisti.
        Sisällä suihkepullo on ollut apuna, jos mikään komentaminen ei ole tehonnut.

        Mulla oli sama juttu suht. ison hoitokoiran kanssa, menettelin melko samalla tavalla, siis että ihan läheltä pannasta kiinni, ettei koira pääse puremaan ja sillä tavalla kävellään niin kauan, että koira lopettaa riekkumisen. Oli se kyllä välillä vähän hankalaa, kun koira on niin iso.. tuo suihkupullo myös auttaa varmasti. Hyvä vinkki siltä varalta, että tuo koira tulee vielä minulle hoitoon, eikä aiempi menettely riitä! :)


    • ooooooooon

      Taitaa koira haastaa taistoon kumpi komentaa kumpaa, liittyy ikään. Meillä päästiin eteenpäin istumalla koiran päälle ;) EI koko painolla, mutta rauhoittamalla koira maata vasten. Saattoi ylös päästyään aloittaa uudelleen. Tätä tehtiin pihalla ja liikennevaloissakin, yleisöä oli :)

      Leikkiä se ei ole, siinä purraan niin että sormet rutisee :) Pitää vaan näyttää että jos tosissaan painimaan aletaan niin häviölle jää. Ja omaa malttia siinä on turha menettää, ei se koira sitä pahuuttaan tee, kokeilee vaan missä mennään tässä laumassa.

    • keropiä

      Meillä toimi koiran hihnan kiertäminen jonkin tolpan ympärille niin että itse pitää toisesta päästä kiinni ja menee koiran eteen seisomaan niin ettei se pääse puremaan. Nykyään koiramme, joka on vuoden ikäinen poika, saa hepuleita todella harvoin, mutta silloin kun ne tulevat (avoimilla paikoilla ja jos nuuhkimme narttuja, joilla on juoksut meneillään), ei tarvitse kuin mennä jonkin tolpan tai puun lähelle niin se tajuaa, ettei se ole ollut kiltisti.

      Pojalle ei maassa piteleminen oikein riittänyt. Siinä olisi pitänyt olla vaikka kuinka kauan ja jossain vaiheessa se alkoi aina uikuttaa todella säälittävästi. Ja sitten kun sen päästi itkemisen takia irti, niin eikös riehuminen jatkunut!

      Suihkepullokin toimii varmasti. Sillä tavalla meidän rakas poikamme oppi pysymään poissa sohvalta, jonka herruudesta käytiin pitkä ja uuvuttava taistelu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      99
      1568
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1155
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      930
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      761
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      730
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      578
    Aihe