Karvaa lähtee..

Minulla on avopuolisoni kanssa 3 kissaa, 2 narttua ja kolli.
Kaikki ovat leikattuja sisäkissoja.
Matokuurit on annettu.
Syövät hyvin ja tarpeet onnistuu normaalisti, eivät valittele tms. Lähes kaikin puolin terveitä reippaita ja ihmisrakkaita, ainut mikä on vaivannut jo pitkään on karvanlähtö kaikilla kolmella.
Ollaan käytetty eläinlääkärillä ja kovasti sai kisut kehuja ja lääkäri totesi vaan että terveitä ovat mutta esiintyy karvanlähtöä.
Ei määrännyt mitään kuuria?! Eikä oikeen muutakaan neuvoa. Kuulemma voi johtua ruokavaliosta.
(joitakin kuureja on jo koetettu aikaisemmin).

Ruokavaliota ollaan välillä vaihdettu kalliiden ja halvempien välillä, kerran tuntui tapahtuvan jotain parannusta kun vaihdettiin halvempaan mutta jonkin ajan kuluttua karvaa taas lähtee.

Mikä siis neuvoksi? Kissat saavat päivittäin sisällöltään vaihtelevaa märkä ja kuiva ruokaa (kalaa lihaa kanaa jne, ei siis yksipuoleinen rk.valio) ja kokoajan on juotavaa saatavilla.

Tympäsee aina teippailla vaatteita kun johonki lähtee ja joutuu imuroimaan usein.
9561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tuoreita muikkuja tai silakoita pari kertaa viikossa, niin alkaa turkki kiiltää ja ei lähde karvaa...

Äänestä
  • kokeilla.

    Äänestä

  • Täytyypä kirjoitti:

    kokeilla.

    ihan hyviä, mutta elä kokkeile sellaisenaan. Kissa saa niistä matoja! Osta tuoretta muikkua, perkaa ja pakasta ensin. Pakasteessa madonmunat kuolevat. Silakka ei ole kissalle hyväksi, vaikka saisi karvan kiiltämäänkin. Lue kissojen ruokinnasta. Tietoa löytyy googlen sivustoilta klikkaamalla.

    Kissalta lähtee luontaisestikin karvaa pari kertaa vuodessa karvan uusiutumisen takia, eikä siis aina ole syynä huono ravitsemus.

    Äänestä

  • .mummeli. kirjoitti:

    Hyvä tietää tuokin seikka. Näistä kyllä lähtee ympäri vuoden.

    Äänestä

  • .mummeli. kirjoitti:

    ihan hyviä, mutta elä kokkeile sellaisenaan. Kissa saa niistä matoja! Osta tuoretta muikkua, perkaa ja pakasta ensin. Pakasteessa madonmunat kuolevat. Silakka ei ole kissalle hyväksi, vaikka saisi karvan kiiltämäänkin. Lue kissojen ruokinnasta. Tietoa löytyy googlen sivustoilta klikkaamalla.

    Kissalta lähtee luontaisestikin karvaa pari kertaa vuodessa karvan uusiutumisen takia, eikä siis aina ole syynä huono ravitsemus.

    kalalajeja joita voi kaikkein turvallisimmin syöttää raakana kissalle.

    Äänestä

Itselläni alkoi irtokarvojen määrä häiritsemään kun niitä oli joka paikassa, kun kissat alkoivat karvaa vaihtamaan. Ostin furmi pron ja täytyy sanoa että on todella tehokas kapistus. Irtokarvan määrä esim. vaatteissa on vähentynyt huomattavsti.

Samanlainen kuin tuo enemmän puhuttu furminator, mutta melkein 20€ halvempi.

Äänestä

ruuan erot ei välttämättä ole kovin kummoiset, eläinkaupoissakin myydään huonoja ruokia.

Biotiini (esim. biorion) ja kalaöljy ovat hyvä apu turkin ja ihon kuntoon. Kannattaa antaa ainakin pari kertaa vuodessa kuurit karvanlähtö aikaan tai tarvittaessa koko aikaiseksi lisäksi. Löytyy apteekista kissoille sopivat.

Ruokinta kannattaa saada mahdollisimman lähelle kissan luonnollista ruokaa eli raakoja lihoja paljon ja kaikki kuivaruoka minimiin, mieluummin kokonaan pois. Opettele tulkitsemaan purkkien/pussien sisällysluettelot.

Meillä karvanlähtö ja kakkojen haiseinen loppui lähes kokonaan, kun siirryttiin barffiin.

http://personal.inet.fi/koti/maaru/
http://www.ipsitilla.fi/

Äänestä

lähtee sitä karvaa kokoajan. vaikka kuin harjaa niin aina jää saman verran karvaa harjaan. täytyypi kokeilla noita ruokajuttuja mitä on suositeltu. Kiitos vaan kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettää. kirjoitti:

Minulla on avopuolisoni kanssa 3 kissaa, 2 narttua ja kolli.
Kaikki ovat leikattuja sisäkissoja.
Matokuurit on annettu.
Syövät hyvin ja tarpeet onnistuu normaalisti, eivät valittele tms. Lähes kaikin puolin terveitä reippaita ja ihmisrakkaita, ainut mikä on vaivannut jo pitkään on karvanlähtö kaikilla kolmella.
Ollaan käytetty eläinlääkärillä ja kovasti sai kisut kehuja ja lääkäri totesi vaan että terveitä ovat mutta esiintyy karvanlähtöä.
Ei määrännyt mitään kuuria?! Eikä oikeen muutakaan neuvoa. Kuulemma voi johtua ruokavaliosta.
(joitakin kuureja on jo koetettu aikaisemmin).

Ruokavaliota ollaan välillä vaihdettu kalliiden ja halvempien välillä, kerran tuntui tapahtuvan jotain parannusta kun vaihdettiin halvempaan mutta jonkin ajan kuluttua karvaa taas lähtee.

Mikä siis neuvoksi? Kissat saavat päivittäin sisällöltään vaihtelevaa märkä ja kuiva ruokaa (kalaa lihaa kanaa jne, ei siis yksipuoleinen rk.valio) ja kokoajan on juotavaa saatavilla.

Tympäsee aina teippailla vaatteita kun johonki lähtee ja joutuu imuroimaan usein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu