Pistooliammunnan tulevaisuus?

pistooliampuja x

Ensiksi 'vuodettiin' julkisuuteen rajut aivopierut rajoituksista.

Nyt on tulossa vähän löysempi versio, jotta harrastajat olisivat tyytyväisiä siihen, että aivopieruissa olleet jutut jäävätkin suurelta osin pois.

Kahden vuoden määräaika ja korkeampi ikäraja aiheuttavat käytännössä sen, että käsiaseharrastus kuolee ajan mittaan nuorison jäädessä järkevän harrastusmahdolllisuuden ulkopuolelle.

Kuinka ihmeessä kukaan pystyisi harrastamaan pistooliammuntaa laina-aseilla? Kuka ne aseet lainaa ja mistä löytyy harrastajille se pitkämielisyys kun muita helpommin saavutettavia harrastuksia on pilvin pimein olemassa?

8

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ammuskelija.

      Ampumaseurat ovat avain asemassa tässä asiassa ja on niiden vastuulla järjestää asiat toimivalla tavalla.
      Yksi vaihtoehto on, että ampumaseuroihin järjestetään ampumavastaavat ja alaikäiset ostavat henkilökohtaiset aseet heidän nimiinsä. Tällöin voi harjoitetta omalla aseella valmentajan valvonnassa. Mikään ei myöskään estä nuorten vanhempia hankkimaan asetta ja valvomaan lasten ammunnan harrastusta. Mikään laki ei kiellä lasten ammunnan harjoittelua vanhempien luvalla. Näinhän asia on nytkin.

      Pistooliammunta on järkevää aloittaa ensin ilmapistoolilla ja siihen ei mitään lupia tarvita. Perusteiden oppimisen jälkeen tulee vasta ruutiaseen aika.

      Uusi laki ei mielestäni estä nuorten virkistysammuntaa, mutta vanhempana aloittamisen kynnys kasvaa. Tosin parikymppisenä aloitettu pistoolilajien harjoittelu ei koskaan johda kovinkaan korkealle kilpailutasolla. Vanhempana voi aloittaa hyvin esim. reserviläiseurassa harrastamisen. Reserviläisillä on paljon sotilaspistooleita, joilla alkeet oppii hyvin ja aseiden tarkkuus riittää parin ensimmäisen vuoden harjoitteluun. Tämän jälkeen voikin sitten hankkia sellaisen kaluston kuin itse haluaa.

      • Juhan-i

        "Mikään ei myöskään estä nuorten vanhempia hankkimaan asetta ja valvomaan lasten ammunnan harrastusta."

        Ja mitenhän se tavallinen suomalainen vanhempi, joka ei itse harrasta ammuntaa saa itse ensin sen luvan ?

        Katsos, jos laki menee täytäntöön sellaisena kuin se on ehdotetty, NIIN SE ON JOKAISELLE ENSIMMÄISEN PISTOOLIN HANKKIJALLE ENSIN 2 VUOTTA SEURASSA HARRASTAMISTA.

        Se on ihan sama onko kyseessä nuori sinkku mies, vai 40 vuotias perheenisä hankkimassa penskalleen asetta. Se on jokaiselle 2 vuotta seurassa käsiaseen kanssa.

      • Itselläni olisi mahdollisuus kouluttaa lapiokouraisia pistooliampujia, mutta siihen se sitten jääkin.

        Imppari- ja piekkariammunnat saavat minun puolestani jäädä niistä paremmin tietäville.

      • ammuskelija.
        Juhan-i kirjoitti:

        "Mikään ei myöskään estä nuorten vanhempia hankkimaan asetta ja valvomaan lasten ammunnan harrastusta."

        Ja mitenhän se tavallinen suomalainen vanhempi, joka ei itse harrasta ammuntaa saa itse ensin sen luvan ?

        Katsos, jos laki menee täytäntöön sellaisena kuin se on ehdotetty, NIIN SE ON JOKAISELLE ENSIMMÄISEN PISTOOLIN HANKKIJALLE ENSIN 2 VUOTTA SEURASSA HARRASTAMISTA.

        Se on ihan sama onko kyseessä nuori sinkku mies, vai 40 vuotias perheenisä hankkimassa penskalleen asetta. Se on jokaiselle 2 vuotta seurassa käsiaseen kanssa.

        Et taida tietää lajin harrastajista paljoakaan.

        Jos nuoren perheessä tai lähipiirissä ei harrasteta pistooliammuntaa, niin on erittäin epätodennäköistä, että nuori sitä alkaisi muutenkaan harrastaa. Jos taas vanhemmat tai lähipiiri harrastaa pistoolilajeja, niin ei ole minkäänlaista ongelmaa hankkia juniorille pistoolia.
        Jos aseharrastus ei ole perheessä tuttua, niin ampumaseuran asevastaava voi toimia sijaisomistajana vanhempien luvalla.

      • jotain unohtunut
        ammuskelija. kirjoitti:

        Mistäs saadaa ampumaseuroihin ne asevastaavat jotka täyttävät lain vaatimukset. uudessa lakiehdotuksessa on "Kouluttajan tulee olla 20 vuotta täyttänyt, ampuma-aseen hallussapitoon oikeutettu luvan haltija sekä ampumaseuran jäsen ja sisäasiainministeriön vaatimukset täyttävän koulutuksen suorittanut".

        Ensin pitäisi olla niitä kouluttajia/asevastaavia, mutta kun tälläisia sisäasiainministeriöm vaatimuksiakaan ei edes vielä ole.

        Entä pienten paikkakuntien harrastajat, entäs jos paikkakunnalla ei edes ole aktiivista ampiseuraa. Asiat on niin helppoja pääkaupungista käsin katsottuna.

        "Mennään taas pers edellä puuhun".

      • haja-ajattelija
        jotain unohtunut kirjoitti:

        Selvää lienee että haja-asutusalueella asuva ammunnasta kiinnostunut henkilö ei tule käytännössä olemaan tässä suhteessa samassa asemassa kuin suurkaupungissa asuva. Ihmiset halutaan asettaa erilaiseen asemaan asuinpaikan mukaan.

      • mutta virkamiehet ovat
        haja-ajattelija kirjoitti:

        Selvää lienee että haja-asutusalueella asuva ammunnasta kiinnostunut henkilö ei tule käytännössä olemaan tässä suhteessa samassa asemassa kuin suurkaupungissa asuva. Ihmiset halutaan asettaa erilaiseen asemaan asuinpaikan mukaan.

        sen verran yksioikoisia, että eivät osaa ajatella laajasti tätäkään asiaa.

      • ammunnan harrastaja
        jotain unohtunut kirjoitti:

        Mistäs saadaa ampumaseuroihin ne asevastaavat jotka täyttävät lain vaatimukset. uudessa lakiehdotuksessa on "Kouluttajan tulee olla 20 vuotta täyttänyt, ampuma-aseen hallussapitoon oikeutettu luvan haltija sekä ampumaseuran jäsen ja sisäasiainministeriön vaatimukset täyttävän koulutuksen suorittanut".

        Ensin pitäisi olla niitä kouluttajia/asevastaavia, mutta kun tälläisia sisäasiainministeriöm vaatimuksiakaan ei edes vielä ole.

        Entä pienten paikkakuntien harrastajat, entäs jos paikkakunnalla ei edes ole aktiivista ampiseuraa. Asiat on niin helppoja pääkaupungista käsin katsottuna.

        "Mennään taas pers edellä puuhun".

        Kuten kirjoitin ampumaseurat ovat vastuussa lajin tulevaisuudesta. Asevastaava ei ole mikään ongelma, sillä esim. reserviläiseuroilla on ollut asevastaavia jo pitkään.
        Ampumaseuroja on käytännössa kaikilla pienillakin paikkakunnilla. Ammunta on väkilukuun suhteutettuna paljon yleisempää pienillä paikoilla kuin kaupungeissa. Pikkupaikoilla on paljon muitakin ongelmia: ei kirjastoa, ei pallohallia, ei pururatoja, ei uimahalleja eikä paljon muutakaan.
        Ette taida enää muistaa, että "pikkupaikkakunnilla" nimismiehet eivät ennen myöntäneet lainkaan pistoolilupia, sillä ne eivät poliisin mukaan ollet tarpeen. Luvan sai vain kiväärille ja haulikolle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5200
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      126
      1670
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1579
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1530
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1255
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1200
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1080
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      847
    Aihe