Heippa! Täällä kirjoittelee juuri 23-vuotta täyttänyt tyttönen helsingistä, jonka luonnetta ystävät kuvailee sydämelliseksi ja rauhalliseksi.
Vietän parhaillaan välivuotta ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus jatkaa opintoja valmistuen sitten joko perhepäivähoitajaksi tai lähihoitajaksi. Kuitenkin ammattia toivon lastenhoitotyöstä. : )
Etsin nyt siis pääasiassa kokopäiväistä lastenhoitotyötä, mutta toki myös osa-aikainen työ on mahdollista. Olen tällä hetkellä myös viikonloppuisin ja iltaisin käytettävissä ainakin nyt sinne asti kunnes löytyisi tosiaan kokopäiväisempiä töitä. Myös mahdollisista hoitorinkien lastehoitajan paikoista olen kiinnostunut.
Tarkoituksenani olisi siis hankkia lisää työkokemusta lastenhoidosta tulevaa ammattia ajatellen ja muutenkin viettää mukavia hetkiä arjessa lasten parissa.
Aikaisempaa lastenhoitokokemusta minulla on vuosi sitten keväältä, kun olin perheessä kolmen pienen (11kk-4v) lapsen kokopäiväisenä hoitajana reilun puoli vuotta. Viihdyin työssäni oikein hyvin. :)
Tarvittaessa pystyn aloittamaan työt vaikka heti.
Yhteydenotot sähköpostiini [email protected] , niin jutellaan lisää.
Kevät terkuin; Luminelle--
Lastenhoitaja tarjolla (HKI)
Luminelle--
0
128
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770