Minä olen

Haluan esitellä itseni. Asun Heinolassa. Minulla ei ole muuta tekemistä, kuin kytätä tänne tulevia viestejä. Isäni ja Äitini on kumpikin maanneet montussa kohta jo viisivuotta. Itse olen ollut kotona enimmäkseen täällä Heinolassa. Minä olen joskus joutunut pakkohoidon kautta poistumaan Heinolan rajojen ulkopuolelle. Voin sanoa sen rehellisesti täällä, että silloin minua on pelottanut todella paljon, kun ambulanssi on ylittänyt tien. Kuljettaja ei ole ollenkaan katsonut eteensä. Ne on aina tykännyt minun tisseistä. Olenkin antanut miehien aina hieroa niitä. Eniten kyllä pidän, kun nainen hieroo nännejäni. Se tuntuu hyvälle. Minä olen alkanut itsekkin hieroo koiraani, jolla on kaunis kiiltävä turkki. Tykkään isosiskon kilpikonnasta ja se on minulle hyvä apu avohoidossa. Olen sen verran kehitysvammainen, että en ymmärrä mistään yhtään mitään. En keksi oikein mitään tekemistä ja nyt juuri haluan kirjoittaa, ettei minulle tule aistiharhoja. Olen joutunut ihmisten vainoamisen kohteeksi. Olen sanonut ihmisille pahasti kaupassa, koska minä en ymmärrä mitä minä puhun. Tämä johtuu siitä, että olen niin tyhmä. En voi psykiatrin mukaan tehdä asialle mitään, koska olen erittäin tyhmä. Olen tämän palstan ehdoton kuningatar ja tulen pitämään huolen, että tämä palsta ei ikinä lähde pois internetistä. Minä tykkään liikkua täällä ja facebookissa paljon. Minulla on ystäviä ympäri internettiä ja en muuta kerkiä tekemään, kuin olla tietokoneen ääressä. Olen tietokoneen ääressä aamusta iltaan asti ja illasta aamuun asti. Minulle on sanottu, että olen liian paljon internetissä. Minä olen todella paljon internetissä. Olen rakastunut siskoni koiraan, jolla on neljä jalkaa ja pää. Olen myös rakastunut isoveljeeni, jota ei ole ikinä ollut edes olemassa. Olisin isona halunnut olla poliisi, mutta minulla on liikaa mielenterveydellisiä ongelmia. Minusta tuli kukkakauppias ja myyn torilla kukkia talvisin. Ostakaa minulta kukkia........ Minun hoitaja tulee kohta. Minulta vaihdetaan vaippa kerran päivässä.
2575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä kaikilla on omat piirteemme ja ongelmamme,me heinolalaiset(muutamaa täällä olevaa poikkeusta lukuunottamatta) olemme suvaitsevaisia ja toivotamme sinut ystävällisesti tervetulleeksi.Voi, niin moni meistä olisi halunnut lapsena olla poliisi tai rosvo,tai intiaani.

Äänestä

no mutta tämähän oli heleppo dijaknoossi...otappa kuule lissee niitä heinoskan pihvejä päivälliseks ja sitte käy kurluttamassa kurkkua vossikassa nii kyllää heleppooo paa piti sannooo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tanja! kirjoitti:

Haluan esitellä itseni. Asun Heinolassa. Minulla ei ole muuta tekemistä, kuin kytätä tänne tulevia viestejä. Isäni ja Äitini on kumpikin maanneet montussa kohta jo viisivuotta. Itse olen ollut kotona enimmäkseen täällä Heinolassa. Minä olen joskus joutunut pakkohoidon kautta poistumaan Heinolan rajojen ulkopuolelle. Voin sanoa sen rehellisesti täällä, että silloin minua on pelottanut todella paljon, kun ambulanssi on ylittänyt tien. Kuljettaja ei ole ollenkaan katsonut eteensä. Ne on aina tykännyt minun tisseistä. Olenkin antanut miehien aina hieroa niitä. Eniten kyllä pidän, kun nainen hieroo nännejäni. Se tuntuu hyvälle. Minä olen alkanut itsekkin hieroo koiraani, jolla on kaunis kiiltävä turkki. Tykkään isosiskon kilpikonnasta ja se on minulle hyvä apu avohoidossa. Olen sen verran kehitysvammainen, että en ymmärrä mistään yhtään mitään. En keksi oikein mitään tekemistä ja nyt juuri haluan kirjoittaa, ettei minulle tule aistiharhoja. Olen joutunut ihmisten vainoamisen kohteeksi. Olen sanonut ihmisille pahasti kaupassa, koska minä en ymmärrä mitä minä puhun. Tämä johtuu siitä, että olen niin tyhmä. En voi psykiatrin mukaan tehdä asialle mitään, koska olen erittäin tyhmä. Olen tämän palstan ehdoton kuningatar ja tulen pitämään huolen, että tämä palsta ei ikinä lähde pois internetistä. Minä tykkään liikkua täällä ja facebookissa paljon. Minulla on ystäviä ympäri internettiä ja en muuta kerkiä tekemään, kuin olla tietokoneen ääressä. Olen tietokoneen ääressä aamusta iltaan asti ja illasta aamuun asti. Minulle on sanottu, että olen liian paljon internetissä. Minä olen todella paljon internetissä. Olen rakastunut siskoni koiraan, jolla on neljä jalkaa ja pää. Olen myös rakastunut isoveljeeni, jota ei ole ikinä ollut edes olemassa. Olisin isona halunnut olla poliisi, mutta minulla on liikaa mielenterveydellisiä ongelmia. Minusta tuli kukkakauppias ja myyn torilla kukkia talvisin. Ostakaa minulta kukkia........ Minun hoitaja tulee kohta. Minulta vaihdetaan vaippa kerran päivässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu