Kuuluuko teillä arkirutiiniin sängyn sijaaminen, ”petaaminen”

Meillä
on sängyt aina auki ja peitot sohvan selkänojalla.
Vain sunnuntaina on sijattu ja se näyttää silloin todella siistiltä.

Samoin meillä katsellaan telkkaria sängystä, se mitä yleensä katsellaan ja TV on katonrajassa.


Ollaanko me lähelläkään normaaliperhettä, vai pitäisikö pitää nuo asiat oman salaisuutena ?
19975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aamulla jätän sängyn peittämättä, saa vähän tuulettua ja "aamuaskareiden" jälkeen peitän sen.
Joskus saattaa unohtua, mutta aina sen jossain vaiheessa käyn peittämässä.
Onko teidän makuuhuone vieraiden silmien näkymättömissä? Meillä on kaikki ovet aina auki,(paitsi ei ulko-ovi ;), joten senkin tähden pitää sängyt peittää.

Telkkarikin makuuhuoneessa on, mutta ei sitäkään yleensä sängyssä katsota.

Äänestä
  • ja parempi peittely vain vieraiden tullessa. Onneksi nämä ovat sivussa, joten sinne ei näy.
    Sama mullakin, annan olla auki jonkin aikaa, ehtii kuivahtaa ja tuulettua.
    TV on sellaisessa onko se nyt työhuone tms kirjaston tapainen. Siinä katsotaan, jos katsotaan. Tuvassa on isompi, mutta se rätisee, eikä sitä juuri katsota. Turha kapine.
    Maaten en osaisi katsoa telkkua, miehellä se onnistuu.

    Äänestä

koirat majoittuvat usein päiväsaikaan sänkyymme makoilemaan. Parempi kun ovat päiväpeiton päällä, säästyy puhtaammat makuusijat ihmisille.
Tv on olkkarissa ja se on harvoin auki. En tiedä, jos olisi makuuhuoneessa, tulisiko sitä enemmän myöhäisiltoina sängystä katseltua. Mieluummin kyllä luen ennen nukahtamista.

Äänestä
  • jos kerta vielä ollaan sellaisessa kunnossa, että omilla jaloilla kuljetaan. Kerta viikkoon vaihdetaan lakanat, ja kahdestaan puistellaan peitot ulkona.Onhan se nautinto kömpiä saunan jälkeen puhtaaseen sänkyyn.

    Äänestä

  • old_profile_51785 kirjoitti:

    jos kerta vielä ollaan sellaisessa kunnossa, että omilla jaloilla kuljetaan. Kerta viikkoon vaihdetaan lakanat, ja kahdestaan puistellaan peitot ulkona.Onhan se nautinto kömpiä saunan jälkeen puhtaaseen sänkyyn.

    Ei sitä peitetä kuin jos tiedetään vieraita tulevan, onhan siitä ollut jopa jossain esilläkin että vuodevaateet saavat olla ilman peittämistä, tuulettuvat kun aamulla tuulettaa makuuhuoneen.
    No puhtaat lakanat on minusta ihan itsestään selvyys kuka nyt jättäis vaihtamatta?

    Äänestä

En koskaan ole jättänyt petaamatta, edes nuorena.
Päiväpeitettä ei ole, vaan on kauniit lakanat, vuodenaikojen mukaan värit, pesen viikottain ja mankeloin.

En halua peittää millään niiden kauneutta, enkä halua pölyäkään päiväpeitteestä.

Äänestä

Petaan aina vieläkin vaikka asun yksin. Pieni asunto tuntuu epäsiistiltä jos ei ole järjestystä.
Vuodevaatteet vaihdan joka viikko ja päiväpeitteen puuvillaisen, pestävän, myös.
Telkkaria en katsele sängyssä, luen kyllä.

Äänestä

Jätän auki siksi aikaa kun suihkuttelen ja juon kahvit lehteä selaillen.

Sitten peti kiinni. Ajattelen et jos jostain syystä esim. "huoltoyhtiön" tarvis käydä asunnossani, nolottais ;)

Äänestä

Lähes joka aamu.
Minulla on iso telkkari makuuhuoneessa.
Katson sitä pitkältäni niin kauan että alkaa nukuttamaan.
Olohuoneen telkkari ei ole juuri koskaan auki.
Keittiössä on pieni tv, katselen sitä syrjäsilmällä kun syön aamiaista ja teen aamuaskareita.
Luen myös aamulehden aamiaispöydässä.

Äänestä

Kyllä sänky tulee pedattua joka aamu... Yleensä aamulenkin jälkeen... Telkkari kuuluu "makkarin" kalustukseen ylhäällä seinällä jo unilääkkeeksikin...

Liinavaatteet vuoteeseeni vaihdan joka toinen viikko koskapa käyn joka ilta saunassa tai ainakin suihkussa...

Kylä noita telkkareitakin on joka huoneessa ja mökissäkin keittö poislukien... Takkahuone on se varsinainen lehdenluku-, TV- ja oleskelupaikka...

Äänestä

jokaisessa muussa huushollissa pedataan sänky tuulettamisen jälkeen joka aamu.
Eikös Martat oo näin opettanu??

Äänestä

Kukaan ei vastannut kysymykseesi. Normaalin rajat ovat laajat eli olette ihan normaaliperhe. Pitäisikö ko asiat pitää omassa tiedossa? Ei tartte, kun näyttää aikaansaavan keskustelua, mutta sen mielenkiintoisuudesta voi olla monta mieltä.

Äänestä
  • innosta pätkääkään, mitä kunkin makuukamarissa tapahtuu, pedataanko, vai ei, vai tehdäänkö ehkä vieläkin tuhmempaa.

    Äänestä

  • ei ainakaan kirjoitti:

    innosta pätkääkään, mitä kunkin makuukamarissa tapahtuu, pedataanko, vai ei, vai tehdäänkö ehkä vieläkin tuhmempaa.

    voi siel makukammarissa tehä tuhmaakin...Sit ei nii välii, vaik ei petaakkaan;)) Ei olla nii tarkkoja;)?

    Äänestä

  • "Reetta" kirjoitti:

    voi siel makukammarissa tehä tuhmaakin...Sit ei nii välii, vaik ei petaakkaan;)) Ei olla nii tarkkoja;)?

    Huomaan että melko poikkeavia ollaan,
    kun, ei sänkyä laiteta siistiksi kuin kerran viikossa.
    Tietysti silloin laitettiin aina kun lapset kotona olivat.

    Telkkaria on 20 vuotta katseltu sängystä,
    moni kertoo selkävaivoista ja hartiakivuista,
    meille asia on aivan vieras.

    mitään vetelyksiä, eikä ylipainoisia olla,
    me vain levätään täysillä ja siten taasen liikutaan.

    Äänestä

  • "Reetta" kirjoitti:

    voi siel makukammarissa tehä tuhmaakin...Sit ei nii välii, vaik ei petaakkaan;)) Ei olla nii tarkkoja;)?

    kerropa mikä on tuhmaa,en tiedä koskaan tehneeni lakanoissa tuhmaa. Aina on ollut ripaus rakkautta ja tuttu partneri makkarissa.Lakanoissa on ihastuttavaa kun muistaa jotta jälkeenpäin ei jää pahaa oloa.

    Näillä vuosilla rakastelu on lahja mistä pitää olla kiitollinen jos vielä osaa,jaksaa ja on kiinnostunut hellimään rakkaintaan.

    Äänestä

makkariin telkkaria, olen niin herkkäuninen.

Pedit petaan yleensä aamuisin, - joskus kyllä jää omani päiväpeittoa vaille..

Äänestä

ei. Kai sitä kukin tavoillensa on tottunut. Mä kyl petaan joka päivä ja vaihdan lakanat parin viikon välein, tyynyliinoja useemmin. Annan tuulettua aamusin jonkun aikaa, vien parvekkeelle tuulettumaan peitot ja tyynyt jos ei ole kostea ilma ulkona. Tavallinen aamuaskare, josta pidän.

Mitähän varten ne päiväpeitot on keksitty, siisteyden vai jonkun muun syyn takia?

Äänestä

siitä, millä tuulella olen. Piti ihan katsoa, onko petattu, kun olin pari yötä reissussa. Eipä näy olevan, vaan on tuulettunut. Jossain sanottiin, että pölypunkit eivät muhi niin paljon, kun antaa olla petaamatta. Useimmiten olen yksin, jos tiedän, että vieraita on tulossa, sijaan vuoteen. Vaihdan melko usein lakanat ja tyynyliinat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


meillä ei. kirjoitti:

Meillä
on sängyt aina auki ja peitot sohvan selkänojalla.
Vain sunnuntaina on sijattu ja se näyttää silloin todella siistiltä.

Samoin meillä katsellaan telkkaria sängystä, se mitä yleensä katsellaan ja TV on katonrajassa.


Ollaanko me lähelläkään normaaliperhettä, vai pitäisikö pitää nuo asiat oman salaisuutena ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu