Ja taas peruutus

Kyllä nyt menee jo täysin asiakkaan usko ja luottamus tuohon Nokian Kerholan menoon ja sen taustavoimiin.
Jälleen kerran niistä vähäisistäkin tanssi-illoista piti perua ohjelmaa pois.
Minkä ihmeen takia !
Onko tässä järkeä ? Kannattaisiko vaikka jo laittaa kokonaan pillit ja muut puhaltimet pussiin ?
51626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eräs sekstetti hankkii itselleen mainetta ja kunniaa auringonlaskun esiintyjänä. Samoin kuin eräs krakakaulainen tanssinharrastaja.

Äänestä
  • Eräs sekstetti? Puhutko siis Markus Sextetistä? Mitenkäs oikein määrittelet auringonlaskun esiintyjän? Vähän lisäselvitystä, ennen kuin kommentoin ajatuksiasi enemmän..

    Äänestä

Tämä kaveri joka järjestää tansseja monessa muussakin paikassa, on velkaa niin paljon, ettei bändit tule, eikä ohjelmatoimistot, uskalla lähettää bändejä.

Äänestä

Kerholan tanssit kuivuivat kokoon jo vuosi sitten, kun vesikriisi koetteli Nokiaa. Se aiheutti väkikadollaan silloiselle tanssinjärjestäjälle niin suuret tappiot, että tanssit piti joko lopettaa tai löytää uusi järjestäjä.

Uusi järjestäjä löytyi, mutta sunnuntaitansseihin tulleen kilpailutilanteen vuoksi ei uudenkaan järjestäjän ole ollut mitään järkeä tehdä tappioita. Kaksiin tansseihin ei sunnuntaisin väkeä riitä Pirkanmaalla. Vielä joku vuosi sitten tanssittiin täällä Tampereella myös ravintoloissa sunnuntaisin, viimeksi ainakin Tanssitalolla. Sekin lopetti väen vähyyden vuoksi. Silloin Kerhola oli kiistatta alueen ykköspaikka sunnuntaisin.

Kerholassa ei ole kukaan kaveri tietääkseni näinä viime vuosina yksin järjestänyt tansseja. Tansseja ovat järjestäneet yritykset ja yhdistykset. Hyviä tansseja osasivat järjestää. Mukana oli ihmisiä, joilla oli vuosien kokemus ja tunsivat alueen tanssivaa väkeä. Heidän tansseihinsa meni aina kuin kotiinsa olisi mennyt.

On suurta pahansuopaisuutta varsinkin näinä aikoina, jolloin yrityksiä kaatuu ja vaikeita aikoja on edessä, lyödä niitä jotka ovat yrittäneet tarjota meille tanssinälkäisille mahdollisuuksia tanssia.

Tietojeni mukaan Kerholassa järjestetään vielä kolmet tanssit kevätkauden päätteeksi.
Suomi on vapaa maa ja yrityksiä kehotetaan ihan valtiovallankin taholta perustamaan. Ei muuta kuin työttömäksi joutuvat tansseja järjestämään, jos rahkeet ja rohkeus riittävät ottamaan riskiä.

Äänestä
  • "Kerholan tanssit kuivuivat kokoon jo vuosi sitten, kun vesikriisi koetteli Nokiaa. Se aiheutti väkikadollaan silloiselle tanssinjärjestäjälle niin suuret tappiot, että tanssit piti joko lopettaa tai löytää uusi järjestäjä."

    Siis kenelle ne tappiot oikein tuli ? Eikös tämä järjestäjä siirtänyt ne tappiot melko täysmääräisinä ohjelmatoimistoille ja verottajalle ???
    Ja kuitenkin kevään jälkeen sompaili kovasti vielä Kyröskoskellakin !


    Tanssiva nainen kirjoittaa nyt kyllä selvästi omakohtaisesta kokemuksesta tanssinjärjestämisen ihanuudesta !
    Valitusvirsi on juuri samanlainen kuin uusimmassa tanssiviihde lehdessä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hohhoijakkaa kirjoitti:

Kyllä nyt menee jo täysin asiakkaan usko ja luottamus tuohon Nokian Kerholan menoon ja sen taustavoimiin.
Jälleen kerran niistä vähäisistäkin tanssi-illoista piti perua ohjelmaa pois.
Minkä ihmeen takia !
Onko tässä järkeä ? Kannattaisiko vaikka jo laittaa kokonaan pillit ja muut puhaltimet pussiin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu