Opetusministerillä

Metron lehden mukaan Henna Virkkunen, kokoomuksen opetusministerinä, ei ole käynyt lukiota.

Seuraavaksi ministeriksi voidaisiin valita naapurinkissa, jonka ylläpitokustannukset olisivat huomattavasti pienemmät veronmaksajille.
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Väitätkö tosiaan, että vain ylioppilastutkinto merkitsee koulutushistoriaa tarkastellessa? Henna Virkkunen on kuitenkin tieteellisen jatkotutkinnon suorittanut filosofian lisensiaatti. Tietääkseni perustuslain 60.1§ määrittää ministerin kelpoisuusvaatimukset ("Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia"). Oletko todella sitä mieltä, ettei ministeri voi olla 'taitava' ilman lukiokoulutusta?

Äänestä
  • Kokoomuksen Kataisen kohdalla tulee mieleen tuo perusteeton valtion varojen nostaminen ( noin 1900 euroa per kk) väärän kotipaikan perusteella. Taitava hän siinä on.(:

    Entäs nuo kasvatustieteen maisterit? Eikö niistä tulee opettajia pääsääntöisesti? Entäs opettaja koulussa, joka itse ei ole suorittanut lukion oppimäärää? Millä lailla hän on nyt pätevä tai kykenevä opettamaan koulussa niitä aineita?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei lukiota takana. kirjoitti:

Metron lehden mukaan Henna Virkkunen, kokoomuksen opetusministerinä, ei ole käynyt lukiota.

Seuraavaksi ministeriksi voidaisiin valita naapurinkissa, jonka ylläpitokustannukset olisivat huomattavasti pienemmät veronmaksajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu