Hei! Minkälaisia rangaistuksia teidän lapsille tulee jos on kirjat unohtuneet tai läksyt tekemättä? Meidän neljäsluokkalaisen opettajalla on sääntönä laittaa lapsi 45 minuutiksi tekemään unohtuneita tehtäviä tai lisätehtäviä jälki-istuntoon jos on NELJÄ kertaa läksyt unohtuneet tai kirjat olleet kotona tai jos on kolme kertaa myöhästynyt! Tuntuu minusta jotenkin kohtuuttomalta kuitenkin vielä näin pienen oppilaan kohdalla, inhimillistähän se kuitenkin on jos joskus unohtuu läksyt tai tavarat. Eihän aikuisetkaan aina kaikkea muista tehdä tai hoitaa!Nämä unohdukset nollataan syyslomalla ja hiihtolomalla, mutta kyllä niitä silti ehtii kertyä jonkun verran. lapsi sitten kotona itkee kun joka kuukausi pukkaa jälki-istuntoa. Olen asiasta kysynyt opettajalta, joka vain sanoi että tämänikäisen ei enää auta unohdella ja antoi ymmärtää, että asia loppuun käsitelty. En uskalla enää kyseenalaistaa tätä käytäntöä kun pelkään, että lapsi saa siitä sitten kärsiä nahoissaan. Ei kai tässä auta kun vaan lohdutella poikaa ja sanoa, etten voi asialle ja open säännöille mitään :-(. Mutta miten teidän lasten kohdalla on nämä unohtelut ja myöhästymisasiat koulussa hoidettu?
unohtuneet läksyt
51
5739
Vastaukset
- Opettajilla on outo
tapa kiusata lapsia. Kyllä ne opettajatkin unohtelee ja paljon enemmän. Meillä on oikein kirja, johon laitamme kaikki opettajan unohdukset ylös. Viime viikolla oli 8 kertaa tällä viikolla 4 kertaa. Huonoa mainosta opettajille moinen touhu. Pitäsi valittaa koulutoimenjohtajalle.
- koululainen
Meillä Yläasteella vasta "jälkkäriä" (3 myöhästymisestä)Läksyjen teosta en tiedä, mut ei ainakaan istumaan joudu.
- aikoinaan näin
Omalla opettajallani oli seuraava systeemi: jokaisesta unohduksesta (läksyt, kirja, kynä, kumi yms.) merkintä opettajan muistikirjaan. Merkinnän sai esim. myös kiroilusta. Ja kun merkintöjä oli viisi, seurasi tunti jälki-istuntoa.
- h.h.
"Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään."
- Anonyymi
Joo hyvä idis
- koulussakin
Jouduin aika monta kerta jälki-istuntoon että tekemässä läksyt läpi.Toki lapsi unohtaa tekemään läksyt,mutta eihän voi joka päivä pitää tehdä kotona jos ei ole annettava läksyt(opettaja).Sitä päätin että kun olen kotona niin teen heti läksyt pois alta sitten vietän aikaa paljon.Minäkin joskus unohtanut esim.jotain tavara mutta ei pahasti ole.Opettajani oli haukkunut minulle että aina myöhästyin aamulla koululle vaikka olin sanonut opettajalle että en voinut mitään koska bussi itse myöhästynyt usein.Kutenkin opettajani käski että tulen ajoissa kouluun vaikka bussi tulee klo 7.20 ja perille 7.40 mutta kouluni alkaa klo 9.00 aika tyhmä touhua.Joskus opettaja ei usko sitä asiasta.Luulen,että opettaja saa tarpeeksi kun lapsi unohtaa usein läksyt tai tavaraa.
- mamma!
Minä ihmettelen sitä, ettet sinä edelleenkään muistuta lastasi tekemään kotitehtäviään ja ottamaan välineitään mukaan kouluun.
Lopeta se ihmettely ja rupea kantamaan vastuuta lapsestasi. Viimeiset tilaisuudet siihen alkavat olla käsillä.- Anonyymi
Läytys kii
- eräs äiti
Mulla on kuudesluokkalainen tyttö joka unohtelee milloin mitäkin ja myöhästelee. On hyvä, että koulun taholta puututaan näihin ja lapsi tuntee nahoissaa, että sääntäjä kuuluu noudattaa.
Olet ihan oikeassa siinä, että tuo kaikki on inhimillistä, mutta vastuuta pitää jo lapsena opetella eikä se ole liikaa vaaditu, että on koulussa ajoissa ja että on läksyt tehtynä. Ei aikuisenkaan elämässä kaikesta selviä vain olan kohautuksella, että hups, kävipäs nyt näin vaan aikuisenakin on syy-seuraus-suhteita ja niitä on helpompi ymmärtää, kun jo lapsena tottuu siihen, että yhdestä asiasta seuraa toinen asia. - Elämää varten
Minusta tuo tuntuu suorastaan löysältä. Etenkin kun jälki-istunnossa sitten saa tehdä ne tehtävät, ettei istunto ole pelkkää istumista. Toiset lapset oppivat paremmin huolehtimaan asioistaan kuin toiset, mutta kaikkien pitäisi se pikku hiljaa oppia. Ei aikuisena ole enää kukaan kyselemässä, muistitkos maksaa verot ajoissa ja muistitkos mennä töihin tänään. Jos ei muista niin sillä on seurauksensa. omat lapseni ovat aika hyvin muistaneet huolehtia, mutta kyllä kyselen lähes joka ilta, onko läksyt tehty, onko kokeita tulossa ja oliko opettajalta viestejä. Joskus kaikki on hoidettu hienosti, mutta ei aina, ja kyllä silloin komennan hoitamaan hommansa.
- ...
Ihan oikein toimittu opettajan puolelta, nyt eikun kotona skarpaamaan lapsi sekä vanhemmat.
- Anonyymi
Lättyskii
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lättyskii
vitun nugetti hanki elämä
- opex
lapsellasi ahkera ja työlleen omistautunut opettaja! Tiesitkö, että nuo laiskanläksyt ovat hänelle palkatonta työtä, jota hän on valmis tekemään sinun lapsesi eteen? Kysehän ei ole jälkästä vaan tehtävien tekemisestä, niiden samojen, jotka lapsen olisi joka tapauksessa pitänyt tehdä.
- Anonyymi
Lättyskii et tajuu mitään
- blondeistablondein72hki
kouluun tekemään ja se oikein.
- unohtelijan äiti
Meillä on lapsi kova unohtelemaan yleensä kaiken mahdollisen, mutta läksyt on opittu tekemään ja siitä kyllä kiitän opea, jolla on "tiukka kuri" Eli kun kolme merkintää unohtuneista läksysitä tai kirjasta, niin sitten läksyparkkiin (45 min) ja siellä sitten tehtäviä tehdään. Hyvä opetus on ollut. Muutenhan, ainakin meillä, ne läksyt "unohtuisi" tekemättä. Poika on oppinut tarkemmaksi, kirjaa paremmin tehtävät ylös ja on omatoimisempi eli ei tarvi olla aina muistuttamassa, että teehän ne läksyt.
- Luokanopettaja NN
Jos tehtävät ovat tekemättä, oppilaani jäävät AINA tekemään ne läksyparkkiin, max. tunti koulupäivän jälkeen.
- lapsellesi
Anna lapsellesi pieni vihkonen, johon aina päivän päätteeksi kirjaa läksyt ylös.
Sitten tarkastat vihkosta annetut tehtävät ja katsot että ne tulee tehtyä. - mie vaan..
alakoulussa on läksyparkki joka päivä jossa unohtuneet tehdään ja kun on tehty niin näytetään valvovalle opelle ja pääsee kotiin. Hyvä käytäntö ja toimii eli ei juuri läksyt unohdu.
Myöhästelyt kuitataan niin että se, mikä on jäänyt tunnill atekemättä tehdään joko seuraavaksi päiväksi tai läksyparkissa. Useammasta harkinnan mukaan tulee sitten jälkkää kyllä, mutta ei juuri koskaan sitäkään.
Kotiin tavarat ei unohdu kamalasti sillä lukkareissa on ns. x-tunteja jotka voi olla vaikka mistä joten läksyt on tehtävä joka päivä.
Ja siis en puhu nyt edes omista lapsistani vaan koko koulun lapsista sillä aina ei läksyparkkia edes ole kun ei ole osallistujia... - nyt..
Jos ei kerran kotona hommia tehdä, ja näemmä vanhemmat eivät myöskään tue: Niin onneksi koulussa on välittävä opettaja!!
Hyvä ope! - läksyt
Kirjoituksesi perusteella sain käsityksen että lapsellasi on useammin unohtunut läksyjä tekemättä, itse olen jo käynyt lasteni kanssa ala-asteen läpi, ja oma näkemykseni pesustuu omiin kokemuksiini, lasten kohdalta lukuvuoden aikana jäi vain tosi harvoin joitakin yksittäis tehtäviä tekemättä, eikä koskaan kokonaan lapsi ei unohda läksyjen tekoa mikäli pitää koulun käyntiä tärkeänä, vanhempien tehtävänä on nimen omaan kysyä onko läksyt tehtynä jne, eli suosittelisin tarkkaavaisuutta enemmän lastesi kohdalla.
- moo
Näin tehdään meidän koulussa:
Viisi unohdusta puolituntia jälkkää
En muista tarkalleen. 3-5 myöhästymistä taas jälkkää
Aina kun läksyt tekemättä läksyparkkiin. Jos joku pikkutehtävä tekemättä tehdään se välitunnilla tai kotona seuraavaksi päiväksi. Ja jos kirjat kotona yms. Niin tästä kaikesta laitetaan merkintä myös wilmaan. - Huhhuijaa
MIten open pitäis sitten toimia, jos lapsonen ei ole läksyjään tehny?
- Anonyymi
Ne vois tehä välkällä
- huh huh huh äääääää
Ihan kuulostaa minusta kohtuulliselta rangaistukselta. Neljä unohdusta on jo aika paljon. Oikeesti! Etkö viitsisi valvoa, että lapsi tekisi läksyt ja menisi kouluunkin ajoissa niin ei joutuisi istumaan?
Kyllä se tuo taito (tehtävät tehtynä, ajoissa kouluun) on oikeasti helpompi oppia nyt kuin sitten "joskus" vaikka työelämässä.- Anonyymi
Oot tyhmä ku orava ja ite unohtel2t asioita enemmän kuin lapset varmaan
- Sijaisen sijainen 16
"laittaa lapsi 45 minuutiksi tekemään unohtuneita tehtäviä tai lisätehtäviä jälki-istuntoon jos on NELJÄ kertaa läksyt unohtuneet tai kirjat olleet kotona tai jos on kolme kertaa myöhästynyt! Tuntuu minusta jotenkin kohtuuttomalta"
Läksyt saa siis kolme kertaa laiminlyödä tai jättää kirjat kotiin ja myöhästyä saa kaksi kertaa ilman, että seuraa mitään sanktioita. Opettajallanne on melko pitkä pinna ja ymmärtävä ja anteeksiantava suhtautumistapa.
"Eihän aikuisetkaan aina kaikkea muista tehdä tai hoitaa!"
Näinpä se ikävä kyllä on. Sitten kärsimme seuraukset.
" lapsi sitten kotona itkee kun joka kuukausi pukkaa jälki-istuntoa"
Hän tietää säännöt. Jos toimisi niiden mukaan, ei tarvitsisi itkeä. Läksyjä nyt pitäisi olla mahdotonta edes "unohtaa", koska ne merkitään kirjaan tai vihkoon. Jos lapsi laiminlyö merkitsemisen tai ei kotona viitsi katsoa, mitä pitää tehdä, hän nimenomaan kerjää sitä istumista.
" En uskalla enää kyseenalaistaa tätä käytäntöä kun pelkään, että lapsi saa siitä sitten kärsiä nahoissaan." Sinun ei todellakaan pidä kyseenalaistaa koulun käytäntöjä! En nyt oikein tajua, miten lapsesi joutuisi kärsimään nahoissaan, jos äiti yrittää puuttua asioihin, joihin hänellä ei ole sananvaltaa. Jos luulet, että opettaja alkaisi vainoamaan lastasi, voit olla ihan huoletta. Opettajalla on ihan tarpeeksi töitä ilman erityisiä vainoamistoimenpiteitäkin.- Anonyymi
Mul on 27 unohusta tänä vuon ja enoo saanu mitään rangaistusta pälli.
- nionion
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
- voi rähmä
no sanotaanko nyt näin, meillä tokaluokkalainen ja heille tulee myöhästelyistä ja unohdetuista kotitehtävistä ("laiskanläksyä" yhdestäkin kerrasta ja jälkkää tulee vakavemmista rikkomuksista) pois pääsee, kun annetut tehtävät on tehty. Lapseni kerran unohti tehdä läksynsä sillä oli koulun jälkeen mummolassa ja lapseni oli mummon kanssa tehnyt vain lisätehtäviä. Otimme puhutteluun lapsemme, että ne pakolliset tehtävät on tehtävä vaikka olisi mummolassa. Ei sen jälkeen ole laiskanläksyssä ollut. Kyllä nuo jälki-istunnot ja laiskanläksyt ihan aiheesta tulee, jos vanhemmat lopettaisivat tuon eihän minun lapseni mitään tekisi--ajattelun, niin tuon huomaisi. Ja aika huonosti on vanhemman asiat, jos pitää OK:na, että minäpä unohtelen välillä asioita, sillä muistettavat asiathan pitäisi muistaa.
- Manta muistava
Koulukotiin tuommoset lapset jotka ei muista mitään!
Meillä opettajatkaan ei muista mitään, ja siitä on huomautettu ja aneettu potkuja kun kaksi kertaa opettaja unohtaa. Minusta yhden kerran unohtanut opettaja sietäisi potkut.
Meillä lapset muistaa kaiken, ne muistaa mitä vaan koska vaan. - Karjalatakaisin!
Ruotsin tie on Suomen...
... tosin hiljattain höpistiin jossain "uutisessa" (lobattu oaj:n propagandapläjäys se oli), että Suomen koulujen vahvuus on mm läksyjen seuranta, mitä ei tapahdu enää monessakaan maassa.
Jos koulu on tehtäväorientoitunut kontrollikoneisto, se on alkanut heikkenemään uusien opetusteknologioiden yleistyttyä. Ruotsin tie on Suomen... - Reksinpoika
Kyllähän se on nimenomaan vanhempien vastuulla tarkistaa että läksyt tulevat tehdyksi. Voisiko vanhemmille määrätä laiskanläksyä? Ei se voi olla alaluokkalaisen vika jos joka toinen päivä läksyt unohtuvat. Koulun pitäisi olla tarkka näissä tilanteissa,sillä jossain tulee raja kun lapsen huoltoa on laiminlyöty.
- Take it easy
Joskus on sellaisia tilanteita, että lapsella on jäänyt läksyt merkkaamatta koulussa ja sehän onkin sitten opettajan vastuulla että kaikki oppilaat ne merkkaavat. Lapsi ei kotona enää välttämättä muista mitä olikaan läksyksi annettu. Huolehditaan molemmin puolin, mutta muistetaan välillä antaa lapsenkin opetella vastuuullisuutta ja hoitaa itse läksynsä. Seuraamuksia tietysti tulee ja pitääkin, jos oppilas ei ole tehnyt niitä läksyjä. Mutta siinä sitä opetellaan pikkuhiljaa.
- Ammattikasvattaja
Ja läksyjäkö ei voi keneltäkään millään kysyä?
- Tehotyttönen 16
Neljäsluokkalainen on itse vastuussa läksyjen merkitsemisestä. Ihan ekaluokan syksyllä ope niistä kyllä muistuttelee, siis merkitsemisestä. Sen jälkeen vastuu on yksiselitteisesti oppilaan. Ajattele nyt itsekin: yli kaksikymmentä oppilasta luokassa ja vaikkapa viisi tuntia päivässä. Se tarkoittaisi, että opettajan pitäisi päivän aikana tarkistaa 100 kertaa, että läksy on merkitty ja merkitty oikein. Missä välissä hän opettaisi?
- Opettava 116
Tehotyttönen 16 kirjoitti:
Neljäsluokkalainen on itse vastuussa läksyjen merkitsemisestä. Ihan ekaluokan syksyllä ope niistä kyllä muistuttelee, siis merkitsemisestä. Sen jälkeen vastuu on yksiselitteisesti oppilaan. Ajattele nyt itsekin: yli kaksikymmentä oppilasta luokassa ja vaikkapa viisi tuntia päivässä. Se tarkoittaisi, että opettajan pitäisi päivän aikana tarkistaa 100 kertaa, että läksy on merkitty ja merkitty oikein. Missä välissä hän opettaisi?
Ihan totta! Lapsi on itse vastuussa läksyjen merkitsemisestä ja siitä, että kirjat, vihot, kynät, kumit, monisteet, liikkakamat ja kotona kuitattavat laput ovat mukana.
Suurimmalla osalla opettajista on se käytäntö, että läksyt sekä sanotaan että kirjoitetaan taululle. Jos lapselle vielä senkin jälkeen on epäselvää, mitä pitää tehdä, opettajalta voi (ja pitää!) kysyä ennen kuin lähtee luokasta.
Onpa tapahtunut useammin kuin kerran, että kun on kirjoitettu jotain perusasioita vihkoon ja sen jälkeen alettu tehdä niiden harjoituksia, huomaan joskus tunnin loppupuolella, että pikku Eemelimaria ei tee mitään. Selitys on aseistariisuvan tyhjentävä: Mulla ei oo kynää ja mä sanoin kyllä tunnin alussa, mutta sä et antanut mulle uutta. Tiedoksi: Jos ei ole kynää, tullaan opettajan luo nöyränä pyytämään lainaksi ja muistetaan palauttaa ja kiittää lainasta. Jos oppilas tunnin alkuhälinässä toteaa kynän puuttuvan, ope ei sitä välttis edes kuule. Vaikka kuulisikin, hänen ei tarvitse passata lapselle uutta valmiiksi teroitettua kynää kätöseen, vaan lapsen asia on ratkaista kynättömyyden ongelma. - Pitikö tämäkin nyt erikseen sanoa? Ehkä jollakulla lamppu syttyi.
- Täydellinen ope?
Kerro se lapsille siellä luokassa. Sun tehtävä on opettaa käytäntötapoja siellä luokassa. Ja muistappa, että lapsista on kyse, he opettelevat vasta näitä käytöstapoja.
- Opettava 116
Kerrottu on. Monesti. Ja tullaan vielä monesti kertomaan. Juuri sen vuoksi, että minähän niitä tapoja opetan, kun joillekin ei jostain syystä kukaan ole kotona kertonut.
Onko ajatusmaailmasi jossain määrin rajoittunut, kun katsot asialliseksi muistuttaa opettajaa, että hän opettaa lapsia? Naurettavaa!
- mmmmmmmm
Aikas erikoista, että opettaja huomaa kynän puuttumisen vasta tunnin loppupuolella... Sieltä edestä kyllä näkee hyvin luokkaan ja mitä kukin oppilas puuhastelee....
- Opettava 116
Suuressa typeryydessäni ja pieniaivoisuudessani oletan (virheellisesti) yhä uudelleen ja uudelleen, että yläkoululaiset tietäisivät tarvitsevansa koulupäivän aikana kynää ja jos sitä ei ole, pystyisivät ratkaisemaan ongelman.
Tehtäviä tehdessä en juuri milloinkaan ole luokan edessä, vaan kierrän ja autan niitä, jotka apua tarvitsevat ja ovat halukkaita sitä vastaanottamaan. Silloin, kun kirjoitutan vihkoon, yritän kyllä seurata, että kaikki ovat mukana. Joskus käy lipsahduksia, enkä pienessä luokkatilassa yli kahdenkymmenen oppilaan kanssa aina näe jokaisen touhuja. Eikä minun mielestäni tarvitsekaan, joku raja se on minunkin vastuualueellani.
Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että viimeistään kolmannella luokalla oppilas on todellakin itse vastuussa siitä, että on kynä mukana. Ei opettajan pitäisi sitä enää tarvita vahtia. - Meinmutzi 11
Aika erikoista, että yrität pistää kynän puuttumisen ja oppilaan tehtävien laiminlyömisen opettajan syyksi. Kai sillä oppilaallakin (tai vanhemmilla) nyt sentään jostakin vastuu on, edes ihan perusasioista!
- Anonyymi
Opettava 116 kirjoitti:
Suuressa typeryydessäni ja pieniaivoisuudessani oletan (virheellisesti) yhä uudelleen ja uudelleen, että yläkoululaiset tietäisivät tarvitsevansa koulupäivän aikana kynää ja jos sitä ei ole, pystyisivät ratkaisemaan ongelman.
Tehtäviä tehdessä en juuri milloinkaan ole luokan edessä, vaan kierrän ja autan niitä, jotka apua tarvitsevat ja ovat halukkaita sitä vastaanottamaan. Silloin, kun kirjoitutan vihkoon, yritän kyllä seurata, että kaikki ovat mukana. Joskus käy lipsahduksia, enkä pienessä luokkatilassa yli kahdenkymmenen oppilaan kanssa aina näe jokaisen touhuja. Eikä minun mielestäni tarvitsekaan, joku raja se on minunkin vastuualueellani.
Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että viimeistään kolmannella luokalla oppilas on todellakin itse vastuussa siitä, että on kynä mukana. Ei opettajan pitäisi sitä enää tarvita vahtia.Ei tarvii vahtia? Mitä varten sitten teet niin?
- Ammattikasvattaja
Normaalitasoinen neljäsluokkalainen osaa merkitä halutessaan läksyt opettajan ohjeiden mukaan.
- Skolessa duunissa Qq
Kyllä. Normaalitasoinen. Joidenkin vanhempien on vaikea hyväksyä sitä, että heidän lapsellaan ei ehkä ole edellytyksiä oppia asioita ihan samaan tahtiin kuin muut.
Tukea on kyllä saatavissa, mutta useinkin lukujärjestystuntien ulkopuolella. Kun tavallisella tunnilla mennään tavallisten oppilaiden mukaan, ei millään aina pysty näitä heikoimpia riittävästi ohjaamaan. Toisinaan sekä vanhemmille että oppilaille tuottaa tuskaa se, että osa meistä joutuu työskentelemään kovemmin ja pidempään saadakseen hyviä tuloksia. Jos ei ole siihen valmis, on tyydyttävä heikompiin arvosanoihin.
- Anonyymi
Sekaisinko te olette? Neljäsluokkalainen osaa merkitä läksynsä opettajan ohjeen mukaan. Jos se ei ole merkittynä niin ihan oma vika....
- Anonyymi
Muistan kun lapsena unohti läksyt niin tuli hirvee paniikki🤣
- Anonyymi
Meillä on semmonen juttu että läksyt tekemästä ei joudu jälkistuntoon, mutta tunninhäirinnästä ja opiskeluvälineiden puuttumisesta tulee.
- Anonyymi
Moi mmmmmm
- Anonyymi
juu
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391