Hyväntekeväisyys

Mulla tällä hetkellä auttamiset ovat katkolla. Ihan tarpeeksi riittää tässä, kun saan kunnialla vedettyä tämän kolmihenkisen perheeni.

Työt ovat pätkissä ja palkkoja sekä päivärahoja joutuu odottamaan turhan kauan. Viime kuussa kävi niin onnellisesti, että soviteltua päivärahaa sain nolla euroa. Tein kaksi erillistä viikon pätkää, joihin sattui mukavasti sunnuntaitöitä. Niinpä kaksi siinä kuussa ollutta työttömyysviikkoa meni harakoille.

Joulun ajan sijaisuuden sai kouluttamaton. Jokusen euron säästää työnantaja sillä tavoin. Ammattiliittoon en viitsi valittaa, koska en halua rettelöijän leimaa otsaani. Mieluimmin siirrän, tosin jonkun verran hampaat kirskuen, opintolainan maksua kuukaudella, kun tässä kuussa on muutenkin laskuja niin että hyvä kun kinkkurahat jää.

Mutta tuleehan autettua paljon näkyvien ja näkymättömien verojen muodossa. Arvonlisäverona ruokakauppankin kunnon summa joka kuukausi.

Avustamme filippiiniläistä kummilastamme ja hänen yhteisöään 25e/kk.

olen vienyt vaatteita ja pelejä ja leluja Pelastusarmeijan pataan, tänä vuonna vien myös Veikko Hurstille, jos vaan onnistun ja löydän oikean paikan minne viedä...

ollaan lakattu uskomasta suuriinkin
järjestöihin jo aika päiviä sitten.
Niin paljon väärinkäytöksiä niissä tapahtuu.
Kaikki ei tule edes julkisuuteen.
Juttu alkaa olemaan kuin Venäjällä ikään.

Eli autamme keräämällä tarpeellista tavaraa,
jotka tuttu vie suoraan itänaapuriin.
Milloin Viroon, milloin mihinkin.
On annettu jääkaappi, polkupyöriä, sukset,
luistimia, vaatteita jne.

Konkreettisesti autetaan laittamalla ruokaa
ja muistamalla lähellä olevia tarvitsijoita.
Tässä kylässä jokunen muukin auttaa samoin. :)

Hyväntekeväisyyttä on sekin,
että kuormitamme luontoa mahdollisimman vähän.
Mutta et tainnut tarkoittaa sellaista, hih ;)

"yleishyödyllisen" järjestön jäsenmaksun maksaminen kerran vuodessa hyväntekeväisyydeksi?
Kuten MLL:n tai Syöpäyhdistyksen?
Onko sellaisesta hyötyä ja jos on, niin kenelle?

Pidän syöpäyhdistysten työtä siltä osin hyvänä, että ne antavat rahaa syöpätutkimukseen.

MLL:n työssä mielestäni on parasta, että tarjotaan pienten lasten äideille mahdollisuus tavata ja tutustua toisiinsa (äitikaveritoiminta yms) ja liitto toimii jonkinlaisena vahtina yhteiskunnassa, ettei yhteiskunnassa yleisesti tapahdu mitään lapsia vaurioittavaa, näin ainakin toivon.

Tänä syksynä olen ollut mukana yrityksessä perustaa yhdistys yhden ihmisryhmän tukemiseksi, jotka eivät vielä ole tarpeeksi huomioituja ja autettuja. On vain mahdoton löytää vetäjiä, joilla aika, voimat, kiinnostus ja kyvyt riittäisivät. Saattaa jäädä perustamatta.

Jos joku tuntematon pyytää rahaa ruokaan tai muuhun hätäänsä, niin annan, vaikka itse jäisinkin sitten jotain ilman. Annan senkin uhalla, että pyytäjä saattaa valehdella. Voihan myös olla, että hänellä on todellinen hätä. Onneksi näitä pyytäjiä on Suomessa vielä aika vähän.

Niin kuten tuli mainittua harrastan kaikenmoista
eli, meillä on täällä kylíllä semmoinen porukka
jotka keräämme ja viemme uusia/käytettyjä vaatteita, kenkiä, leluja, vauvatarvikkeita, koulutarvikkeita kalusteita rajan taakse. Karjalassa on niin köyhiä ihmisiä, että jopa kengät joissa pohja ja päällinen pysyvät yhdessä ovat luksusta.
Villainen sukkapari poikineen syntyy talossamme
jonkun jalkoja lämmittämään samoin kuin villapuserot ja pöksytkin.
Kaikki lasten vanhat tarvikkeet on viety tarvitseville.
Tuttavani hoitavat kuljetuksen ja valvovat tavaroiden jaon paikanpäällä, itse en lasten vuoksi reissuun lähde.
Sairaalan lastenosastoille olin hankkimassa vaunuja ja leluja silloin laman pimeinä vuosina,
sekin otettiin kiitollisena vastaan, no tiesinhän mikä oli tilanne siellä kun liki asuimme sairaalassa.
Olen myös toiminut projektinvetäjäna, kun keräsimme muutamaan kehitysmaahan koululaisille koulutarvikkeita ja kumisaappaita työläisille.
Näissä kaikissa projekteissa on ollut mukana toimittamassa apua perille joku paikanpäälle taksvärkkiin menossa oleva ihminen.
Naisten lukutaidon edistämiskampanjassa toimin myös aikoinaan aktiivisti.
Tämä alkoi jo hamassa lapsuudessa jolloin minulla oli pohjoisessa köyhän monilapsisen perheen (silloinhan ei sossua oltu vielä keksitty)tyttö "kummilapsena" kaikki hyväkuntoisina pieneksi jääneet vaatteeni toimitettiin hänelle.
Jo silloin sydäntä lämmitti se valoisa asenne joka pohjoisen pienestä pirtistä välittyi kirjeiden mukana minulle.

Rahaa en juurikaan anna koska siihen liittyy aina riski että joku vetää välistä, tosin avustuserien kuljetuskustannuksiin osallistun osaltani.

Mutta tämä on minun elämäntapani, yksinkertaisesti en tästä pääse eroon
veri vetää, niinkuin 3:n äiti joskus mainitsi, olen aika energinen, jopa aneemisenakin.
(täytyisi tehdä itselleen hyvä työ ja hakea rautakuuri apteekista.)
Järjestöjen päättävissä elimissä istumisen tosin lopetin lasten synnyttyä.