Heitämpä

teille taas

pientä purtavaa kun olette niin mukavaa porukkaa.
Pieni aivosolujen rassaaminen ei ole koskaan pahitteeksi!

Ufojen arvellaan olevan joltain muulta planeetalta kaukaa ulkoavaruudesta kotoisin,tämä ns.ET-hypoteesi on kaikkein suosituin nykyään,eikä siinä mitään,sehän on kaikinpuolin "ekonominen" ja tyhjentävä selitysmalli.

Mutta ongelmaksi muodostuu valtavat välimatkat!
Jos ajatellaan että ufot olisivat vaikkapa kohtuullisen 300 valovuoden takaa niin niiltä menisi melko kauan matkaan.

Jos ne pystyisivät saavuttamaan jopa puolet valonnopeudesta,joka sekin on jo melkoista haipakkaa (täältä Kuuhun n.2,5 sekuntia!) niin
silti matkaan kuluisi 600 vuotta.

Kun ne täällä jonkinaikaa oltuaan lähtisivät takaisin kotiplaneetalleen niin ne olisivat silloin olleet reissunpäällä 1200 VUOTTA!

No onko tuossa mitään järkeä? Ei ole,sillä kun ne vihdoin olisivat kotona ne huomaisivat että kaikki on muuttunut,sukulaiset on jo aikoja kuolleet,kokonaiset kulttuurit on kuolleet ja uusia syntynyt,kielikin voisi olla muuntunut tällävälin lähes tunnistamattomaksi.

Ja se instanssikin joka aikoinaan lähetti retkikunnan matkaan olisi ehkä jo lakannut olemasta niin että kenelle raportoidaan tulokset?

Ehkä onkin niin että ne eivät matkusta niinkään AVARUUDESSA VAAN AJASSA.

Oletetaan että niiden kotiplaneetta on tässä linnunradassa ja suurinpiirtein samalla ratatasolla Maan kanssa ja jos,sanon JOS ne ovat keksineet eräänlaisen aikageneraattorin niin ne säätävät sen vaikka miljoona vuotta eteenpäin niin mitä tapahtuu?

Koska galaksi pyörii avaruudessa niin Maapallo TULEEKIN HEIDÄN LUOKSEEN koska me ja koko aurinkokunta pyörimme galaksimme mukana.

Tällöin vältytään täysin tuolta vaikealta ja vaaralliselta AVARUUDEN YLITYKSELTÄ ja päästään määränpäähän nopeasti ja vaivattomasti.

Itse asiassa on paljonkin viitteitä siitä että muukalaiset pystyvät hallitsemaan aikaa ja ASETTUMAAN MIHIN TAHANSA HISTORIAMME KOHTAAN.

Tämä myös selittää ufojen valtavan määrän joka on aina ihmetyttänyt tutkijoita.

14

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kontaktihenkilö

      kuinka kauan kestää pienenkin galaksin pyöriä kerran ympäri? Se ei taida tapahtua aivan muutamassa päivässä.

      "Mutta ongelmaksi muodostuu valtavat välimatkat!
      Jos ajatellaan että ufot olisivat vaikkapa kohtuullisen 300 valovuoden takaa niin niiltä menisi melko kauan matkaan."

      Avaruuskansa ei lennä aluksillaan, vaan ottavat kiintopisteen ja "imaisevat" itsensä haluamaansa paikkaan. Ne alukset eivät ole mitään takapajuisia vempeleitä. Ja itseasiassa meidän ilmatilassa on kaiken aikaa toisplaneettalaisten aluksia parkeissa, mutta ne eivät ole meille näkyvissä.

      • fakta tietoa

        Matkustaminen tulevaisuuteen suurien nopeuksien avulla
        Tulevaisuuteen matkustamisen teoreettiset perusteet on tunnettu jo 1900-luvun alusta lähtien, jolloin fyysikko Albert Einstein julkaisi suhteellisuusteoriansa.[4] Einsteinin keksiessä ajan kulun nopeuden riippuvan havaitsijan nopeudesta hän tuli samalla luoneeksi tulevaisuuteen suuntautuvan aikamatkustuksen perusteet. Mikäli havaitsija haluaa matkustaa tulevaisuuteen, hänen tarvitsee vain rakentaa hyvin suurilla nopeuksilla liikkuva ja jo valonnopeutta lähestyvä avaruusalus, jolla hän poistuu Maapallolta. Aika kuluu eri tahtiin avaruudessa liikkuvan avaruusaluksen ja Maapallon suhteen. Tämän vuoksi suurilla nopeuksilla liikkuva havaitsija tuntee vain pienen hetken kuluneen, kun taas Maassa on voinut kulua paljon kauemmin aikaa. Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99,9999999996 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa. Tämä ajan hidastuminen nopeuden kasvaessa on todistettu käytännössä oikeaksi, vaikkakin huomattavasti pienemmässä mittakoossa. Mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa suhteessa hitaasti liikkuvien myonien vastaaviin elinkaarien pituuksiin, ovat mittaustulokset olleet suhteellisuusteorian mukaisia.[4]

        Ihmiskunnan tekniikan taso ei riitä tarvittavilla nopeuksilla liikkuvien alusten rakentamiseen. Vaikka sopivalla vauhdilla liikkuva avaruusalus voitaisiinkin rakentaa, kiihdytys suureen nopeuteen kestäisi hyvin pitkään, sillä ihmisen keho ei kestäisi suurta kiihdytystä
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Aikamatkustus#Fysiikan_lait_ja_aikamatkustus

      • Kontaktihenkilö
        fakta tietoa kirjoitti:

        Jenkeissä mietittiin kerran, pitäisikö astronauteille maksaa palkkaa maan kellon mukaan vai sukkulassa olleen kellon mukaan.

      • että.

        ne ufoalukset eivät liiku ollenkaan, vaan maailmankaikkeus tavallaan vaihtaa paikkaa suhteessa alukseen!.. Se maailmankaikkeuden kohde jonne alus kohdistetaan menemään aiheuttaa koko kaikkeuden liikkumisen aluksen ympärillä.

        näin ollen matkustat tuntevat olevansa koko matkan ajan paikallaan.

        ......?

      • kuin käsittävinäsi
        että. kirjoitti:

        ne ufoalukset eivät liiku ollenkaan, vaan maailmankaikkeus tavallaan vaihtaa paikkaa suhteessa alukseen!.. Se maailmankaikkeuden kohde jonne alus kohdistetaan menemään aiheuttaa koko kaikkeuden liikkumisen aluksen ympärillä.

        näin ollen matkustat tuntevat olevansa koko matkan ajan paikallaan.

        ......?

        mutta noinhan minä juuri selitin,hyvä ihme...alus on paikoillaan mutta galaksi liikkuu.

      • jo kaikki
        fakta tietoa kirjoitti:

        Matkustaminen tulevaisuuteen suurien nopeuksien avulla
        Tulevaisuuteen matkustamisen teoreettiset perusteet on tunnettu jo 1900-luvun alusta lähtien, jolloin fyysikko Albert Einstein julkaisi suhteellisuusteoriansa.[4] Einsteinin keksiessä ajan kulun nopeuden riippuvan havaitsijan nopeudesta hän tuli samalla luoneeksi tulevaisuuteen suuntautuvan aikamatkustuksen perusteet. Mikäli havaitsija haluaa matkustaa tulevaisuuteen, hänen tarvitsee vain rakentaa hyvin suurilla nopeuksilla liikkuva ja jo valonnopeutta lähestyvä avaruusalus, jolla hän poistuu Maapallolta. Aika kuluu eri tahtiin avaruudessa liikkuvan avaruusaluksen ja Maapallon suhteen. Tämän vuoksi suurilla nopeuksilla liikkuva havaitsija tuntee vain pienen hetken kuluneen, kun taas Maassa on voinut kulua paljon kauemmin aikaa. Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99,9999999996 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa. Tämä ajan hidastuminen nopeuden kasvaessa on todistettu käytännössä oikeaksi, vaikkakin huomattavasti pienemmässä mittakoossa. Mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa suhteessa hitaasti liikkuvien myonien vastaaviin elinkaarien pituuksiin, ovat mittaustulokset olleet suhteellisuusteorian mukaisia.[4]

        Ihmiskunnan tekniikan taso ei riitä tarvittavilla nopeuksilla liikkuvien alusten rakentamiseen. Vaikka sopivalla vauhdilla liikkuva avaruusalus voitaisiinkin rakentaa, kiihdytys suureen nopeuteen kestäisi hyvin pitkään, sillä ihmisen keho ei kestäisi suurta kiihdytystä
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Aikamatkustus#Fysiikan_lait_ja_aikamatkustus

        tietää,sitä sanotaan AIKADILATAATIOKSI,mutta sehän vaan pahentaa ongelmaa muukalaisten kannalta.

        Nimittäin kun he kerran ovat lähteneet kotoaan kurvailemaan pitkin kosmosta NIIN PALUUTA EI OLE !

        PAITSI jos he hallitsevat AIKAA.

      • Kähmis
        kuin käsittävinäsi kirjoitti:

        mutta noinhan minä juuri selitin,hyvä ihme...alus on paikoillaan mutta galaksi liikkuu.

        Eiköhän pojat sen aluksen liikuttaminen olisi kuitenkin pienempi ongelma kuin koko galaksin liikuttaminen. Siitä tulisi sekin vaikeus, että mihinkäs galaksi repeäisi, jos kaksi dirigenssiä päättäisi matkustaa samaan aikaan?

        Lisäksi astronomit eivät ole havaineet esimerkiksi naapurigalaksimme Andromedan hypähtelevän avaruudessa ja kuulemma sieltäkin tänne on populaa tullut.

        Ei vaan. Kaikella kunnoituksella. Tuo akjatusrakennelma taitaa vain kasvattaa ongelmaa.

      • et käsittänyt
        Kähmis kirjoitti:

        lainkaan.Tämä on ihan yksinkertainen juttu.Yritän nyt selittää havainnollisesti,ole tarkkana.

        Kuvittele nyt että galaksi on pyöreä levy.Piirrä siihen tussilla piste.Ota jokin esine,vaikka tulitikkuaski.

        Nyt kuvittelet että tikkuaski on avaruusalus ja pitele sitä pyörivän levyn päällä.

        Aikaisemmin piirtämäsi piste on MAAPALLO.

        Kun pyörität levyä niin piste eli MAAPALLO sirtyy sen tikkuaskin eli AVARUUSALUKSEN kohdalle,eikö niin ?

        Joko tajusit? Avaruusalus "parkkeerataan"tiettyyn AIKA-AVARUUDEN KOHTAAN SIKSI AIKAA ETTÄ MAAPALLO EHTII KOHDALLE !!!!!

        Kuten huomaat ei tämän tajuaminen vaikeaa ollutkaan se vaan aluksi tuntui siltä.

    • akronyymit osaava

      Eiköhän ufojen edelleen arvella olevan pelkkiä tunnistamattomia lentäviä esineitä.
      Ihana miten kouluttamaton järki käyttää akronyymejä väärin.
      Varsinaista popularistista sosiaalipornoa.

      • "esine"

        on liika sanottu. Se on "kohde".

    • q-sysi

      sä sekoilet eihän ne meidän laitteilla oo liikkeellä. Kyllä niiden kamat kulkee ihan toisilla nopeuksilla. jos sun aivot kykenis kuvittelemaan sen laitteen toiminnan niin sä luultavasti olisit laittanut sen tuotantoon jo.kyllä se liikehdintä pitkillä matkoilla tapahtuu jotenkin muuten kuin liukumalla paikasta toiseen, luultavasti jonkunlaine "telesiirto" vähän star trekin tyyliin. niin tietysti jos tuolla on ufoja ylipäänsä. tarkoitan tässä että meidän fysiikan tuntemus ei varmaan ole vielä täysin valmis, vai onko?

      • kaikenlaiseen

        telesiirtoon tarvitaan lähetin ja vastaanotin,kuka sen vastaanottimen on tänne tuonut ja milloin ja missähän se sijainnee...

    • onko oikopolkuja?

      Referoit ihan ansiokkaasti meidän ihmisten nykyistä tieteellistä käsitystämme maailmankaikkeuden siitä osasta jossa asumme. Olet mielestäni ihan oikeassa siinä että avaruusmatkailu aurinkokuntien välillä on heikkomielisen puuhaa jos mitään oikoteitä ei ole.

      Mutta voi kysyä että olemmeko ymmärtäneet avaruuden olemuksen aivan oikein. Jos näemme Andromedan galaksin parin miljardin valovuoden päässä niin tarkoittaako se sitä että Andromedan galaksiin ei ole olemassa mitään lyhyempää tietä kuin tuo pari miljardia valovuotta?

      Jos nyt lähdetään tuosta UFOjen tulkinnasta vieraan sivilisaation avaruusaluksina (joka ei ole ihan kosher kuten eräät edellä huomauttivat). Suuri osa havainnoista on - anteeksi vaan - kovin epämääräisiä tai epäuskottavia. Joitakin havaintoja kuitenkin on joissa voisi olla se sikolättiin heitetty helmi joka sialta jäi syömättä.

      Tarkoitan havaintoja aivan epäloogisella tavalla käyttäytyvistä, järjettömistä UFOista, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä, yrittävät jonkinlaista kontaktia satunnaisiin henkilöihin, ovat ilmeisesti jonkinlaisissa vaikeuksissa, kuin onnettomuuden jäljiltä.

      Jos UFOt tulisivat meidän tuntemamme avaruuden kautta tutkimusretkikuntana niin tokihan ne ensi töikseen ottaisivat yhteyttä poliittiseen, sotilaalliseen ja tieteelliseen johtoportaaseen. Mutta tietenkään ne eivät ota tällaista yhteyttä koska mehän kaikki jo tietäisimme jos ne niin olisivat tehneet. Miksi ne eivät ota yhteyttä maapallon johtajiin?

      Eräs selitys voisi olla että ne eivät ole vielä löytäneet maapallon silmäätekeviä. Ne eivät tule sen avaruuden läpi jonka me tunnemme, vaan kuin jostakin meille vieraasta ulottuvuudesta. Ne juoksevat ikäänkuin seinän läpi, oikotietä, vaikkapa jostakin meille näkymättömästä galaksista. Tuollaisen seinän läpi juoksemisen yhteydessä mahdollisesti ilmenee outoja fysikaalisia ilmiöitä. Saattaa olla aika riskialtista puuhaa, onnettomuuksia voi tapahtua.

      Seinän läpi juoksemalla ei voi kovin tarkkaan valita minne päätyy koska seinän toinen puoli on tuntematon. Ei esim. voi kohtuudella odottaa päätyvänsä USAn pressan olkkariin jossa voisi pudistella pölyt kostyymiltään ja esittäytyä. "Hello Obama-san, I am a visitor from outer space. Let's make some business, shall we!"

      • olevan

        pikkasen jyvällä asiasta.Mutta mihin ihmeen johtajaan he muka ottaisivat yhteyttä kun MAAPALLOLLA ei ole mitään johtajaa,edes PAAVIA en katso sellaiseksi.

        Sanot että ne tulevat ikäänkuin vieraasta ulottuvuudesta ja olet sikäli oikeilla jäljillä että AIKA on toinen ulottuvuus.

        Tuo seinän läpi kulkeminen on eräs juttu johon humanoidien monien todistajien suulla kerrotaan pystyvän.

        Seinän läpi kulkeminen on tietenkin helppo nakki sille joka kykenee manipuloimaan aikaa.Ei tarvita muuta kuin että siirtää tuon seinän SIIHEN AIKAAN KUN SITÄ EI VIELÄ OLLUT.Se voi tapahtua niin nopeasti että ihmissilmä ei ehdi reagoimaan ja kokijasta näyttää kuin tosiaan mentäisiin seinän läpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12833
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4780
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2788
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1955
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      111
      1706
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe