Hiihdot jatkuvat vielä täällä pari viikkoa ja lapissa viisi ainakin. Tänään vaihdoin ajatuksia JTS:n kanssa. Minunlle, teknokraatille se on kuin tyky koulutus. Sparrata miehen kanssa, jonka pää ei käänny mihinkään, mitä hän ei pysty testaamaalla vahvistamaan.
Siklaus löi itsensä läpi kuluneella kaudella, vaikka pr-miehet sanoisivat mitä tahansa. Jos kansallisessa maratoonhiihdossa 30 parhaan joukossa on 17 siklattua, kertonee paljon. Vasaloppetissa siklattujua oli uskomaton määrä.
Hiihtoliiton Liittovaltuuston pj. hyräili myös tyytyväisyytä. Seurojen juniorien määrä on lähes tulaantunut kuluvana vuonna, tyttövoittoisesti.??? Siinä hänele purtavaa, akat alkaa johtaa ja tappavat hyvät harrastukset, kuten missikisat - luurankoja.
Monet isät ovat olleet yhteydessä kauden aikana. Suuri huoli on ollut ajan ja rahan käyttö suksien huoltoon. Kun on 8 - 10 huollettavaa, omaa ja vierasta aloittelijaa, ei oikein voi siirtää (älytöntä) hintaa uuden, aloittelevan tulokkaan vanhemmille. Tämä on meille kaikille urheilun parissa tuttua.
Tästä tämä Ski Gripin homma alkoi. Jos ei järkeä oteta mukaan,vaan voidellaan suksia samalla tavalla kuin jo talvisodan aikaan, niin kyllä turhasta työstä saa maksaa ja tulos on ainainen pelko - voitelu petti! Tai profiilli,voidefirmojen keksimä idea, jonka suksivalmistajat ilolla hyväksyivät! Siirtyi luisto-ongelmat voitelijoille.
Tällä samalla sivulla joku Expertti kertoo miten pohja tulee hiotuttaa karheaksi, kun kaksi sileää pintaa vesikelissä ei toimi? Ostakoon "ämpärimuovipohjaisen" suksen, missä pohja on tosi kiiltävä - se on paras vesikelissä luiston osalta.Ja kiiltävä pinta!
Kauden viesti on teille( ml.pr miehet) , hankkikaa kunnon sikli, vetäkää pohja kiiltäväksi, kokeilkaa kaikissa keleissä ja viekää luistovoitet juhannuskokkon, ei tänä kesänä, mutta seuraavana, Aina sattaa tulla katumuspäälle. Sitten kokeilkaa pohjanan nauhaa ja taontaa, varovasti alamäessä.
Ski Grip sivut ovat toistaiseksi suljettu, kestopitoa hiotaan vastaavalla tavalla, palataan Van Couverin kisojen jälkeen 2010.
Luistavia hiihtoja kaikille, kiitos kaikille palstalaislle.
Kausi alkaa olla pulkassa
15
2308
Vastaukset
- Ja Siklaus
Meni konkurssiin
- se -;-
kateuden mörkö nostaa päätään,taitaa tulla entistä ehommat nettisivut, kaikkien,myös kateutta potevien luettavaksi,tälle asialle et sinä eikä moni muukaan voi yhtään mitään,siklausmenetelmä on lyönyt itsensä läpi niiden satojen hiihtäjien toimintatavoissa,ja myös itse kuulun siihen joukkoon.
en palaa entiseen malliin enää,onneksi.
- heh
vai että Van Couver,mikä piru se on?
- tässä ja nyt
ihan rehellisesti että mikä oli tuo kansallinen massahiihto jossa 30 parhaan joukossa oli 17 siklisuksea? En väitä läheskään kaikkia kärkihiihtäjiä tuntevani mutta ihemettelen suuresti tuota(-kin) väitettäsi... aika paljon on suksihuollosta puhetta enne ja jälkeen startin niin luuen jotain tietäväni...vai salaako ihmiset hiihtävänsä siklisuksella, onko se niin salainen ase?
- kun on salaista
Kaikissa tämän talven kisoissa huiput on SG-heppujen mukaan hiihtäneet sikli-suksilla. Kukaan vaan ei ole sitä tunnustanut.
Ei kyllä Pirkan hiihdossakaan kukaan sikaluksesta puhunut, fluoreista ja parafiineista sitäkin enemmän. - eihän ..,,
kun on salaista kirjoitti:
Kaikissa tämän talven kisoissa huiput on SG-heppujen mukaan hiihtäneet sikli-suksilla. Kukaan vaan ei ole sitä tunnustanut.
Ei kyllä Pirkan hiihdossakaan kukaan sikaluksesta puhunut, fluoreista ja parafiineista sitäkin enemmän.sitä kukaan salaisuuksiaan kerro,ja miksi kertoisi,ainakaan täällä,koska ei tämä foorumi ole yhtään mitään.
voihan tänne huvikseen kirjoitella,sehän on hyvää ajanvietettä,suuri osa on täysin pihalla monesta asiasta,on muutamia jotka jotain ymmärtää jostakin.
jos vaikka otetaan worldloppet tai euroloppet pitkät matkat niin tällä palstalla huutelevista henkilöistä ei ole YHTÄÄN kuka tietää asioista ja niissä käytettävistä luistotekniikoista.
minä tiedän,mutta en myöskään kuulu tämä palstan vakiokaartiin.
terv.sj./wasaloppet - Worldloppet kisassa
eihän ..,, kirjoitti:
sitä kukaan salaisuuksiaan kerro,ja miksi kertoisi,ainakaan täällä,koska ei tämä foorumi ole yhtään mitään.
voihan tänne huvikseen kirjoitella,sehän on hyvää ajanvietettä,suuri osa on täysin pihalla monesta asiasta,on muutamia jotka jotain ymmärtää jostakin.
jos vaikka otetaan worldloppet tai euroloppet pitkät matkat niin tällä palstalla huutelevista henkilöistä ei ole YHTÄÄN kuka tietää asioista ja niissä käytettävistä luistotekniikoista.
minä tiedän,mutta en myöskään kuulu tämä palstan vakiokaartiin.
terv.sj./wasaloppetjouduin opastamaan tallivoitelijaa, kun meinasi ihan hullusti voidella sukseni. Myös palkinnoilla olen ollut. Ei siellä millään siklisuksilla hiihdetä. Ainoa poikkeus on törkylikainen vesikeli, jolloin kaikki likaa keräävä on haitaksi. En tosin tuollakaan kelillä ole joutunut siklisuksia takaa katselemaan.
Suksen profiili merkkaa 90%, voitelulla ja siklauksella voi koittaa vaikuttaa loppuun 10%iin. Eli jos jollain erikoiskelillä siklaus on 5% parempi kuin paras voitelu, niin kokonaisuudessa voidaan saavuttaa 0,5%:n ero vastaavilla suksilla.
Toisaalta 5% paremmat sukset ovat 50% siklausta huonommalla voitelulla kilpailukykyiset siklattuihin verratuna.
Siklauksen ongelma on se, että se on ainakin toistaiseksi normaaliolosuhteissa selkeästi voitelua perässä. Mutta toivotaan, että homma kääntyisi. Pääsisi eroon yhdestä välinevarustelun tuskasta.
- Itse hiihtävä
Luistelusuksen profiilivaatimus ei tule pelkästään luistosta. Kyse on hiihdettävyydestä.
Veltolla suksella on lähes mahdotonta hiihtää kovalla alustalla.
Toistaalta pehmeämmällä alustalla notkea suksi tarjoaa ihan mekaanista etua, jolla ei ole mitään tekemistä itse luiston, siis sellaisena kuin se mielletään voitelu/siklausmielessä, kanssa.
Tätä on vaikea käsittää jos mieltää suksen pelinä jolla tehdään luistotestiä alamäessä.
En ole yllättynyt ettet ole järin valistunut asiassa. - nyt mistä
kerro nyt vp.k mistä kansallisesta hiidosta puhut,jossa 30 parhaan joukossa 17 hiihti siklatulla suksella,olen kierrellyt paljon kyseisiä kilpailuja,ja keskustellut kärkipään hiihtäjien kanssa paljonkin menetelmistä,harvoin kuullut kenenkään käyttävän sinulle niin rakasta menetelmää.kerro ihmeessä!!!!!
- viteot...
Hyvä oli puhe kiitosta vaan.
Mutta värkäkkää nyt vaikka JTS:än kanssa se vireo, jossa olis siklaus ja taonnat sunmuut.
Ookkos Kontiolahdella löydettävissä? onkai sinulla siälä jonkinmoonen etustus?- hhhhhhhjjjj
ole mitään edustusta eikä edustajaa. olen ite kokeillu näiden siklit ja muut rautakourahommat ja ne ei toimi niinkuin väittävät. Luulen että VPK nakkelee tuommosia kirjoituksia vittuillessaan ja naureskelee kun lukee vastauksia. Ei se niin pökelö ole miltä monet kirjoitukset näyttäisivät..
- jahsddkjhkfhkad
hhhhhhhjjjj kirjoitti:
ole mitään edustusta eikä edustajaa. olen ite kokeillu näiden siklit ja muut rautakourahommat ja ne ei toimi niinkuin väittävät. Luulen että VPK nakkelee tuommosia kirjoituksia vittuillessaan ja naureskelee kun lukee vastauksia. Ei se niin pökelö ole miltä monet kirjoitukset näyttäisivät..
Puhut,ei ne VPK:N jutut ole muuta ku huulenheittoa ja toimii solistina JTS soittelee siellä takana viulua hieman takellellen.
Minä oon kans nämä rauvat kokeillu ja ei nillä viitti lähtee harjotuslenkille, vituttaa,kun laskevat
parkuilla ohi. - ja testannut
jahsddkjhkfhkad kirjoitti:
Puhut,ei ne VPK:N jutut ole muuta ku huulenheittoa ja toimii solistina JTS soittelee siellä takana viulua hieman takellellen.
Minä oon kans nämä rauvat kokeillu ja ei nillä viitti lähtee harjotuslenkille, vituttaa,kun laskevat
parkuilla ohi.Kyllä poikain sukset pelittää sen verran hyvin, että kuntoilija eikä ees kilpailija lenkillä muuta tartte, ainakaan niillä keleillä mitä ite oon testannu. Näiden lyömiseen kun tarvitaan pulverit ja aina ei saa ees sillä eroa. Parkut ei riitä alkuunkaan ja mikä parasta niin luisto ei heikkene juurikaan matkan jatkuessa.
Testatkaa hyvät ihmiset, nehän on vaan suksia ja jos ei pelitä niin kivihionta kehiin ja parkkua päälle. Turhaa näitä tunteella täällä on puolesta ja vastaan intellä. Paitsi silloin,jos on voidefirman edustaja tai uutta siklausbisnestä nostamassa :-)
Ite en enää lenkkisuksiin parkkuja tartte sekun otan sukset seinältä ja hiihtelen, mutta kilpahiihto on vielä asia erikseen. Sillä siitä onko parasta mahdollista en ole vakuuttunut, mutta hyviä ovat. Vaatii tietenkin hyvän suksen eli profiilit pitää olla kunnossa myös näin tehdyissä pohjissa.
Rehellistä ja objektiivista tekstiä laitoin, mulle kun on ihan sama millä se suksi luistaa. - Rossari+
ja testannut kirjoitti:
Kyllä poikain sukset pelittää sen verran hyvin, että kuntoilija eikä ees kilpailija lenkillä muuta tartte, ainakaan niillä keleillä mitä ite oon testannu. Näiden lyömiseen kun tarvitaan pulverit ja aina ei saa ees sillä eroa. Parkut ei riitä alkuunkaan ja mikä parasta niin luisto ei heikkene juurikaan matkan jatkuessa.
Testatkaa hyvät ihmiset, nehän on vaan suksia ja jos ei pelitä niin kivihionta kehiin ja parkkua päälle. Turhaa näitä tunteella täällä on puolesta ja vastaan intellä. Paitsi silloin,jos on voidefirman edustaja tai uutta siklausbisnestä nostamassa :-)
Ite en enää lenkkisuksiin parkkuja tartte sekun otan sukset seinältä ja hiihtelen, mutta kilpahiihto on vielä asia erikseen. Sillä siitä onko parasta mahdollista en ole vakuuttunut, mutta hyviä ovat. Vaatii tietenkin hyvän suksen eli profiilit pitää olla kunnossa myös näin tehdyissä pohjissa.
Rehellistä ja objektiivista tekstiä laitoin, mulle kun on ihan sama millä se suksi luistaa.On tosiaan tärkeää, että suksen profiili sopii kelille. Itselläni kovan alustan suksi ei kulje pehmeässä, vaikka on kuinka siklattu ja taottu. Nythän on hyvä vielä testailla likaisia, karkeita vesikelejä. Toimiiko sileä pohja niin kuin on väitetty? Aikaisemmin kun tarvittiin lineaariset urat pohjaan.
- palannet pian takaisin
Luistonauhaa olet markkinoinut jo 6 vuotta. Luistovoiteluna. Nyt se ei olekaan voide. Ei se mitään. Rahoitus on pelannut, me kaikki olemme meksaneet. Ihmettelen miten helkkarissa skibac on ollut olemassa niinkin kauan ja nyt sitten ekoluisto on "ei-voitelua" vaikka samaa tahmaa sekin on. Voidetta. Siirtovaha, my ass.
Van Couver on paikka suuren tuntemattoman takana. Vancouver on rapakon takana. Miten ihmeessä kielitaidoton lumettoman maan guru menee sinne pelastamaan hiihdon?
SkiGripin piakkoin ilmoitettavan konkurssin jälkeen on vaikea tässä rahoitustilanteessa löytää uusia rahoittajia. Fenixlintu noussee tuhkasta Venäjän olympialaisiin mennessä. Uskon nousuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376