Lukematon jono ketjua ja jonoa miten koiran tulisi käyttäytyä.
Mitä koira tällä palstalla ensisijaisesti kysyisi?
Stressi toisinpäin?
4
313
Vastaukset
- että ihan
ekana koira kysyisi täällä, että:" Miten saan ton omistajan ymmärtämään, että olen KOIRA?"
Ja jatkaisi ehkä näin: Olen siis koira, vaikka Teille olen perheenjäsen. Se on mulle vaikea asia ymmärtää, sillä en tiedä, mitä se tarkoittaa. Osaan ihan tasan tarkkaan sen, mitä mulle on opetettu. Ei minuun ole ohjelmoitu mitään, mikä vaan ykskaks alkaa toimia ilman, että kukaan (=omistaja) sen eteen näkee vaivaa. Olen halukas oppimaan - no, en ihan aina kun on muuta mielenkiintoista - mutta pääsääntöisesti kyllä. Vaikka olen koira, en automaattisesti käyttäydy samoin, kuin tapaamanne toiset koirat. Minua pitää ja saa opettaa. Olen onnellinen silloin, kun tiedän oman paikkani ja sen, mitä minulta odotetaan. Mutta en tiedä sitä, ellei minulle ole sitä osoitettu. Olisin myös hyvin kiitollinen siitä, että omistajani osaisi "lukea" minua. Myös silloin, kun olen ihan omissa oloissani. Kerron Teille ihmisille hyvinkin paljon, mutta ilman sanoja. Olen ehkä vaikea ja kovapäinen, mutta en ilkeyttäni. En vain osaa tulkita ristiriitaisia viestejänne. Eihän Teille ihmisillekään kaikki asiat ole yhtä helppoja oppia, joihinkin menee enemmän aikaa. Minulle vaikeaa asiaa ei ainakaan helpota se, että vaihdetaan opetusmetodia vähän väliä. Meissä koirissakin on hitaita oppijoita kuten teissä ihmisissäkin. Eniten toivoisin Teiltä kärsivällisyyttä, viitseliäisyyttä ja sitä, että oppisitte iloitsemaan niistä pienistäkin asioista joita olen kanssanne oppinut. Opin varmasti lisää, se on vain Teistä itsestänne kiinni mitä, ja miten. Myöskin toivoisin, ettei minua lyötäisi edes silloin, kun en millään tajua, mitä yhteistä on sanoilla:"Hiljaa!!! Turpa kiinni!! P***eleen rakki!!! Nyt s****na lopetat!!!" jne... Minä haluaisin Teidän kanssanne mukavia ja hyväntuulisia hetkiä, toivottavasti Tekin. :)Minä yritän kovasti, toivottavasti sinäkin! :) - päivää
Oooh keittiöstä kuuluu rapinaa, meenpä kattoo alkaako ne syömään ilman mua. Hei, mulle joku lihanpala sieltä! Heitä nyt! Höh, ei tajunnu taaskaan.. no meen pois sit. Mut ens kerralla!Ihanat tuoksut, nyt ne alko syömään. Nyt ne ei kyllä syö ilman mua, se on varma se. Pikku biitti tännekin nyt jotain hyvää! Jos mä vähän nousen tohon pöydän reunalle niin näkis mitä kaikkee niillä on pöydässä. Ai en saa nousta? Ihme porukkaa.. anti olla sit.
Hei, mua kutsuttiin, varmaan jotain kivaa tiedossa! Makkaraa? Lenkille? Rapsutuksia? Pakko mennä kattomaan. Jaahas, mentiinkin kylppäriin, mitäs täällä tapahtuu. *utelias*. Ai, ovi meni kiinni. Ja mitä helkattia, se otti noi sakset esiin. Nyt en diggaa yhtään!! Jumankauta näpit irti! S**tana, irti mun kynsistä! Hyvä on, YHDEN saat leikata, mut ei sit yhtään enempää. Hei, mitä mä just sanoin, nyt loppu!- Unnali
Ote 1 vuotiaan uroksen elämästä:
"hei herää... herää.... herää.... hei me ollaan jo nukuttu, leikitään. Ai kato et sä nukukkaan enää. hei pissalle... pisalle.ei mulla oollutkaan hätä, mut sainpas sut hereille. no mutta nytkun oot hereillä niin leikitään! kato mulla on pallo. pallo pallo.pallo. hei mami leikitään jo! no ois mulla nallekin. leikitään. leikitään!!! mennäään jo ulos. mennään mennään mennään. mulla on nyt ihan kamala hätä, pakko päästä ulos. ihanania hajua, ei mulla nyt niiiiin kova hätä ollutkaan, etten kerkeis eka vähän nuuskia ja leikkiä lumessa. Ai sulla on nami, no joo kyl mä voisin ottaa. ai missä mun pitää kävellä? no mutku mami tuol ois kaveri jonka kaa vois leikkiiiiiiiii. mami!!! pyh. oot tyhmä anna nami. mennään kattomaan mitä kivaa tuolta löytyy!!!! mami miksi sulla on naama punainen? tuolla oli NIIIN iso ihana keppi jolla mä leikin! miksi sie huudat? mähän tulin ku kerkesin...."
- Auttakee toverit
Ystävät, kollegat ja kylänkoirat! Mielessäni on kolme isoa, vakavaa ongelmaa suhteessani tuohon omistajaani, joka on paitsi isokokoinen niin myös kovaääninen karju. Oikea fasistisika siis.
1. Mitenköhän saisin tuon juntin omistajani tajuamaan että koiran tehtävä on haukkua kaikkea mahdollista liikkuvaa ja liikkumatonta?
Nyt se yrittää kieltää jo naapureidenkin haukkumisen porraskäytävässä. Aikaisemmin on kiellettyjen listalle joutuneet: toiset koirat, kissat, autot, pyöräilijät, mopoilijat, skeittarit ja hiphopparit sekä juopot ja punkkarit, aikuiset ja lapset sekä afrikkalaiset. Mitä kivaa elämässä jää jäljelle kun kaikki hauskanpito on kielletty?
2. Miten olisi mahdollista saada omistaja ymmärtämään miten tärkeää on saada aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi ja illalliseksi maksalaatikkoa?
Nyt tuo juntti yrittää välillä tarjota jotain ihme (teollis- ja koti-)pöperöitä mihin kukaan itseensä kunnioittava koira ei koske pitkällä tikullakaan. Pakottaa joskus pienen hauvansa monen päivän nälkäkuurille ja vaihtaa sapuskat vasta kun niiden päälle kasvanut sininen homekerros on vaihtanut värinsä vihreäpilkulliksi. Antas edes pekingin ankkaa. Tai hanhenmaksapalleroita.
3.Millähän saisi ton juntin kärsivällisyyttä lenkeillä kasvatettua edes vähän?
Nyt se on aina nykimässä remelistä kun teen tieteellistä tutkimusta kotikorttelin haukkujen naarasvesistä. Nyt kevään koitettua ne on maistuneet vielä tavallistakin hunajaisemmille. Niissä on selvästi löytynyt jokin uusi mielenkiintoinen aromi jonka koostumuksen selvittäminen vie tavallista enemmän aikaa...
Olen miettinyt ratkaisuksi koirien vapautusrintamaa, KVR, joka tekisi välillä täsmäiskuja eläinten vapautusrintaman tapaan. Vapauttaisimme itsemme ihmisten orjuudesta joukolla, kuten evr minkkejä. Kyllä ihmiset sitten meidät tietysti kiinni saisi, kuten ottavat minkitkin. Niin ovelia nuo juutakset on. Mutta olisimme ainakin saaneet viettää pienen koulutusleirin vapaana ihmistemme orjuudesta.
Kokoontukaamme yhteen ja nouskaamme sorron yöstä toverihaukut!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862