kuvan tekijänoikeus?

osaisikos joku viisaampi kertoa mikä on asian laita.
kyseessä piiretty kuva joka on ollut firman logona muutaman vuoden(itse olin osakkaana ko. yrityksessä), logosta luvattiin minulle korvaus xxxxmk jota koskaan en saanut.
tällä hetkellä kuva on heillä ahkerassa käytössä, haluaisin kuvani pois, koska siitä ei ole minulle maksettu sovittua korvausta.
onko minulla kuvaan mitään oikeutta enää, onko mahdollista vaatia kuva pois käytöstä mikäli en saa siitä luvattua korvausta?
kuvaa ei ole rekisteröity... ainakaan minä en ole siihen suostumustani antanut.
osaisikos joku viisaampi kertoa mikä on asian laita?
5747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinulle on luvattu kuvan (piirroksen) tekijänoikeudesta korvausta. Kuva on tehty elinkeinotoiminnassa yhtiön hyväksi.

Koska kuva on tehty yhtiön toiminnassa tarkoituksin käyttää sitä, yhtiön toiminnassa, et voi nähdäkseni vaatia kuvan käyttöä kiellettäväksi. Yhtiö on saanut oikeuden tältä osin kuvaan. Voisi jopa sanoa, että tekijänoikeus kuvaan on yhtiön, ei sinun. Mutta sinulla on oikeus vaatia saatavaasi yhtiöltä.

Käytännössä voi olla ongelmia näytön osalta, jos yhtiön puolelta kiistetään sovitun korvauksesta.

Äänestä
  • mutta eikös kuvasta täytyisi kuitenkin olla sopimus jos se on annettu yhtiön käyttöön ja sopimuksen myötä oikeus kuvaan siirtyy yhtiölle??
    kuva on itseasiassa tehty ennen yhtiön perustamista...

    Äänestä

  • Tekijänoikeus säilyy AINA teoksen tekijällä. Joku toinen voi sopia tekijän kanssa kuvan käytöstä eli yleensä tekijä myy vain OIKEUDEN KÄYTTÄÄ kuvaa, mutta ei suinkaan oikeuksia kuvaan. Firma ei saa myydä tai luovuttaa kuvaa eteenpäin. Tietysti voi myös sopia että kuvan oikeudet siirtyvät ostajalle.

    Mutta tämmöisistä sopimuksistahan kannattaa aina pistää mustaa valkoiselle ja maksuista ym. pitää kuitit tallessa.

    Jos katri on tehnyt selvän sopimuksen paperille ja hinta sovittu mutta maksua ei kuulu, niin ensin hänen tulee periä saataviaan (jos maksusta on sovittu joku ajankohta, eikä hynää ole tullut, niin sen jälkeen lisättävä myös viivästyskorko).

    Jos yritys väittää maksaneensa, niin silloin heidän kirjanpidostaan tulee löytyä asianmukainen kuitti ja sen täytyy näkyä ko. vuoden tilikirjoissa. Jos ei ole maksanut niin eiku käräjille ja vaatimaan korvausta teoksen käytöstä menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Jos firma sanoo etteivät enää aio käyttää teosta, niin sitten kohtuullinen korvaus (Vähintään se alunperin sovittu summa korot myöhästyneestä maksusta) siltä ajalta kuin teosta on käytetty.

    Oikeudenkäynti tietysti maksaa, mutta jos voitat sen niin häviäjä korvaa myös oikeudenkäyntikulut.

    Tässä linkkejä joista löytyy ammattilaisia apuun:
    www.kuvastory.fi
    www.kopiosto.fi
    www.artists.fi
    www.minedu.fi

    Muita instansseja, www-osoitteita ei just nyt tiedossa:
    Suomen taiteilijaseura ry
    Taidemaalariliitto ry
    Suomen kuvanveistäjäliitto ry
    Suomen taidegraafikot ry
    Valokuvataiteilijoiden liitto ry
    Suomen kuvataidejärjestöjen liitto ry
    Grafia ry
    Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto

    Äänestä

  • maakari kirjoitti:

    Tekijänoikeus säilyy AINA teoksen tekijällä. Joku toinen voi sopia tekijän kanssa kuvan käytöstä eli yleensä tekijä myy vain OIKEUDEN KÄYTTÄÄ kuvaa, mutta ei suinkaan oikeuksia kuvaan. Firma ei saa myydä tai luovuttaa kuvaa eteenpäin. Tietysti voi myös sopia että kuvan oikeudet siirtyvät ostajalle.

    Mutta tämmöisistä sopimuksistahan kannattaa aina pistää mustaa valkoiselle ja maksuista ym. pitää kuitit tallessa.

    Jos katri on tehnyt selvän sopimuksen paperille ja hinta sovittu mutta maksua ei kuulu, niin ensin hänen tulee periä saataviaan (jos maksusta on sovittu joku ajankohta, eikä hynää ole tullut, niin sen jälkeen lisättävä myös viivästyskorko).

    Jos yritys väittää maksaneensa, niin silloin heidän kirjanpidostaan tulee löytyä asianmukainen kuitti ja sen täytyy näkyä ko. vuoden tilikirjoissa. Jos ei ole maksanut niin eiku käräjille ja vaatimaan korvausta teoksen käytöstä menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Jos firma sanoo etteivät enää aio käyttää teosta, niin sitten kohtuullinen korvaus (Vähintään se alunperin sovittu summa korot myöhästyneestä maksusta) siltä ajalta kuin teosta on käytetty.

    Oikeudenkäynti tietysti maksaa, mutta jos voitat sen niin häviäjä korvaa myös oikeudenkäyntikulut.

    Tässä linkkejä joista löytyy ammattilaisia apuun:
    www.kuvastory.fi
    www.kopiosto.fi
    www.artists.fi
    www.minedu.fi

    Muita instansseja, www-osoitteita ei just nyt tiedossa:
    Suomen taiteilijaseura ry
    Taidemaalariliitto ry
    Suomen kuvanveistäjäliitto ry
    Suomen taidegraafikot ry
    Valokuvataiteilijoiden liitto ry
    Suomen kuvataidejärjestöjen liitto ry
    Grafia ry
    Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto

    tuossahan oli asiaa ja paljon kiitoksia!
    valitettavasti paperilla ei ole mitään ko.sopimuksesta, kuva oli piiretty ennen firman perustamista ja perustamiskokouksessa sovimme että kuvaa käytetään kaikessa firman mainonnassa ja siitä tulee logo. niin siinä kävikin, mutta koskaan en korvausta kuvasta tosiaan saanut, ja kuva on edelleen kovassa käytössä. sillä on tehty vaatteita ja mainostettu firmaa joka puolella.
    nyt jälkikäteen harmittaa kun annoin kuvani!
    nyt haluaisinkin vähintään kuvan pois heidän käytöstä ja tietenkin olisi ihan kohtuullista saada luvatut rahat vaikka isosta summasta ei ole kyse.
    osaatkos sanoa, voiko asiassa olla mitään porsaanreikää ja voinko joutua liriin itse tässä asiassa?
    ko. henkilö joka kuvaa käyttää on v****maisuuden huippu ja tuntee hyviä lakimiehiä... joten tiedän jo etukäteen ettei hänen kanssaan voi ruveta leikkimään...

    Äänestä

  • katri kirjoitti:

    Jos ei oo mustaa valkosella et oikeudessa voita.
    Hän voi vaittää itse tehneensä sen logon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katri kirjoitti:

osaisikos joku viisaampi kertoa mikä on asian laita.
kyseessä piiretty kuva joka on ollut firman logona muutaman vuoden(itse olin osakkaana ko. yrityksessä), logosta luvattiin minulle korvaus xxxxmk jota koskaan en saanut.
tällä hetkellä kuva on heillä ahkerassa käytössä, haluaisin kuvani pois, koska siitä ei ole minulle maksettu sovittua korvausta.
onko minulla kuvaan mitään oikeutta enää, onko mahdollista vaatia kuva pois käytöstä mikäli en saa siitä luvattua korvausta?
kuvaa ei ole rekisteröity... ainakaan minä en ole siihen suostumustani antanut.
osaisikos joku viisaampi kertoa mikä on asian laita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu