Voi, hienosti kuvattu
on runoissa hetkiä.
Nurkka ylös hilattu
tehdään lukuretkiä.
Runoja laidasta laitaan
se nurkassa ihaninta.
Runo laajentanut maitaan
kertomista parahinta.
Uusi päivä pilkistää
nurkassa yhä tilaa,
runot päivää piristää
kutsusta ne tänne hilaa.
Kiitos runonurkkalaisille
miehille ja naisille
hetkistä yhteisestä
hyvistä runolyhteistä.
Jatketaanhan juttua omaa
otetaan kiireestä lomaa.
on runoissa hetkiä.
Nurkka ylös hilattu
tehdään lukuretkiä.
Runoja laidasta laitaan
se nurkassa ihaninta.
Runo laajentanut maitaan
kertomista parahinta.
Uusi päivä pilkistää
nurkassa yhä tilaa,
runot päivää piristää
kutsusta ne tänne hilaa.
Kiitos runonurkkalaisille
miehille ja naisille
hetkistä yhteisestä
hyvistä runolyhteistä.
Jatketaanhan juttua omaa
otetaan kiireestä lomaa.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Oi paljon jyvä- murusia
ei yhtään sydän-surusia
oi kauniita muisti-kuvia
ja paljonkin paljon huvia
ny mä alan rallattaa
ku elämä on niin ihanaa!
Tuuli kulkee
kylmä jäinen
pohjoinen puhuu
eessä keväimen.
Vielä on aikaa
pyryn ja viiman
lumi peittää vielä
pellon ja viidan.
Tähdet öisin
vilkkuvat meille,
aamuisin karkaavat
omille teille.
Aamu on aikaa
päivän uuden,
aurinko tarjoo
voiman suuren.
Sulattaa lumet,
järvistä jään
linnutkin saapuvat
lentelemään.
Tässäpä seuraan
tuloa kesän
variskin tehnyt on
mäntyyn pesän.
Variksen häät
ne on tänään
kovat on äänet,
vieraat jo nään.
Sitä en tiedä
ilo vai suru,
mut riidan aine
on leivän muru.
nurkka ja sinä
myöskin kai minä
yhdessä laulen
leikkien nauraen
sanoilla piirtäen
kuvia siirtäen
elosta nautimme
toistamme muistamme.
Kunpa osaisin
laatia runon
jokaisen korvaan
sointuja tuovan...
vaan mistä mä saisin
oppia tähän
edes hiukkasen...vähän.
Tosin runoja luon...
sen ilon kaikille suon
mutta kuitenkin....
Persephone on kreikkalaisen mytologian kevään henkilöytymä.
OODI KEVÄÄLLE
Kuulkaa! Minä laulan teille!
Persephonesta minä laulan teille!
Persephone on herännyt!
Puut hän istuttaa laajeneviin ruukkuihin
koristaa pajut valmiiksi juhlaan.
Leskenlehden hän nostaa lumesta
antaa peipposelle sävelen.
Kurkien selässä lakaisee
taivaalta kylmät pilvet
joutsenille hän auraa tien.
Kaikki häntä ihailevat paitsi Janus.
Kuulkaa!
Persephonesta minä laulan
hän on tullut takaisin!
Krookukset kukkivat hänen askelissaan.
Hänestä minä laulan teille!
Kokea sain nostalgiaa
aivan tuutin täydeltä
vanha elokuva hetkessä
vei aikaan kaukaiseen
siellä vanhassa hotellissa
elokuvaa filmattiin
missä nuorena neitosena
pyörärahoja tienattiin
piilossa istuimme aidan takana
katsellen sitä hyörinää
ja yhdessä otoksessa
itsekin mukana olla sain
torilla suuressa väkijoukossa
kylläkin vain
muistan sen tunteen
sen jännityksen
ja muistan sen kädenpuristuksen
kun ystävä siinä käteeni tarttui
silmiini katsoi ja hymyili.
Kulkurin poika sen elokuvan myöskin nosti mieleeni
sillä se elokuva oli juuri "Luffaren och Rasmus",
vanhempi versio vain vuodelta -55
Se version juuri haluaisin joskus nähdä uudelleen, mutta myöhemmin on tehty uusi filmatisointi
" Monena mies eläessään"
monenapa nainenkin
tulipahan mieleheni
täällä kun mä seikkailin
joskus pahaa mieltä tuonut
vaan paljon iloakin suonut
kirjoitukset monenlaiset
aikaan saavat miehet naiset
mikä meidän lukiessa
arkipäivää kuluttaessa
juhlapäivä joskus tää
kun sivuille vain ennättää.
Kovilleppa ottaa imurointi
koville koneen kova sointi
hiki siinä lentää
voi himputti sentää
nyt olis jo kahvikupposen vuoro
vaan ensin täytyypi huilata vähän
siksipä istuinkin koneelle tähän
täällä mä käyn aina lepäämässä
aivojain vähäsen virkistämässä.
Toistasataa kevättä
puhkesi hiirenkorviin
peippojen pesiä suojasi
lähetti poikaset lentoon
sai syksyisen kullan
talven huurrehunnun.
Rakennan huolella halkopinon
puu tuoksuu kosketuksessani
lasken tyven vuosirenkaita
hennoimmista oksista
kiedon varpuseppeleen.
Pääsiäisenä sen koristan
pajunkissoin ja narsissinkukin
otan oksia maljakkoon
niihin puhkeaa hiirenkorvat.
Kurjet palaa,,siivet kantaa yli vuorien,laaksojen.
Suomeen,,kiiruhtaa,,pesää lappiin rakentamaan.
Suolla kurkiparvi,,tanssii,tulotanssin.
Huuto hurja kiihtyy,,siivet levällään tassivat kunnes väsymus kurjet vaienttaa.
Parinsa kun löytää,,pesä puuhat,,kunnes pesässä on perilliset kuoren alla.
Aikanansa poikaset kuoriutuu.
Lentoharjoittelu,,että lentää voisi maihin kaukaisiin.
Syksyn ruska,,kurjet siivillensä nousee.
Punaiset marjat.
Punaiset marjat jalkojen alla.
Kurjet jättävät hyvästin, mukaan ei mua siivelle suoneet.
Tänne mun täytyy jäädä vaan.
Terveiset viekää etelän maille,
rannalle meren laskeutukaa,
siellä mun ystävät,,vierailla mailla.
Kulkee ja ahertaa,,että joskus vapaus koittaa.
Suomen saloille,,lentää ja erämaan kutsun kuulla saa.
l.e.a.
Onko tässä missään yhtäänmitään järkeä
kohta varmasti alkaa päätäni taas särkeä
velkataakka hartioitani alas painaa
saiskohan pankista lisälainan lisälainaa.
Mitäs tuosta, älä meinaa
puhelin käteen asiat reilaan.
Kunnon koroilla sieltä saa,
lainaa sen kun nostaa vaan.
Veli velka otettaissa,
veljen poika maksettaissa.
Maksat sitten aikanaan
otat lainaa aina vaan,
eläkehän suur on sulla,
toista kun se onpi mulla.
Eip ole suuret tulot mulla
siksi piti kiusan tulla
älä huoli ystävä kuitenkaan
kyll velkani mä maksan aikanaan
onhan tähän saakka tultu toimeen
tyydyn halvempaan ma loimeen
kaurapuuro-dietillekin päätin alkaa
jalan eteen siirrän toista jalkaa
enkä aja edes edes junalla
kun töihin ei tartte mennä edes munalla.
Me ei täällä kilpaillakaan
runon paremmuudesta
kunhan nautitaan vain
tästä mahdollisuudesta
että voimme kirjoittaa
ihan mitä huvittaa
emme pyri Leinoa me voittamaan
vain parhaamme täällä koittamaan.
Kukas nyt runoilla kilpaillut on
tehtävänä se on mahdoton.
Mukavaa leikkiä sanoilla tässä
kilpailtu tarpeeksi elämässä.
Olemme kaikki jo raataneet kovin
nyt lyömme leikillä toisia tovin.
Iloa onnea kaikille riittää
toisia tahdomme sanoilla kiittää.
Hauska on lukea näitä hetki
tehdä runojen maailmaan päiväretki.
Pilvetön aamu
pakkasta vähän
tuuletan pirttiä
puistelen peittoja
tuulikin puistelee oksia puun.
Koivisto puhuu telkkarissa
ikämies hänkin
viisautta riittää
pitkän elämän tietoa
sisällään.
Urheilua kansa seuraa
mäkihyppyä, formulaa
mua ei jaksa kiinnostaa
minä ulkoilen vaan.
Kevät toi lämpöä
vielä lusikalla.
Kauhalla kai
tulemassa.
Uutta viksua
vaatetta aattelin.
Ottaisiko,
pukisiko,
pelkkä hymy.
Haahuilija uneton
taas keskuudessanne on
kaikki muut varmaan unessa on
vaan yhä harhailee tää onneton.
Maaliskuun yön tummat varjot
syliinsä kietovat pihan puut.
Tähtien tuike taivaalla
pilviharson reunalta luettavina
unettoman seuralaisina.
Tummat varjot silmien alla
kertovat unettomista öistä.
Silmät uupuvat katsomiseen
luomet vajoavat liki toisiaan
unettoman yössä.
Ajatusten kirkas kulkusuunta
kohti uusia aamuja,
suunnitellen, laskelmoiden,
rönsyilee kuin muratti muurilla
unettoman mielessä.
Siunattu yön hiljaisuus
kietoo syliinsä,
kuin syntymättömän lapsen
äitinsä kohtuun.
Siunattu unettomuus.
Tähtien salaisuudet aukenevat,
pilviharsot kaikkoavat,
autuaallinen väsymys palaa
aamulla ovat unelmat kuolleet.
Unettomuuden rakentamat.
Rakastan sinua elämä ja yö,
rakastan tummia varjoja,
tätä hiljaista rauhaa..
Ajatukset kulkevat tähtien joukossa,
unettoman puutarhassa.
Kaunis on kaari taivaan,
kaunis tummien varjojen vyö
katso, mikään ei ole pysyvää.
Aamulla ovat poissa tähdet taivaalta
unettoman timantit.
Kiiruhda unelmien mukaan
sulje silmäsi väsynyt.
Mielikuvien maailma on täynnä elämää
rakkautta ja hellyyttä tulvillaan
unettoman unelmat.
Tumma on yö, vajoavat varjot,
lampun valokiila kapenee
aurinkokin herää horisonttiin
kohottamaan kosteutta maasta
unettoman aamuun.
Marianpäivä, sunnuntai,
aamu kauniina aloittaa päivää.
Aurinko jo korkealle ehtinyt,
linnut heränneet.
Kaduilla ei kulkijaa näy,
lepopäivää viettävät,
pitkään nukkuvat.
Aamulenkillä vastaan tuli
vanha mies koiran kanssa.
Ystävykset yhdessä matkaa tekivät.
Vanhat ei unta enää saa,
aamuin aikaisin ylös joutaa.
Unta ei paljon tarvitse,
ja niin kuin sitä nuorena kaipasi.
Miksi näin onkaan,
kuka sen tietää - tietetääkö kukaan?
Auringon kanssa herätään,
yhdessä nukkumaan mennään,
tätä on elo vanhusten.
Aamua sydämellä
muinaisia kulttuureita
helluntaiseurakuntaa
remonttiReiskaa
tilaa tarpeeksi
niin kultturellia
sunnuntaiaamua
täällä vietän
ja ihan kohta myös
urheilua
vasta sitten
lähden itse
'urheilemaan'
siirrän vain tossua
toisen tossun eteen
toki keppijumppaa
joka ohjelman välillä
harrastan
ja välillä tietysti
konetta naputan.
Olen pitkään huomioinut
tutkimusta tehdä voinut
purnauspalstat suosittuja
ilkeyspalstat vallattuja
ikä-ihmisilläkin paineita
purkautumisen tarpeita
kun ei ole omaa kultaa
hänen päällä metri multaa
ei voi kelleen äksyillä
pitää täällä äkäillä
ukkovainaata kehua
vaikkei ollut mehua
moneen vuoteen hänellä
eikä myöskään itsellä
hyvä olit elläissäs
parempi viel kuoltuais!
vahingossa lähetä-nappia painoin
ennenkuin loppuun ajatukseni sanoin
ei ole meille elämä opettanut
ei ole pahuutta lopettanut
on tarve ilkeillä toisille
ihan vieraille ihmisille
omaa pahaa oloa näin puramme
toisille pahaa mieltä tuotamme
nuorten kiusaamimisesta paljon puhutaan
vanhat ilkeät ihmiset unohdetaan.
Meistä moni miettinyt
asioita pohtinut
pohtimasta päästyäänkin
miksi, miksi? Kysytään.
Löydy ei vain vastausta
mieli vain on musta
vaikka päivä kirkas lie
kiusaamiseen mieli vie
jokaisessa meissä on
jokin paha pohjaton
toinen osaa peittää sen
toinen peittää kärsien
toinen ulos purkaen
jos voisi toisen väylän löytää
mielen pahan luotaan työntää.
Aurinko luo säteitään
saa hymyyn suun.
Linnut lentäissään
yhtyy lauleluun.
Ihmisten askel keventyy
vaatteet vähenee.
Pimeys jo lieventyy
kesä kohta lähenee.
Siis pois ikävä heitä
ja ystävistä nauti.
Iloon kuljeta meitä
pois ilkeily tauti.
Nurkkaan kun kiiruhtaa
saa olon hyvän.
Yhdessä runon piirustaa
löytää ilon jyvän.
Ilkeilyä olla ei saa
ei se ihmisille sovi.
Se voitais unohtaa
ilosta vain pomppii povi,
Nurkkalaiset ihmiset ihanat
ja runot nää parhaimmat.
Yhdessä viihtyy kirjottajat
ja runojen lukijat.
Jokainen osaltaan
tekee runon maan.
Hyvin olet huomioinut
palstalaisia tutkinut
paineita on vanhoillakin
sen jo huomaa ketjustakin.
Purnausketjua tarvitaan
paineita nyt purkamaan
se olis ihanaa
jos ketju helpottaa.
Mut paha vallan saa
häiriköt valloittaa
ketjut pilataan
näin sanoo monica
Hyvin mielelläni luen toisten kirjoittamia runoja, itse en osaa niitä tuottaa, minä vaan tätä suorasanaista. Monicalle pieni pyyntö! Saisimmeko murrepalstan taas alkamaan?
Anteeksi kun häiritsen teitä runoilijoita näin, vaan en muutenkaan keksi yhteyttä Monicaan. Pirteää tiistaipäivä kaikille! Paulamaria
Murreketjua aloittanut en
kun sen tie oli hiljainen
kiitos kun kyselit ketjun perään
ehkä pitää koittaa jos se vaik elää.
Tässäpä neuvoni sinulle nyt
itse olen hiukan kyllästynyt
ota, ja avaa murreketju sinä
näin tulee vaihtelua lisää.
Vedinhän ketjua useamman vuoden
iloa ja surua monelle tuoden
sinulle suon vetäjän roolin
ja hörppään yhteisen boolin.
Jos vielä viitsit vastata
miten on asian laita
otatko homman hoitoosi
se olisi sinun paikkasi.
Murreketjulla paikka ois,
eihän sitä jättää vois.
Monica, kyllästynytkö ain
vai väsynytkö vain.
Vetäjäkö vaihtuisi
ettei murteet haihtuisi.
Hienoa oisi jatkaa
hyvin aloitettua matkaa.
Monet murteista pitää,
ilohan murteissa itää.
Muusta ei kanneta huolta,
pidetään ketjun puolta.
Ruusuinen ei aina tie
vaik iloonkin vie.
Murteet kehiin toivotaan.
Mukavat jutut sanotaan
murre kielellä
ilosella mielellä.
Kun uudestaan alkoi sanasota
kotonani samasta aiheesta
mutta tällä kertaa kuuntelin
aina väliin nyökkäsin
ennen siinä hyökkäsin
kas kummaa vastustaja muuttui
samaan mieleen melkein kääntyi
voittoa en aivan saanut
mutta laantui sanasota
meille jokaiselle
ei sovi tämä ohjenuora
voisi kuitenkin kokeilla.
Vihtori
Miksi sinulle en ole koskaan laulua laatinut
vaikka niin moni on minulta laulun saanut.
Sinä, jos kukaan olet muistamisen ansainnut
miksi siis on näin paljon aikaa kulunut
kunnes olen kirjoittamaan alkanut.
Olit isä-puolena mies mitä parhain
lähdit vain elämästä turhan varhain
hiljainen ,rauhallinen mies, vakaa
nousee muisto vuosien takaa
yhdessä töitä pientilalla puskimme
kaikkia yhdessä raadoimme
ei ollut se helppoa elämää
mutta lämpimät muistot mieleeni jää.
Vihtorin päivänä muistan sinua
osasit hyvin kohdata minua
vierasta lasta.
Illansuussa katselen
auringon häviämistä.
Illansuussa elämäkin
mennä jo taitaa.
Kaunis on ilta
kaunis on luonto,
muistoissa ihanissa
viipyy ajatus.
Rakkaus, ystävyys
kutonut silkkilankaa
elämän polkuun.
Joskus vahvaa
ohuttakin,
surunkin nauhaa,
sen illansuussa
huomata sain.
Se on upean
elämänlanka
Kunnailla tuulee
se terveiset tuo,
lämmöstä valosta
ne kaiken luo.
Pian on lintuset
palanneet tänne,
nousseet kukkaset
penkistänne.
Metsissä herää
jo vuokot ja muut
mansikat maistaa
lasten suut.
Varpaat paljaina
kahlataan veessä
ongessa nyppyjä
laiturin eessä.
Tämä on kaikki
muistoissa vielä
aika ne kultaa
elämäntiellä
On haahuilija väsynyt
ei yritäkään kirjoittaa runoa nyt.
Eipä ole ajatusta mitä sanois
hämmästynyt minä olen kovin
mietinkin tässä jo pitkän tovin,
mikä on ihmisen arvostuskyky?
Siitä kiittäen.
Runot meidän omat
täällä ovat viihdytystä,
sanat kauniit somat
ei toivota kiihdytystä.
Tääl on hyvä olla
kirjoitella omiaan
ei toisen kartanolla
siis vain omillaan.
Jospa joku laittaisi
ketjun lainatuista
se varmaan auttaisi
nitä muistamaan.
Me omiamme rustailemme
ilomielellä vaan.
toisten vastustamme
hetkistämme kerrotaan.
Sinisirkku, omasi laita
yhteinen runojen nurkka tää.
Ajatus oma runoon taita
se kaikkia miellyttää.
Meillä on hyvä henki
siitä kaikki pidämme.
Ystävyyden ja runosenkin
kilvan omista kirjoitamme.
Mehän nurkan teemme
viihtyisäksi oleskella.
Ilosta säästä hetkistä
kaikista runo tänne heitä.
Pienistä elon retkistä
hymystäkin runon aikaan saamme.
Mukavaa päivää kaikille
ystävyyttä lisäillen.
Mummolan kammarissa
sängyllä kissa
pirtin puolella Mummu hääri
eno pihalla sätkää kääri
perunakellarin takaa mäellä
oli näkymä järvelle ja käellä
oli kukunta aikansa juuri
ja maailma suuren suuri
Iloisina lapset järvessä polski
enolla housut jotakin molsii
pöydän ääressä kirnupiimää juotiin
aholta mansikat Mummulle tuotiin
arvotkin elämään siellä luotiin
Mummulle lapset pyhäkouluun tuotiin.
sun solkkauses
sopivat tähän joukoon
mut avaukses,
ne jonnekin loukkoon
anna paremmin osaavan
avata ketju
runoista nauttiva
sais ekana lukea
ees jotakin sointuvaa.
niin saadaan nähdä mitä osaat. Mene kirjallisuuspalstoille jos olet niin etevä, mitä tänne tulet omaksi ja toisten iloksi kirjoittajia solvaamaan!
Puhu hiljaa,
kuiskaa kuin äiti nukkuvalle lapsellensa.
Sivele poskeani,
kuin kissa emo poikasensa silmiä.
Upota kätesi hiuksiini,
kuin lintu sukien höyhenpeittoansa.
Herätä minut,
kuin kevät solisevat puronsa.
Suutele minua,
kuin vapaa vesi rantakiveä.
Lämmitä lähelläsi,
kuin aurinko kiven pintaa.
Anna minulle rakkautta,
kuin et koskaan ennen...
Kevään kauniisti
kuin heräävän
rakkauden kuvasit.
Ikkunasta sen
myös mä näin
ja siihen
heräsin.
Linnut kevään
onnesta
livertää.
Aurinko
päivän
kultaa.
Tähän asti tämä on ollut rauhallinen nurkkaus
johon ei muiden riidat ole ulottuneet
joudummeko mekin taistoihin mukaan
sitä ei kai toivoisi täällä kukaan.
Kuin Kalima-tuuli Saharan
samentaa ilman Teneriffan.
Ei sinitaivasta näy,
kuin sumu maiseman ylle käy
ja on kuuma...
Myös runopalstan joskus
usva peittää
ja sanat sumuisina
simille heittää...
(harvinainen sääilmiö kuitenkin)
Kun tuuli kääntyy
niin pölyt haihtuu,
taas sinitaivas kirkastuu
ja Hibiskukset kirkkahina hehkuu,
Horisontin viivakin Atlantilla näkyy,
ja Teiden valkohuippu paljastuu.
Taas raikkaat tuulet saapuu..
Keveästi leijailivat keväthiutaleet
nopeasti sulivat ne vedeks muuttuen
kevään muistin kaukaisen
niitä katsellen
tulit silloin sateessa
jäällä hiihdellen
samoin silloin leijailivat
keväthiutaleet
tuoden sinut elämääni
siitä vielä iloitsen.
Me kohtasimme metsässä
sen korkean harjun päällä
tulit vastaani kuin metsänkeiju
niin kevyesti astellen
ei sanoja me tarvittu
vain katse riitti
ja yksi hymy valloittava
se minut valloitti kokonaan.
ei sen kummemmin kuin muutkaan
haahuilija iltatoimissaan
nyt taas voimissaan
virkeä on kun toiset nukkuvat
jo vuoteissaan
haahuilija alkaa kirjoittaa
muistelmiaan
kaikessa rauhassaan
paljon tarinaa
kantaa mukanaan
tahtoo tallentaa
itse muistaakseen
muistuttaakseen.
Hiljaa kuiskaa kuu
pian pilveen verhoutuu.
Yön verholla peittelee
tähtönen ujosti katselee.
Uinahtanut tuulen lento
laulu kuuluu hento.
Metsän puut huokailee
keiju sanoja tapailee.
Peikkopoika korvat höröllään
vahvat huulet törröllään,
keijun luokse kulkeutuu
suudelmaan jo sulkeutuu.
Aamu pian pilkistää
tuuli tulla höristää.
Pariskunta onnestaan laulelee
metsä jälleen huokailee.
Lumen haltiatar vallaton
katseli rakasta maisemaa
Vielä kerran viimeisen
hän kuorrutti joka tienoon
suukotti joka oksan, korren ja kiven!
Me näemme taas!
Nyt vuoro kevättären saa
mun kiire on, siel kuninkaani odottaa!
Kevätär hymyilee
puro helmeilee.
Pakkaspoika kuriton
kiusanteos on.
Asteita kiristää
kylmä piristää.
Kevättären katseesta
sulaa asteet nuo.
Pakkaspoika katveesta
hymyn pienen suo.
Aurinko lämmittää
ilmaa hämmentää.
Kohta krookukset loistaa
hämäryyden poistaa.
Puut hiirenkorvalle työntyy
pakkaspoika jo myöntyy,
aikaan kevään ihanan
uuden tulevan.
Löysin lippaan vaan avainta en
sitä nyt tässä haeskelen.
Aikaa on kun on ulkona lunta
nukkuvi untaan luomakunta.
Aarteeni kalleimmat tallensin
rasiaan kauniiseen lukitsin,
siellä ne on ja kuulen sen
sitä kun tässä ravistelen.
Aurinkokin jo hellii niin
paistaen hyllyihin pölyisiin.
Lipas on sylissä katselen ulos
kyllä on köyhä päivän tulos.
Jospa mä hiukkaset pyyhkisin jostain
saisin siistiä kammiostain.
Tuumasta toimeen mä mietin näin
elämässä mennään eteenpäin.
Löytyiskö avaimet, alkaisin elää
auringon myötä oottaisin kesää.
Orvokit krassit ja trumpettikukat
revonhännät ja peikkojen tukat.
Siemenet saisinko lämpimään multaan,
iki-ihanaan mustaan kultaan,
kun näät ruukun pinnalla taimenen
olen löytänyt kadotetun avaimen.
Kevät kepposia keksi
tuuli tuimasti tuiversi
lumihiutaleet leijailivat leikkisästi
puhuri posket punaisiksi puhalsi
kevät keikkui keimailevasti
aurinko aamulla avautui anteliaasti
ilta itsekseen ihmettelee.
Ei näitä päiviä juhlia kannata
onneksi ei moni muistakaan
joku sentään vanha ystävä joskus
kukkaisen kortin kirjoittaa
liian usein on päiviä näitä
jaksa ei niitä juhliakaan
ilta on onneksi taasen tullut
voin jälleen rauhassa kirjoittaa.
Pittää kiirettä
kalastus vehkeet
kuntoon saattaa.
Kaloja eukko
oottaa soppaan.
Kevvään menos
on säästöpuumi.
Aurinko ei
lamaan sorru,
ei millään.
Haahuilijalle runon laitan
syreeni kimpun hälle taitan
Rutistan kunnolla hartioista
suukottelen poskea toista
Vuosia toivotan lisää monta
yhtään niistä ei onnetonta
Hyvää yön iloa Sinulle suon
ja kirjeen sinne perille tuon
Liukas on keli,
sanoi veli,
kun sisään astui.
Luntakin satoi,
vaatteetkin kastui.
Pakkasta taitaa
yöksi laittaa.
Kevättä se tekee,
kun satelee
uutta lunta.
Näin jutteli veli,
nääs, säitä selitteli.
Anna onnen tulla,
juhlapäivä on sulla.
On syytä viettää juhlaa,
kun siihen aiheen saa.
Arki aina koittaa,
juhlat sen kyllä voittaa.
Hymyyn kääntyy suu
haahuilija oikein punastuu
kun onnittelut vielä saa
vaikka ajatteli unohtaa
monen vuoden painon
nyt kainon
kumarruksen kumartaa
ja halaukseen kädet ojentaa
hymy suussa varmaan nukahtaa....
Iloitkaa,
aurinko paistaa
valon määrä lisääntyy
vaikka pikku pakkanen
ei se meitä haittaa
tänään elämä maittaa.
iloitkaa!
Puree pakkanen
poskia pojan,
pistää pikkusen
pois pahkuroita
polun puolla.
Kuulun juuri heränneisiin
pitkään uni maistui
aurinko viimein herätti
kun sänkyyni saakka ennätti
vaan mittariin kun katsahdan
huomaan talven vielä olevan
en sentään ihan kesään herännyt
vaikka pitkään olen levännyt
tulee kiire nyt.
Pieniä ahvenia kassillisen sain,
kukonko tekisin, niinpä kai.
Siivoomaan sitten ryhdyin niitä,
mieleni ei oikein kiitä.
Pieniä, tulitikkurasiaan mahtuu,
huokaan ja rapsutan, selkään sattuu.
No loppui ne viimein, urakka tehty.
Kalat nyt oottavat siivilässä tuossa,
itseäin kiitän ja enkä suotta.
Tunteja 4-5 kun kukko paistuu,
kohta se varmaan kaikille maistuu.
Kuorenkin pehmeeksi saan mä aivan,
sisällä viltin teen sen taian.
Viipale kukkoa, voita vähän,
maistelu varmaan ei jää tähän.
Pikkuahvenet kannattaa nylkeä
eikä puukolla rapsuttaa kylkeä
johan siinä hermot menee
suomutkin seinille lentelee.
Osaan minäkin kukon laatia
ja perhekin sitä vaatia
kun pilkkiahvenia tuodaan
se nautinto kyllä suodaan.
Eräs ongelma on mulle tuttu
nimittäin se tiiviysjuttu
ettei kukko ala uunissa laulaa
eli ei saumoistaan falskaa.
Minäkin kukon kapaloin
leivinpaperiin kera voin
sanomalehtiä paksu kerros
vielä viltti siihen peitoks.
Varma konsti on kalakukko
siitä tykkää joka ukko
ja onpa ihan kummaa
jos ei sillä miestä hurmaa.
Kun kukon uuniin pistät
ja kuoren kovaksi saat,
jos laulamaan se rupee,
niin kokeileppa tää.
Kääreet ympärille laita,
kukko ylösalaisin nyt näin.
Ei laula kukko, se hyvin voi,
tarjolle taas laita,
kukko oikein päin;)
Naapuri, tuntematon
ikäiseni hiljainen mies
erikoinen erakko
yksinäinenkin kukatie
harvoin hississä tervehtii
harvakseen jotain lausehtii
halua en tuppautua seuraansa
eihän voi väkisin tuppautua
yritän vain ystävällinen olla
ja olla vaiti suosiolla
kuuluu hänkin iltaisin haahuilevan
myöhään yöllä kotiin tulevan.
ja lämpöni annan
jaksaaksesi vaeltaa.
Näin toivon.saavuttakses unen maan.
Sä luota elämään,se kannattaa!
Kun aamu koittaa taas hyvyys voittakoon
ja aamun sarastukseen, uus päivä koittakoon!
Ja silloin kuka ties,oletkin aivan uusi mies.
Hyvää yötä.
Kirpeästi puree
pakkanen poskia,
aikaisena aamuna.
Pilvet kadonneet
taivas kirkkaassa
valossa uudessa
kevään alussa.
Toivoa täynnä
elämä tää.
Aamuun uuteen avaus
runonurkkaan kurkistus
aamupuuro hautumassa
kahvikin jo kiehumassa
lehti vielä lukematta
päiväposti tulematta
rauhallista tunnelmaa
siitä nauttia mä saan.
Iltaan tähän hiljaiseen
muutoksen mä teen
levyjä nyt soittelen
Koljosta mä kuuntelen
lappilaista laulajaa
hän minut virittymään saa
taas viime syksyn tunnelmaan
kun silloin hänet tapasin
ja musisointiaan kuuntelin.
siellä juurella tunturien
keskellä ruskan värien.
Runonakin neuvo hyvä
siitä Teuvo SkillaNia kiitä
Onnellinen onhan se
Hän jos SkillaN kelle
kukon laittaa tarjolle.
Kukkoa voisi maistaa tää,
Teuvokin jos vain nään;)
Taitaapi olla vaikea tuo,
saapua minun Teuvon luo.
Mut äläpä huoli,
kukkoja tekee monikin muori.
Jospa sä pääset maistamaan,
kukkoa vielä parempaa.
minkä tyylinen
nykyinen on runo
kokeilen vaan
mitä aikaiseksi saan
onko kirjoituksessani
viitettä muutoksesta
mieluummin paremmasta
kohta sen jo näen
kera toisen väen
onko tästä runoksi
ystävieni luettavaksi.
Nykyrunon oikein oivaltanut varmaan olet
vapaamuotoisen, kahleista vapaan, omaan tapaan, omaan tunnelmaan sopivan, hetkeen tarttuvan.
Jokaisella meillä oma tyylimme, sen varmaan toisillemma sallimme ja runo jatkuu......
Ne helvetilliset vuodet
Niihin vuosiin tuhlasin voimaa jota en saa takaisin.
Niinä vuosina itkin yksin useammin kuin koko elämäni aikana missään ja minkään vuoksi.
Ne vuodet olivat helvetti elämän ja kuoleman välillä.
Ne vuodet.... minun taivaani aukeni helvetin kiirastulessa,
ne vuodet avasivat silmäni näkemään oman sisimpäni ja kasvuni jatkui niistä vuosista.
Joka ei ole elänyt niitä vuosia, niitä helvetillisiä epätoivon, toivottomuuden, kuoleman pelon ja toivon vuosia, ei tiedä miltä ikävä ja itku maistuvat.
Moni kokee, mutta ei huomaa kokeneensa, koska on vahva ja kovuuttakin enemmän kuin keskiverto mittarilla mitataan.
Ne helvetilliset vuodet, kuin silmälappujen kanssa kulkemista, ettei kukaan näe kuinka itken ja itkin.
Eihän aikuinen itke, aikuinen puree hampaat yhteen ja kiroaa.. kiroaa kohtalon ja itsensä.
Kävin kiirstulen läpi, kannoin kuin taakkaa jota ei ollut ja oli kuitenkin, ´
ei näkynyt ja näkyi kaikessa,
ei kuulunut ja kuului jokaisessa sydämen lyönnissä kuin lekan isku alasimeen.
Elämän seppä takoi minua
hiillosti kärsimyksen ahjossa
ja hakkasi pintani sileäksi myrskyn laineiden kulkea kuin joutsenen selässä jälkeä jättämättä.
Ne helvetilliset vuodet vanhenin kiihtyvällä vauhdilla,
tarrasin kiinni elämän pyörään, putosin ja nousin, kunnes se hiljeni ja otti minut mukaansa...
Ne helvetilliset vuodet jolloin aurinko nousi valottomalle taivaalleni,
lämmitti kallion pintaa ja valaisi maiseman, mutta jätti minut pimeään ja koleaan kuin pakkanen riitteen järven selkään.
Ne helvetilliset vuodet... niitä minun on kiittäminen,
niissä oli tuska ja kipu, niissä oli musta ja valkoinen,
veren puna ja maku suussani heräsin niissä vuosissa taistelemaan minuudestani.
Helvetti on läpikäyty, auetkoon toivon taivas.
Tuoksuvattu, mahtavaa!
Sinä uskallat kirjoittaa
kuin sydänverellä kirjoitat
tunteesi kuumat polttavat
ja vuosien kivun syökset ulos sanoillasi.
Sanoissa mahtava voima.
Kuljen pellon piennarta
aivan metsän reunassa,
katselen ja tarkkailen,
en ole yksin liikkeellä.
Pysähdyn, minun on pysähdyttävä
tuskin hengitän, mikä näky!
Onko unta vai todellistako on,
metsäkauris, ilmielävä kaunotar.
Pitäisi siirtää jalkaa,
tasapaino, nyt se horjuu
miten sen teen huomaamatta?
Otan puusta tukea, vain hiukan.
Jotain kamalaa tapahtui,
kauris on poissa ja pysyy,
Huokailen ja jään odottelemaan,
en tiedä mitä mutta kauan odotin.
Muistissani on kuva, näkymä,
valkoinen lumi, taustalla metsä
polku vie metsän reunaan,
siellä näkymä joka katoaa...pois!
sellainen kuin olen?
Muuta kun en osaa olla!
Itseni kautta peilaan maailmma tai kanssa ihmisiäni.
Ja olen löytänyt paljon hyvyyttä,kärsivällisyyttäkin.
Mutta tuskallisesti myös kokenut ymmärtämöttömyyttä,oman näkemyksen vahvaa muuria!
Olen ollut muurin murtaja.
Ja aina sen takana on löytynyt ihminen.
Kyyneleitä se on vaatinut,vaan ei se mitään:)
Siitähän kiitän elämää,että se on antanut rohkeutta kohdata menneisyydessä monenmoista.
Siitä ei sen enenpää,kiitollisuus elämän antajaa kohtaan vaan lisääntyy vuosieni mittaan.
Ja teistä runonurkkauksen ystävistä!
Sydämmellä.
sinisirkku
Olen onnellinen puolestasi, juuri noin me kasvamme ihmisinä! Pidä kiini siitä mitä olet löytänyt todellisista arvoista! Ihaanaa oli lukea.
En vaan tiedä mitä sanoa
elämän tuska voi olla jaloa
se kasvattaa meitä olemaan
ja tuskassa toisiaan tukemaan.
Jokainen meistä, polut on kulkenut
tuskien taivallta myös kokenut
jäljet on jättänyt jokaiselle
tuskien tiellä taapertaneille.
Sinulla on epätoivon ajat
olet löytänyt kaikki sanat
mikään ei auttaa voi
kun mieli pahoin voi.
Hyvin kuvasit elämäsi kirjon
esiin toit kuoleman pelon
se jos mikä muistuttaa
mitä on tuskassa taivaltaa.
Ihana ja aurinkoinen,
aamu meille suotu.
Tuoksuu kevät,herää eloon,
kaikki mikä on luotu.
Liput liehuu hiljaisesti,
tuuli vähän henkii.
Lenkillä kun kuljin,
lokit seuraksi ehtii.
Niiden huuto kauas kiirii,
ilosta kevään viestii.
Jospa minäkin ihminen,
iloon yhdyn, riemuun.
Kohta kukkaset kevään,
uuteen eloon herää.
Voinen kai minäkin ihminen,
herätä onneen ja eloon.
Aurinko armas säteillään,
voimia antaa meille.
Kuljen ja laulelen iloiten,
kevät käy kujilla, teillä.
Kevät kurkistaa hetken
pakkanen hanttiin pistää.
Aurinko tekee retken
yöllä pakkaspoika nipistää.
Odottaa kevät aikaa
pakkaspoikaa hilliten.
Odottaa vihreää taikaa
auringosta iloiten.
Väsymystä poistaa
kirkkaus keväinen.
Järvenpinta loistaa
kera auringon säteiden.
Kevätväsymyskö lie
multa voimat vallan vie
ei oo mitään sairautta
ei nuhaa, yskää ,kuumetta
väsyttää nyt tänään vain
varmaan lorvikatarrin mä sain
ehkä poistuu nukkumalla
oikein kunnon ettonella.
Runoketju venyy, venyy,
runoja on moneen menyyn.
Kuka tykkää loppusoinnuista,
kuka taasen paatoksen voimasta.
Mukava on näitä lukea,
ajatuksilleen saa myös tukea.
Innostumaan kaikki saa,
kevät mielen kerrontaan.
Rakkautta, hellyyttä,
sitä kaipaa monen mieli.
Kevät veret kiertämään kun saa,
saattaa tulla monta ongelmaa.
Jospa kuitenkin ois näin,
käymme täällä käsikkäin.
Ystäviä, tuttavia ollaan,
siitä tulkoon riemu joka pollaan;)
Paistaa päivä jokaiselle,
heikolle ja vahvemmalle.
Olkoon kuitenkin tää tie,
runonurkkaan mi jokaisen nyt vie.
Ja sitä me tarvitsemme.
Ei yksin jaksa ihminen, me voimme antaa
ja siksi meidät luotiin.
Toinen toisillemme kerrontaa
ja kuorma kevyt on silloin kantaa!
ja minähän en osaa riimimitellen hakea,ajatus kirkkaana kun on mielessäin.
On meillä ihmisyys nyt mittapuuna
ja jokainen sen arvon ansaitsee!
Ihanahan elämä on tää,joka tehtäviä vielä lähettää:D
v
Seinällä mittaa aikaa
kaapissa kaiuttaa tunteja
ranteessa raksuttaa
taskussa tikittää.
Kaikkiko väärää aikaa
menneestä muistuttaa
kun viisarit siirrettään
tunti päivästä menetetään.
Sen joko me elimme eilen
vai kiinnikkö otamme sen?
Lyököön kaapissa tuntejaan
olkoon seinällä omassa ajassaan
eikä taskussa tunteja lasketa
ranteessakaan, usein ei katsota.
Väliäkö, mitä kello näyttää
kun itse kaiken ajan saan käyttää.
Lyö sydän rinnassa
ihan omaan tahtiin.
Onko kello huomenna ajassa...
uskotko ajan mahtiin?
Tämä kevättä on yhä...
vaikka kesäaikaa kuulemma ensi pyhä.
Rinteessä tuulee
lehdettömät puut kaartuvat
Lumella elämän jälkiä,
kesät mieleeni muistuvat.
Pilviä länsitaivaalla
säde auringon vielä kurkistaa
muuttuvaan pilvimaisemaan
sadetta jo tämä aavistaa.
Maaliskuun loppu käsillä
kesäaikaan siirrytään,
ensiyön aamutunteina
pakkasyössä, ajassa kesään.
Vielä viimeiset lumisateet
peittää seudut valkeaan,
lumivaippaan uutukaiseen
kuin satuun, --unelmaan.
sakea kevätpyry.
Auringon pimitti
haaveeseen jää
kevään lämpö.
Sydämeen sen
haaveen pakkas.
nauraa talvenreuna
pyryn takana.
Elon purttamme aallokko kantaa,
kuin lastua laineilla vie.
Ylös alas kuin vuoristo rataa.
tuulet tuimat ja tyvenet veet.
Jyly ukkosen kauaksi kantaa,
sade keväinen vilvoittavi.
Valon lämpö kuin uudeksi luo.
Taas purtemme leikkiä lyö,
Käyten innolla outoa päin.
Karikot taakse jo jäivät.
Mitä iloja tuokaan huominen,
Hattu reuhkassa tuossa kantaen.
Siintävi laituri tyynet veet,
ranta satama, onneni maa.
Kylläpäs lämmittää vanhat muistot.
Joillakin on tapana kirjoittaa sydänverellä, joillakin tulee jotain mieleen, joillakin löytyy kopioitavaa, mutta hyvää kaikkineensa.
yritin jaksaa
mutta kyllä oikeita runoja aloin ikävöidä
Ihminen sekosi !
Nainen on mies
mies on nainen
sekavaa
mistä löytää rakkauden
oikean
tikanpoia löysi sen
ihminen kadotti rakkauden
ihminen löysi vain itsensä
mies tahtoo munaa
nainen tahtoo tissiä
kummallista
jumala loi ihmisen
kuka loi sukupuolineutraalin
kummallista
sekavaa
mihin menet maailma
tahdon pois
tahdon rakastua
tämä ei ole mua varten